Oi­kean­lais­ta va­kuu­tus­tur­vaa

Pekka Kiiskilällä on pitkän kokemuksen tuoma selvä käsitys vakuutusalan kiemuroista. "Tällä alalla ei koskaan voi sanoa tietävänsä ja osaavansa kaiken. Joka päivä tulee vastaan jotakin uutta ja erilaisia tilanteita", Kiiskilä sanoo.

Pekka Kiiskilän mukaan vakuutusedustajan pitää myydä sitä, mitä asiakas tarvitsee.
Pekka Kiiskilän mukaan vakuutusedustajan pitää myydä sitä, mitä asiakas tarvitsee.
Kuva: Ala-aho Pekka

Pekka Kiiskilällä on pitkän kokemuksen tuoma selvä käsitys vakuutusalan kiemuroista. "Tällä alalla ei koskaan voi sanoa tietävänsä ja osaavansa kaiken. Joka päivä tulee vastaan jotakin uutta ja erilaisia tilanteita", Kiiskilä sanoo.

Kiiskilä on nimitetty vakuutusedustajaksi Nordea Vahinkovakuutukseen, joka on Pohjoismaiden toiseksi suurimman vahinkovakuuttajan Trygvestan Suomen sivuliike.

Kiiskilä toimii Oulun myyntialueella, mutta hoitaa toistaiseksi myös Kainuun aluetta. Kiiskilän ja hänen työtoveriensa toimipiste on samassa talossa Oulun keskustassa Kirkkokadulla, jossa Nordea toimii.

54-vuotias Kiiskilä on tullut vakuutusalalle 1982. Sitä ennen hän oli muun muassa Keskolla tukku- ja vähittäismyyntitehtävissä.

Puhelin on Kiiskilälle tärkeä työväline, mutta todella paljon vakuutusedustajat tekevät kotikäyntejä. "Kyllä me pyrimme kaikkien asiakkaiden kanssa siihen, että asiat voidaan käsitellä saman pöydän ääressä. Toki vakuutuksia tehdään puhelimitsekin."

Kiiskilän mukaan suurin haaste on tehdä asiakas tyytyväiseksi. "Asiakkaan pitää kokea saamansa palvelu hyväksi ja palveluiden pitää toimia myös vahingon sattuessa."

Ehdottomasti tärkeintä on kartoittaa asiakkaan turva. "Myydään asiakkaalle sitä, mitä hän tarvitsee. Sekin pitää kertoa asiakkaalle, mitä vakuutus ei korvaa", Kiiskilä sanoo.

Nuorten ihmisten kotivakuutuksen ja siihen sisältyvän vastuuvakuutuksen tarpeellisuus on Kiiskilän mielestä iso asia. "Joissakin tapauksissa pidän vastuuvakuutusta jopa tärkeimpänä vakuutuksena."

Kiiskilän nimikkeet vakuutusalalla ovat vaihdelleet myyntipäälliköstä asiamieheen, mutta vakuutusten myyntiin ja markkinointiin liittyvää työtä toiminta on ollut koko ajan.

Vakuutusedustajan suuntaan lähestymisen ja yhteyden oton pitää olla asiakkaalle helppoa ja vaivatonta. "Oikeastaan sanon kaikille asiakkaille, joiden kanssa sopimukset tehdään, että puhelimeni on 25 tuntia vuorokaudessa auki", Kiiskilä sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä