Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.
Tänä vuonna Suomessa on vietetty uskonpuhdistaja Mikael Agricolan juhlavuotta. Juhlinnan perusteluna on se, että Agricolan kuolemasta (9.4. 1557) on kulunut 450 vuotta. Samana vuonna (1.8. 1557) kuoli toinenkin kirkkohistorian suurmies, jonka muisto myös olisi juhlimisen arvoinen, nimittäin arkkipiispa Olaus Magnus.
Uppsalan viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus oli ruotsalainen renessanssioppinut, patriootti ja kosmopoliitti, jonka saavutukset Pohjolan historian, luonnon ja kulttuurin kuvaajana ovat vertaansa vailla.
Hänet muistetaan erityisesti ensimmäisestä laajasta Pohjolan kartasta Carta Marinasta (1539) sekä monumentaalisesta teoksestaan Historia de gentibus septentrionalibus (Pohjoisten kansojen historia, 1555), johon sisältyy myös merkittävä Suomen olojen kuvaus.
Magnuksen maanpaossa Italiassa kirjoittama Pohjoisten kansojen historia käännettiin nopeasti Euroopan kaikille valtakielille.
Pohjoismaat olivat siihen aikaan vain huonosti tunnettu valkoinen läiskä Euroopan kartalla. Tiedettiin täällä olevan lunta, jäätä ja karhuja.
Olaus Magnus muutti tilanteen täysin. Hän kuvaa Pohjolaa sankareiden ja suurmiesten kotimaana, oleellisena osana Eurooppaa. Kirjoittaja on ylpeä kotimaastaan eikä epäröi verrata sitä Italiaan.
Suomalaista ruokakulttuuriakin hän rohkenee verrata italialaiseen ja kehaisee erityisesti Suomessa valmistettua herkullista savustettua vuohenjuustoa, joka maustetaan suopursulla. Myös Pohjolan hyviä oluita arkkipiispa haikeana muistelee maanpaossa.
"Sääntönä pätee, että samoin kuin etelään mentäessä viinit tulevat nautittavammiksi, paranevat olutlajit pohjoista lähestyttäessä", hän vakuuttaa.
Uskovaisesta kodista anekauppiaaksi
Olaus Magnus syntyi varakkaaseen porvarisperheeseen Linköpingissä 1490. Perhe oli hurskas ja jumalaapelkääväinen. Kuudesta lapsesta neljä astui jo nuorina katolisen kirkon palvelukseen. Veljekset Olaus, Johannes ja Petrus Magnus opiskelivat papeiksi Saksassa. Siskoista yksi meni luostariin, kaksi solmi avioliiton.
Vuosina 1518-1519 Olaus matkusteli Ruotsin valtakunnan pohjoisissa osissa tehtävänään huolehtia alueen anekaupasta.
Anekaupan ja siihen kuuluvan ripittäytymisen kautta nuori pappi tuli hyvin tuntemaan tavalliset seurakuntalaiset, heidän syntinsä ja heikkoutensa, mutta myös hyveensä ja vahvuutensa. Olaus Magnus piti Ruotsin valtakunnan selkärankana Pohjolan tavallista tervejärkistä talonpoikaista kansaa, jota ankara ilmasto oli karaissut. Kun muut aikakauden ruotsalaiskirjailijat ylistävät maataan, he usein keskittyvät vain vauraaseen kaupunkikulttuuriin ja yläsäätyihin, mutta Olaus Magnuksen sympatiat ovat tavallisen kansan puolella.
Pohjois-Suomen
suuri kuvaaja
Pohjois-Suomen olosuhteet Olaus Magnus tuntee mainiosti. Hän kävi Torniossa ja mahdollisesti myös Pellossa. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat hänen tietonsa lohenkalastuksesta ja tuulastamisesta, hylkeen harppuunapyynnistä, veneistä ja haapioista ynnä muista aiheista.
Hän kuvaa eloisasti myös rukiin kaskiviljelyä, käsijousella metsästystä, poroajelua, luistelemista ja hiihtämistä sekä lappalaisten eriparisia suksia, lylyä ja sivakkaa.
Matkustusta Lapissa esittävässä kuvassa on valtavat sääskilaumat piirretty kuhisemaan teltan ympärille. Karhut ja niiden metsästys ovat tärkeä teema. Italialainen kuvittaja ei aina ole tiennyt, mikä on tarua ja mikä totta, sillä porot hän on piirtänyt kolmisarvisiksi!
Olaus Magnus oli Torniossa juhannuksena 1519 ja kuvasi Suensaaren markkinapaikkaa ja kirkkoa.
"Tälle saarelle ovat suuren voiton toivossa järjestäneet runsaat purjehdukset vuosittain Tukholman, Turun, Rauman ja Öregrundin kauppiaat", hän kirjoittaa.
Kauppamiesten ryhminä hän mainitsee birkarlit eli pirkkalaiset ja kveenit. Hänen tietojensa perusteella birkarlit olivat kveenien ylimyksiä, jotka omistivat poroja. Heillä mainitaan olleen tunnusmerkkinä punaiset takit. Kveenit jäävät kuitenkin väestöryhmänä arvoitukselliseksi. Olaus Magnus on viimeinen, joka heistä kirjoitti.
Olaus Magnuksella on täytynyt olla suomalaisia tiedonantajia. Carta Marinassa on näet esimerkiksi Kyrönjokilaaksoon merkitty selvällä suomen kielellä sanat "paljo kylä".
