Hiihto kaikissa muodoissaan on välineurheilua. Ilman suksia et hiihdä. Välineet ovat avainasemassa siinäkin mielessä, että vääränlaiset varusteet tuhoavat varsin helposti hiihtämisen nautinnon. Oletko esimerkiksi kokeillut hiihtää höylätyllä perinteisen ladulla leveillä tunturisuksilla ja 75 millin siteillä, joissa varvasraudat raapivat latu-uran reunoja ja suksen kärki hankaa leveimmästä kohdastaan jokaisessa loivassakin kaarteessa uraa. Tai kaksi ja puolimetrisillä metsäsuksilla vastaavissa oloissa?
Nuo suksimallit ovat omissa oloissaan lyömättömät, mutta sopivat ladulle yhtä huonosti kuin kilpaluistelusukset umpihankihiihtoon.
Hiihtokenkä on tärkein välinevalinta kaikenlaisen hiihtoon. Sen on oltava jalassa napakka, mutta riittävän väljä, että veri kiertää varpaissa. Vapaaseen hiihtoon tarkoitetun jalkineen pohja on hieman erilainen kuin perinteisen monoissa. Luistelun tekniikka vaatii kengän pohjalta kiertojäykkyyttä, jotta luistelupotkun ponnistusvaiheessa suksi seuraisi nöyrästi sille annettua käskyä eikä lipsahtaisi sivulle.
Luistelumonon varsi on yleensä korkea ja tukee nilkkaa sivusuunnassa laskettelukengän tapaan. Perinteisen hiihtokenkä on matalampi ja sen pohja taipuu hieman luistelumonon pohjaa pehmeämmin.
Kengän pitää siis istua jalkaan sivusuunnassa tukevasti. Tämä siksi, ettei jalkaterä pääsisi sivuttaisliikkeeseen kengän sisällä. Varpaille pitää kuitenkin olla riittävästi tilaa samaan tapaan kuin lenkkitossuissa.
Suksiside valikoituu käyttäjälle kengän mukana. Norjalaisen Rottefellan kehittämä NNN-järjestelmä ja ranskalaisen Salomonin SNS Pilot ovat tällä tällä hetkellä yleisimmät sidejärjestelmät niin kilpailijoiden kuin aktiiviharrastajien joukossa. Kenkä-side -yhdistelmän mukana hankitaan yleensä myös systeemissä mukana oleva suksimerkki. NNN-systeemiin kuuluvan siteen voi kiinnittää eräiden suksivalmistajien suksissa olevaan erityiseen asennuslevyyn. Silloin reikien poraaminen sukseen on tarpeetonta, siteen voi tarvittaessa irrottaa väliaikaisesti suksesta tai sitä voi hienosäätömielessä siirtää pituussuunnassa eteen tai taakse. Tavallinen hiihtäjä ei kuitenkaan hyödy tällaisesta kokeilusta mitään.
Kuten kengät, myös siteet ovat luistelussa ja perinteisessä hiihdossa erilaiset. Päällisin puolin niissä ei ole mitään eroja, mutta vapaan hiihtotavan side on jäykempi kuin perinteiseen. Tämä siksi, että luistelupotkusta suksi palautuisi nopeasti kengän alle ottamaan uuttaa liukua vastaan oikeassa asennossa.
Suksia valittaessa jo tiedetään, kummalla perushiihtotavalla on tarkoitus hiihtää. Perinteisen sukset ovat aivan erilaiset kuin luistelusukset. Silmä ei näitä eroja taaskaan paljasta. Suurimmat erot ovat suksimallien jousto- ja liukuominaisuuksissa. Luistelusuksi on liukuominaisuuksiltaan laskettelusuksen kaltainen. Siitä puuttuu niin sanottu voidepesä, johon perinteisen suksessa levitetään pitovoide.
Suksen pituus valitaan hiihtäjän oman pituuden mukaan. Luistelusuksi on noin 10-15 senttiä yli hiihtäjän oman pituuden ja perinteisen suksi hieman pitempi, noin 15-25 senttiä yli hiihtäjän pituuden. 178 senttinen esimerkkihiihtäjä voisi siis hiihtää vapaata noin 188-193 senttisillä sivakoilla ja perinteistä 193-203 senttisillä.
On tärkeätä valita hiihtäjän painon mukaan oikealla tavalla jäykkä suksipari. Liian löysät sukset luistavat huonosti ja liian jäykkiä on vapaalla vaikeata hallita ja perinteisessä niihin ei saa pitoa. Jäykkyys mitataan yksinkertaisimmin niin sanotulla paperitestillä. Urheiluliikkeillä on käytössä myös mittauslaitteita, joiden avulla oikea jäykkyys on myös mahdollista löytää. Joka tapauksessa tämä tehtävä kannattaa jättää asiantuntevan urheilumyyjän hoitoon.
Sauvoilla hiihtäjä työntää itsensä vauhtiin. Olennaisin ominaisuus on sauvan pituus. Perinteisen sauva on 0,83-0,86 x hiihtäjän pituus, luistelusauva 0,88-0,91 x hiihtäjän pituus. Niinpä esimerkiksi 178 senttinen hiihtäjä käyttää vapaalla 157-162 senttisiä sauvoja ja perinteisessä 148-153 senttisiä. Totuus löytynee sauvojenkin tapauksessa noiden mittahaarukoiden puolivälin vaiheilta. Varsinkaan luistelusauvat eivät saa olla liian pitkät, koska tekniikkavirheiden myötä ne voivat aiheuttaa hartia- tai selkäkipuja. Lasikuituista tai hiilikuituista sauvaa on mahdollista lyhentää rautasahalla tyvipäästään. Sompa piikkeineen lähtee irti, kun sitä lämmittää varovasti hiustenkuivaajalla tai kuumapuhaltimella. Se kiinnitetään lyhennettyyn sauvaan uudelleen erityisellä sompaliimalla.
Sauvan rannelenkkiä kannattaa sovittaa käteen hiihtohanskan tai -rukkasen kanssa. Nykysaivoissa ovat tarranauhalla kiinnittyvät ja peukalokololla varustetut "hanskamaiset" rannelenkit tavallisimpia. Ne ovat hiihdettäessä hyviä, koska työnnön aikana sauvan kahvaa ei tarvitse lainkaan puristaa, vaan käsi voi olla rennosti auki ja sauva palautuu silti oikeaan asentoon työnnön jälkeen. Kävelysauvoissa käytetään tällaisia rannelenkkejä.l
Lapsille ei ole syytä hankkia suuria kasvuvaroja sen paremmin kenkiin kuin suksiinkaan. Väärät koot vaikeuttavat hiihtämisen oppimista ja saattavat tuottaa vain epäonnistumisen elämyksiä. Valveutuneet vanhemmat kierrättävät lasten varusteita ja näin jokainen pikku hiihtäjänalku hiihtää itselleen sopivilla välineillä.
Seppo Pönkänen