Onko Euroopan talouskriisi ohi? Ei todellakaan ole, mutta toivon kipinöitä on jo ilmassa. Kreikan virus ei onneksemme äitynyt sittenkään eurooppalaiseksi epidemiaksi. Onnella ei kuitenkaan ole ollut Euroopan talouskriisissä juuri tekemistä, vaan politiikka pelasti Euroopan ja maailman. Eurooppa käväisi jo taantuman partaalla, mutta tilanne on vakautunut viime kuukausina. Mitä tahansa voi kuitenkin vielä tapahtua.
Eurooppalaisten veronmaksajien uhrauksilla pystytetty palomuuri toimii. Italia virkistyy kun oikeistolaisen Silvio Berlusconin seuraajaksi valittiin uskottava pääministeri Mario Monti. Espanjaa ja Portugalia yritetään enemmän tai vähemmän päättäväisesti uudistaa. Espanja on edelleen kuitenkin huolen aihe.
Irlanti on pikkuhiljaa saamassa takaisin kilpailukykyään. Tuolle kautta historian kovia kokeneelle kansalle ja sen poliitikoille on nostettava hattua, sillä Irlannissa järjestetään ainoana euromaana kansanäänestys uudesta talouskuria tiukentavasta taloussopimuksesta. Mielipidetiedustelujen mukaan kansalaisten enemmistö antaa politiikalle tukensa.
Euroopan velkakriisi jatkuu vielä kauan. Suomellakaan ei ole varaa omahyväisyyteen, vaikka olemme parasta AAA-luokkaa. Suomi on nyt valtionlainamarkkinoiden turvasatama. Nautimme ennätyksellisen matalista koroista. Siitä on pidettävä kiinni.
Suomen taloustilanne on nyt hyvä, mutta tulevaisuus näyttää vähän synkemmältä. Väestön ikääntyminen ja tuleva hoidon ja hoivan tarve edellyttävät tervettä valtiontaloutta ja -pitempiä työuria. Hiljakkoin sovittu eläkeratkaisu oli hyvä saavutus ja osoitus, että poliittinen järjestelmä toimii Suomessa.
Onko Eurooppa oppinut mitään talouskriisistä? Opetus on sama kuin suomalaisen kansanviisauden: joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Lasten kasvatukseen se ei päde, mutta taloudessa se on käypä ohje. Talouskuri on välttämätöntä, mutta talouskasvun kiihdyttäminen ja työpaikkojen luominen on loppujen lopuksi ainoa kestävä ratkaisu valtionvelkakriisiin.
Opiksi on jo otettu. EU on jo päättänyt aiempaa tiukemmista taloussäännöistä, joita six packiksi kutsutaan. Velkainen maa joutuu tulevaisuudessa Brysselin syyniin, joten kaikkien patrioottien kannattaa rakastaa rakennesopeutusta etukäteen. Jäsenmaiden talous- ja finanssipolitiikkaa on hoidettava kestävällä tavalla. Pahimmissa tapauksissa, kuten Kreikassa kuvaan astuu ”troikka”, nuo komission, IMF:n ja Euroopan Keskuspankin huppupäiset miehet, jotka kylmäpäisesti tekevät sen mitä poliitikoilta on jäänyt tekemättä. Se on demokratian kannalta kyseenalaista kehitystä.
Kuri on ruma sana, mutta se näyttää olevan edellytys luottamuksen syntymiselle. Jos luottamusta ei ole, yritykset eivät investoi. Ilman luottamusta lainoittajat pyytävät korkeita korkoja eivätkä kotitaloudet kuluta, koska pelkäävät tulevaisuutta.
Mitä muuta kuin kuria talouskriisi on jo ehtinyt opettaa? Ainakaan EU ei hajoa vaan vahvistuu. Lähivuosina avainsanoja ovat luottamuksen ja kurin lisäksi koordinointi ja harmonisointi. Ennenkin on haluttu koordinoida, mutta harvempi jäsenmaa on halunnut tulla koordinoiduksi. Nyt ”koordinoiduksi” joutuvat myös vähemmän halukkaat. Tällä tarkoitan, että monet jäsenvaltioiden tähän saakka pyhinä lehminä pitämät asiat tulevat yhä enemmän yhteiseksi politiikaksi. Vertaispaine kasvaa. Tykätäänpä siitä tai ei, veropolitiikassa, energiapolitiikassa, työllisyyspolitiikassa, eläkepolitiikassa tai koulutuspolitiikassa haetaan yhä enemmän yhteistä säveltä.
Talouskriisin ehkä tärkein opetus suomalaisille on, että euroalueen vakaus on suomalaisten etu. Viime viikolla Evan julkistama raportti olikin iloinen yllätys. Suomalaisten enemmistö tukee sekä Euroopan unionia että euroa. Vain 20 prosenttia suomalaisista on avoimesti Eurooppa-vastaisia.
On tärkeää nähdä selvä ero kriittisyyden ja selkeän unionin vastustamisen välillä. En ole juuri tavannut kritiikittömiä EU:n kannattajia, mutta ”letkut irti” -vastustajia kyllä. Suomessa julkinen keskustelu onkin liikaa ollut kysymyksissä, jotka liittyvät nationalistisiin pyrkimyksiin ja euroskeptisismiin. Ilmeisesti Timo Soini ja Paavo Väyrynen ovat olleet taitavampia keskustelunherättäjiä.
Globaali maailma tarvitsee globaaleja ratkaisuja. Yksi viime aikojen ehkä eniten keskustelua herättänyt idea on niin sanottu Rodin Hood-vero. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Tobin-vero, transaktiovero tai varainsiirtovero. Se on monimutkainen asia, joka on noussut vasemmistolaisten ja vaihtoehtojoukkojen mietiskelystä vakavaksi poliittiseksi kysymykseksi. Komissio tukee ajatusta, samoin valtaosa jäsenmaista. Myös Suomi ajaa asiaa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla.
Vero on moraalivero ja symboliteko. Keinottelijat saavat maksaa osuutensa synnyttämästään kriisistä. Perimmäinen kysymys kuitenkin on: eikö ole oikeudenmukaista verottaa myös finanssituotteita kun kaikkea muutakin verotetaan? Pienikin varainsiirtovero tuottaisi suuria summia, jopa niin että 0,1 prosentin vero saattaisi puolittaa jäsenmaiden EU-maksut puhumattakaan siitä mitä muuta hyvää uudella verolla saataisiin aikaan.
Varainsiirtoveroa myös vastustetaan ankarasti. Britit ovat sanoutuneet irti suojellakseen Lontoon Cityä. Ruotsi vastustaa ja Saksa on vaarassa kääntää kelkkaansa. Toteutuakseen hanke vaatii yksimielisyyden, joten hankalalta nyt näyttää. Oikeudenmukaisuuden liekkiä on pidettävä yllä.
Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko (sd.).