Oikeus: Ho­mo­lii­tos­sa asuva käy kap­pa­lai­sen virkaan

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen olla kelpuuttamatta homoliitossa asuvaa pastoria kappalaisen vaaliin. Hallinto-oikeus piti tuomiokapitulin päätöstä perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisena syrjintänä.

Samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa vakituisesti asuva pastori haki alkuvuonna Äänekosken seurakunnassa avoimena olleeseen kappalaisen virkaan. Tiedossa oli myös, että hakijalla oli aikomuksia rekisteröidä parisuhteensa.

Lapuan hiippakunnan lakimiesasessorin Jussi Liljan mukaan hakijan hylkäämisessä oli kyse yksittäisestä kelpoisuusharkinnasta.

Kirkkolaissa ei ole sellaista laintasoista säädöstä, jonka perusteella hakija voitaisiin hylätä esimerkiksi juuri seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Lapuan hiippakunnan hylkäämä hakija sai pian vastaavan kappalaisen viran toisen hiippakunnan alueelta.

- Minä en tiedä, mitä toisessa hiippakunnassa on tiedetty hakijan taustoista. Jokainen viranomainen tekee päätöksensä käytettävissä olevien tietojen perusteella, Lilja korostaa.

Ilmoita asiavirheestä