On hyvä, että ministeriö ja kunnat pohtivat keinoja terveyskeskusten lääkäripulan helpottamiseksi. Terveydenhuollon kriisin hoito vaatii kuitenkin myös rahaa. Muut keinot ovat enemmän tai vähemmän lumelääkkeitä.
Joka toisessa maan terveyskeskuksessa on liian vähän lääkäreitä. Muutamassa vuodessa lääkäripula on levinnyt terveyskeskuksiin myös niissä yliopistokaupungeissa, joissa on lääkärikoulutusta. Esimerkiksi Oulusta on puuttunut 22 lääkäriä elokuun alusta lähtien. Kyse ei ole siis enää lääkärien taipumuksesta karttaa syrjäkuntia vaan kasvavasta halusta karttaa terveyskeskuksia.
Tilanne on kestämätön ja vaatii nopeaa korjausta. Meillä on hyvää vauhtia syntymässä Yhdysvaltain mallin mukainen tilanne, jossa keskituloiset ja varakkaat hoitavat itsensä kuntoon yksityispalveluiden turvin ja julkinen terveydenhuolto huolehtii köyhistä.
Tiistaina Helsingissä julkistettu sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva terveyskeskus -suunnitelma on vakava yritys lievittää terveyskeskusten kriisiä. Siitä STM:ää ja ministeri Paula Risikkoa pitää kehua. Pitää myös toivoa, että suunnitelmassa esitetyillä toimilla olisi vaikutusta. Tavoitteet ainakin ovat kunnianhimoiset: terveyskeskusten hoitoon pääsyn ja asiakaskeskeisyyden parantuminen ja lääkäripulan poistuminen vuoteen 2010 mennessä.
Terveyskeskusten ongelmiin on suunnitelman mukaan saatavissa korjaus ratkaisuilla, jotka pureutuvat keskusten hallintoon, johtamiseen ja rakenteisiin. Suunnitelman ydintä on tehtävien osittainen siirto lääkäreiltä hoitajille ja fysioterapeuteille. He vastaisivat nykyistä laajemmin muun muassa pitkäaikaissairauksien seurannasta sekä kuntoutuksen ja toimintakyvyn arvioinnista mutta myös akuuttipotilaiden hoidosta. Hoitajilla olisi myös mielenterveys- ja päihdepotilaiden sekä nuorten "matalan kynnyksen" vastaanottoja. Muitakin kiinnostavia ajatuksia suunnitelmaan kuuluu, kuten ilman ajanvarausta toimivat pikapolit.
Oulussa terveyspalvelujen nilkutusta pyritään hoitamaan myös omilla ratkaisuilla. Yksi keino on malli, jossa lääkäri ja hoitaja toimisivat työparina. Kipeää tekee sen sijaan omalääkärijärjestelmän lopetus. Sen perusidea oli oivallinen, mutta toteutus tökki alusta alkaen.
Terveyskeskusten arkeen ministeriön ajamat uudistukset luultavasti tuovat jonkinlaista kohennusta. Lääkäripulan poistumiseen parissa vuodessa on kuitenkin vaikea uskoa. Myös uudistussuunnitelman jotkin yksityiskohdat herättävät kysymyksiä. Jos vastuuta pitkäaikaissairaiden kontrollivastaanotoista siirretään hoitajille, pystyvätkö he arvioimaan potilaiden terveydentilan yhtä hyvin kuin lääkärit. Lopulta kyse on jopa potilasturvallisuudesta.
Suurin epäilys liittyy kuitenkin siihen, yritetäänkö suunnitelman avulla vain väistää väistämätöntä, sitä että julkiseen terveydenhuoltoon on pakko satsata lisää rahaa. Tätä tosiasiaa on vaikea kiertää maassa, jossa väestö ikääntyy lähes maailmanennätystahtiin. Nyt terveysmenojen osuus Suomen kansantuotteesta on Pohjoismaiden pienin ja alle OECD-maiden keskiarvon.
Vaadittavaan muutokseen kuuluisi se, että terveyskeskustyöstä maksetaan riittävän hyvää palkkaa; lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa pitäisi olla niin paljon, ettei väki uuvu työnsä alle. Tältä pohjalta myös Oulun omälääkärijärjestelmä olisi voitu pitää pystyssä.
Julkisen vallan on turvattava toimiva ja kansalaisten yhdenvertaisuuden takaava terveydenhuoltojärjestelmä. Resursseja jaettaessa sen tulee aina olla päättäjien mielessä.