Pakoilevat syytetyt ja vangituiksi määrätyt pitävät oikeutta pilkkanaan. Paljon auttaisi jo, jos syyttäjien, poliisin ja tuomioistuimen yhteistyö ja tiedonkulku paranisi.
Suurissa käräjäoikeuksissa jopa kolmannes oikeudenkäynneistä peruuntuu sen takia, ettei syytetty saavu käräjäsaliin. Ongelma tunnetaan myös pienemmissä käräjäoikeuksissa. Tätäkin merkillisempää on, että noin 20 000 eli pienen kaupungillisen verran etsintäkuulutettuja kulkee nytkin vapaina. He saattavat pakoilla poliisia jopa vuosia.
Vielä oudompia ovat vangittavien katoamistemput. Esimerkiksi liikemies Peter Fryckman on tuomittu kahteen vankeusrangaistukseen, jotka ovat yhteensä neljä vuotta. Tästä huolimatta miestä ei saada telkien taakse. Oikeuskansleri Paavo Nikula on omasta aloitteestaan päättänyt tutkia vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa. Samaan syssyyn kannattaisi tutkia, mikä on vialla Suomen oikeusjärjestelmässä ja oikeuden toteuttamisessa, kun rikolliset pitävät sitä suorastaan pilkkanaan.
Lainkuuliaisia kansalaisia ei paljon naurata, kun he joutuvat verovaroillaan maksamaan turhien oikeudenistuntojen kuluja. Tätäkin ongelmallisempaa on lepsuudesta syntyvä vaikutelma, että rikollisia suositaan. Yleinen lainkuuliaisuus vaarantuu, jos rikolliset ja etsintäkuulutetut voivat kartella oikeutta vuositolkulla.
Vuonna 1997 toteutettu lakiuudistus on kehno. Jos kaikkien asianosaisten on oltava läsnä oikeudessa, juttuja on vaikea päättää, kun syytetyt osaavat vältellä oikeutta ja poliisia. Mitään ei auta se, että syytetty haettaisiin istuntoa edeltävänä päivänä putkaan. Hän vain katoaa maan alle muutamaa päivää aikaisemmin.
Toisaalta pakoilevia syytettyjä on vaikea edes noutaa, kun asuinpaikkatiedot eivät ole ajan tasalla. Tämäkin johtuu "uudistuksesta". Sen jälkeen kun talonkirjamenettelystä luovuttiin, väestörekisteritiedoissa on melkoisia aukkoja. Tällä hetkellä yli 30 000 kansalaisen osoitteet puuttuvat rekisteristä. Miten ministerit aikovat tämän ongelman korjata? Nythän laki ei edellytä ilmoitusta tilapäisestä muutosta. Jos muuta keinoa ei ole, lakia on muutettava. Poliisin ohella nykyisestä tilanteesta on haittaa puolustusvoimille, verottajalle ja ulosottoviranomaisille.
Viranomaisetitse ovat kuitenkin suurimpia syyllisiä oikeusistuntojen tyhjäkäyntiin ja syytettyjen pakoiluun. Nykyisin poliisi ei pääse syyttäjien eikä syyttäjä poliisin tietojärjestelmiin. Puutteellisen tiedonkulun vuoksi syyttäjä joutuu joskus tekemään päätöksiä puutteellisten tietojen perusteella. Jos syyttäjä pääsisi käsiksi kaikkeen tietoon, hänen ratkaisunsa voisivat olla toisenlaisia.
Kaiken huippu on kuitenkin se, ettei syyttäjillä ole oikeutta käyttää oikeusministeriön sakkorekisteriä. Siten eri paikkakunnilla tehdyistä pahoinpitelyistä voi selvitä jatkuvasti sakoilla, vaikka rikosten toistuvuuden vuoksi syyttäjän pitäisi nostaa syyte ja vaatia vankeusrangaistusta. Tieto aiemmista sakoista on merkittävä myös silloin, kun syyttäjä harkitsee syyttämättäjättämispäätöstä.
Tietojen tulee olla syyttäjän ja poliisin käytettävissä, tekeväthän he tiivistä yhteistyötä jo esitutkinnassa. Jos salailu johtuu tietosuojasta, lakia on muutettava. Jos ei, kysymys on turhanaikaisesta reviirikiistasta.
Oikeusjärjestelmä näyttää olevan täynnä aukkoja, jotka suosivat rikollisia, estävät oikeuden toteutumista ja rapauttavat lainkuuliaisuutta. Oikeus- ja sisäministerien ei edes tarvitsisi tehdä mitään. Riittäisi, kun he panisivat vauhtia työryhmään, joka pohtii keinoja, miten rikosasioiden käsittelyä nopeutettaisiin.