Oikeuspsykologi Julia Korkman on huolissaan tuomioistuinten asiantuntemuksesta. Hänen mielestään tuomioistuinten kykyä arvioida todistajien kertomuksia pitää kohentaa, jotta ne pystyisivät nykyistä paremmin arvioimaan erityisesti lasten kertomusten luotettavuutta.
Korkman väittää, että asiantuntemuksen puutteen vuoksi Suomessa tapahtuu oikeusmurhia lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa oikeudenkäynneissä. Niissä on tuomittu hyväksikäytöstä sellaisia henkiöitä, jotka eivät siihen ole todellisuudessa syyllistyneet ja toisaalta lapsia hyväksikäyttäneet jäävät tuomitsematta.
Julia Korkman laukoo kovia, mutta kovalla meriittilistalla.
Hän on väitellyt tohtoriksi lapsen kuulemisesta epäillyn seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyjen yhteydessä. Korkman työskentelee HUS:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä ja kouluttaa poliiseja ja oikeuslaitoksen edustajia muun muassa siihen, miten hyväksikäyttöepäilyjen kohteeksi joutuneiden lasten kertomusten luotettavuutta pitäisi arvioida.
Korkman on toiminut asiantuntijana useissa oikeudenkäynneissä, joista tunnetuin on Ulvilan surmasta epäillyn Anneli Auerin oikeudenkäynti.
Korkman tunnetaan myös ruotsinkieliselle metodistikirkolle tekemästä hyväksikäyttöselvityksestä, joka paljasti etupäässä 10-15–vuotiaiden poikien joutuneen metodistikirkossa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.
Korkman ehdottaa Suomeen kehitettäväksi järjestelmää, jolla oikeuspsykologiaan erikoistuneet riippumattomat asiantuntijat saataisiin käräjä- ja hovioikeuksien tueksi arvioimaan todistajalausuntoja. Vaikka oikeuspsykologin ehdotus eittämättä haiskahtaa oman hännän eli oikeuspsykologien arvostuksen nostamiselta, on se tutkimisen arvoinen.
Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa oikeudenkäynneissä syytettyjä tuomitaan tai jätetään tuomitsematta muun näytön puuttuessa osapuolten kertomusten perusteella. Kertomusten luotettavuuden arvioinnille annetaan oikeudessa suuri painoarvo, joten niitä soisi myös arvioitavan yhä painavammin.
Asiantuntijoiden hyödyntäminen oikeudessa ei olisi mitenkään tavatonta, päinvastoin se on jo arkipäivää hallintotuomioistuimissa.
Lapsia koskevien asioiden, kuten huostaanoton, käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuu asiantuntijajäsen. Hän voi olla esimerkiksi psykiatri, psykologi tai sosiaalialan ammattilainen.
Yleisissä tuomioistuimissa eli käräjä- ja hovioikeuksissa voitaisiin ottaa mallia hallintotuomioistuimista. Miksei niissäkin voida luoda järjestelmää, jossa tuomarikokoonpanoon osallistuu asiantuntijajäsen esimerkiksi silloin, kun käsitellään lasta koskevaa rikosta?
Löydettävissä olisi varmaankin myös muunlainen kevyempi menettely, jolla oikeuspsykologiaan perehtyneet asiantuntijajäsenet saataisiin oikeuden avuksi.
Käräjä- ja hovioikeuksiin voidaan toki jo nytkin marssittaa jos jonkinmoista asiantuntijaa, mutta jonkun oikeudenkäynnin osapuolen nimeämänä eli valitsemana todistajana.
Tarvetta olisi nimenomaan oikeuden ”omille”, neutraaleille ja puolueettomille asiantuntijoille. Tällaisen asiantuntija-avustajajärjestelmän aikaansaaminen olisi epäilemättä kallista ja hankalaa, mutta olisi se selvittämisen väärtti.
Parhaimmillaan sen avulla voitaisiin jatkossa välttyä uusilta oikeusmurhilta.