Helsinki Väkivaltaisen miehensä surmannut nainen ei saa oikeudelta ymmärrystä. Puolustautuminen nähdään yleensä hätävarjelun liioitteluna, vaikka nainen olisi ollut jopa tunteja kestäneen pahoinpitelyn vuoksi hengenvaarassa.
Tutkija Minna Ruuskanen käy tuoreessa väitöstutkimuksessaan läpi lähes kuusikymmentä Suomessa annettua hovioikeuksien ratkaisua, joissa syytetty on vedonnut hätävarjeluun. Ratkaisuja on reilun parinkymmenen viime vuoden ajalta.
Useimmissa tapauksissa nainen on lopettanut pahoinpitelyn iskemällä miestä veitsellä.
Oikeus on usein todennut hätävarjelun liioitelluksi, koska nainen on turvautunut järeämpään aseeseen kuin miehellä on ollut käytössä. Nyrkkejä vastaan ei saisi puolustautua veitsellä, mutta Ruuskasen mukaan on aiheellista kysyä, olisiko naisella oikeasti mahdollisuus puolustaa itseään nyrkein.
Ruuskasesta hätävarjelu-käsitteen taustalla on ihanne reilusta pelistä, jossa tasavahvat vastustajat kohtaavat kasvokkain. Ihanne kuvaa huonosti parisuhdeväkivallan todellisuutta, jossa nainen on usein fyysisesti altavastaajana.
Oikeus katsoi monissa tapauksissa, että nainen ei ollut oikeasti hengenvaarassa ja hänen saamansa vammat olivat liian vähäisiä, jotta veitsellä puolustautuminen olisi ollut perusteltua. Väitöksessä todetaan, että väkivallan kohteena olevan naisen voi olla vaikeaa määrittää hetki, jolloin hänen saamansa vammat ovat riittävän vakavat osoittamaan puolustautumisen tarpeen, mutta jolloin hän vielä kykenee puolustautumaan.
Puolustautumisen hankaluutta lisää sekin, että epäonnistunut yritys voi johtaa naisen entistä pahempaan vaaraan, jos se provosoi miestä kovempaan väkivaltaan.
Parisuhdeväkivallan seurauksena kuolee Suomessa vuosittain 20-30 naista ja 3-5 miestä.
Ennakkokäsitykset
vaikuttavat tuomioihin
Ruuskanen katsoo, että oikeuden ratkaisut riippuvat paljon siitä, mitä mieltä oikeuden jäsenet ylipäänsä ovat perheväkivallasta.
Usein miehen naiseen kohdistama väkivalta mielletään pariskunnan kommunikaatio-ongelmaksi, jossa nainen suomii miestä sanallisesti ja mies puolustautuu väkivallalla. Vaihtoehtoisesti parisuhdeväkivalta voidaan mieltää vallankäytöksi ja vaaralliseksi väkivallan muodoksi.
Väitöksen mukaan oikeuden ennakkokäsitykset vaikuttavat esimerkiksi siihen, kuinka suureksi naisen mahdollisuudet paeta miestä nähdään. Pakomahdollisuuksia pidetään suurina erityisesti silloin, kun väkivalta mielletään kommunikaatio-ongelmaksi.
Hätävarjelun yhteydessä pohditaan usein sitä, olisiko hyökkäyksen kohde voinut paeta väkivaltaan turvautumisen sijaan. Ruuskasen mukaan yleiset käsitykset pakenemisen mahdollisuudesta sopivat huonosti perheväkivaltaan, koska nainen pakenee siinä kotoaan ja joutuu ennemmin tai myöhemmin palaamaan sinne takaisin. Tilannetta mutkistaa entisestään, jos naisella on lapsia, jotka ehkä jäisivät asuntoon väkivaltaisen ja usein juopuneen miehen armoille.
- Väkivallan uhrin pysymistä kodissaan tai kieltäytymistä poistumasta sieltä ei voida tulkita niin, että hän olisi antanut suostumuksensa väkivaltaan, katsotaan väitöksessä.
"Silmä mustana
vain kerran"
Henkirikosta edeltänyttä väkivaltaa voidaan vähätellä oikeudessa monin tavoin. Eräässä tapauksessa Helsingin hovioikeus totesi esimerkiksi "Nainen on tullut ainoastaan yhden kerran todistajan asunnolle silmät mustina" ja "Asianosaisten välillä on ollut vuosien varrella paljon riitaisuutta, joka on johtanut käsiksi käymiseenkin".
Kyseisessä tapauksessa nainen oli kertonut miehen pahoinpidelleen häntä nyrkein kymmeniä kertoja. Naiselta oli mennyt esimerkiksi olkapää sijoiltaan. Nainen löi miestä veitsellä tilanteessa, jossa mies oli naisen mukaan pitänyt veistä ensin hänen kurkullaan. Naisen päästyä irti mies oli lyönyt häntä nyrkillä leukaan ja raahannut pitkin keittiön lattiaa.
Nainen sai taposta 8,5 vuotta vankeutta.