Ruotsin huippujohtajiin kuuluva arkkipiispa kuvaa myös itärajan linnoituslaitteita kuten Viipurinlinnaa ja Olavinlinnaa. Suoranaista kammoa hän tuntee valtakunnan vihollisia moskoviitteja kohtaan, olivathan nämä hyökänneet Suomeen viimeksi vuonna 1495.
Olaus Magnus varoittaa, että "luontaisen julmuuden takia" moskoviitteihin ei voi luottaa. He eivät säästä ketään, vaan "upottavat mereen kaikki ne ihmiset, jotka ovat salakavalasti saaneet valtaansa". Russofobialla on henkisessä perinnössämme syvät juuret.
Valtapolitiikan
pyörteissä
Olaus Magnus eli vahvasti mukana 1520-luvun kuohuvassa politiikassa. Hän oli Tukholmassa todistamassa tanskalaisen Kristian-tyrannin valtaannousua, Tukholman verilöylyä ja Kustaa Vaasan johtamaa kansankapinaa.
Lahjakkaat Magnus-veljekset nauttivat aluksi uuden kuninkaan Kustaa Vaasan suosiota. Johannes Magnus sai nimityksen Uppsalan arkkipiispaksi ja Olaus Magnus Strängnäsin tuomiorovastiksi.
Uudelle arkkipiispalle ei kuitenkaan ollut kysytty paavin vahvistusta, jota hakemaan Olaus-veli lähetettiin Roomaan. Hän saapui Ikuiseen kaupunkiin tammikuussa 1524 eikä varmaan silloin tiennyt, ettei enää koskaan näkisi kotimaataan.
Seuraavina vuosina Olaus Magnus matkusteli diplomaattisissa tehtävissä Pohjois-Saksan kaupungeissa, Alankomaissa ja Puolassa, kunnes Kustaa Vaasan luterilaisuutta suosiva kirkkopoliittinen linja teki yhteistyön mahdo ttomaksi. Myös Johanneksen asema Uppsalan arkkipiispana alkoi horjua.
Vuonna 1526 kuningas vielä määräsi hänet Puolaan hoitamaan tärkeää diplomaattista tehtävää: tarkoituksena oli tunnustella mahdollisuutta saada Kustaa Vaasan puolisoksi Puolan kuninkaan tytär. Hanke meni kuitenkin myttyyn.
Puolan matkalta ei Johanneskaan enää uskaltanut palata Ruotsiin, vaan asettui asumaan Danzigiin, jonne pian saapui myös veli Olaus. Veljekset menettivät kirkolliset virkansa ja omaisuutensa Ruotsissa, ja heidän tilalleen istutettiin uudet miehet, jotka olivat luterilaisia. Puolan katolinen kuningas asettui suojelemaan Johannes Magnusta, ja Olaus Magnus palveli hänen kansliapäällikkönään.
Veljekset siirtyivät sittemmin Venetsiaan, jossa julkaisivat Carta Marinan. Kartta oli sensaatiomainen, avasihan se kokonaan uusia meri- ja manneralueita eurooppalaiseen tietoisuuteen.
Matka jatkui Roomaan, jossa pitkään sairastellut Johannes kuoli 1544. Hänet haudattiin paavin kustannuksella Pietarinkirkkoon. Paavi nimitti nyt Olaus Magnuksen veljensä seuraajana Uppsalan arkkipiispaksi. Virka jäi sikäli nimelliseksi, ettei Olaus voinut palata Ruotsiin sitä hoitamaan.
Oppineisuutta
ja fantasiaa
Olaus Magnus on jo uuden ajan ihminen siinä, että hän luottaa omiin havaintoihinsa ja kokemuksiinsa. Toisaalta hän kuitenkin haluaa antaa tilaa myös lukemilleen ja kuulemilleen saduille ja tarinoille.
Hän ei kiellä mielikuvitusta vaan kansoittaa Lapin perukat, merten syvyydet ja muut tietojensa raja-alueet hirviöillä, tursailla, oudoilla olennoilla, jättiläisillä ja yli-inhimillisiin tekoihin kykenevillä sankareilla. Maailma ei vielä ole kokonaan tutkittu ja selitetty, vaan kummajaisillekin kuten lohikäärmeille ja vuorenpeikoille löytyy Pohjolasta oma maantieteellinen paikkansa.
Olaus Magnus siteeraa ahkerasti antiikin kirjailijoita ja etsii Kreikan ja Rooman kirjallisuudesta sopivia vertauskuvia kuvaamaan myös omaa aikaansa.
Klassisilla sitaateilla Olaus Magnus halusi ylevöittää teoksensa kohteen, barbaarisena pidetyn tuntemattoman Pohjolan. Teoksessaan hän loi antiikin, kristinuskon ja pohjoismaisen hengenlaadun synteesin.
Pohjoisten kansojen historialla voisi olla merkitystä Pohjois-Suomen matkailun kehittämisessä ja identiteetin rakentamisessa tänäkin päivänä, jos sen sisältämiä ikivanhoja kuvia ja kertomuksia hyödynnettäisiin.
Varsinkin katolisen arkkipiispan laatimat suggestiiviset kuvat voisivat olla Euroopan unionin "pohjoisen ulottuvuuden" vahvoja symboleja, jotka avautuvat eteläeurooppalaisellekin.
Aivan äskettäin Olaus Magnuksen teos on monissa Euroopan maissa löydetty uudestaan
Siitä on julkaistu uusia laitoksia saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja italiaksi. Varsinkin Hans Magnus Enzensbergerin toimittamaa saksalaista laitosta on myyty valtavasti. Teokseen kohdistuva uusi mielenkiinto kertoo valtioiden rajat ylittävän Eurooppa-tietoisuuden synnystä.
Osmo Pekonen
