Oulu "Koko vuoden rankin viikonloppu", sanoi Pinja Immonen tiistaina, kaksi päivää ennen esteratsastuksen SM-kisaa. "Mennään päivä kerrallaan." Sunnuntaina, kolmen päivän ja neljän radan jälkeen virhepisteet laskettiin yhteen, ja Immonen ja Ramzes julistettiin ylivoimaisiksi voittajiksi.
"Olen kuitenkin sitä mieltä, että pitkässä grand prix -sarjassa katsotaan, kuka on oikeasti paras", Immonen huomauttaa. "Vaikka tietysti SM-kullalla on statusarvoa."
Ratsastajalla on selvä näkemys siitä, miksi hän edustaa oululaista esteratsastusta huipulla yksin.
"Tietylle tasolle pääsee ilman hirveitä satsauksia, mutta lopulta on ostettava kalliimpi hevonen. Se viimeinen satsaus puuttuu."
Immosta itseäänkin uhkaa kalustopula, sillä Ramzes on jo 16-vuotias. Hän virnistää etsiskelevänsä toistaiseksi vasta rahoja, ei vielä hevosta.
"Tarvitsisimme jonkinlaisen sponsorisysteemin, tai managerin, joka auttaisi sponsorien etsinnässä. Kun ratsastamisen lisäksi pyörittää tallia ja valmentaa muita, ei yksinkertaisesti ole edes aikaa sellaiseen. Hyvä, jos sitä riittää edes normaaleihin arkirutiineihin", hän sanoo.
"Sitäpaitsi moniko urheilija todella osaakaan markkinoida itseään sponsoreille?"
Ja jos haluaa hyvän Suomen gp-tason hevosen, siitä saa pulittaa viitisenkymmentätuhatta euroa. Jos pitää päästä vielä vähän pitemmälle, hinta kipuaa lähemmäs sataatuhatta. Ylärajaa ei ole.
"Hyvät, lahjakkaat nuoret hevoset maksavat nekin paljon siihen nähden, ettei koskaan voi tietää, mitä niistä lopulta tulee."
Immonen kehuu Team Pohjois-Suomen ideaa, 20 ratsukon järjestelmällistä valmennusta hyväksi, periaatteessa.
"Mukana olevaa joukkoa pitäisi pienentää niin, että ratsastajiin voitaisiin satsata enemmän. Jos tiimiin pääseminen vaatisi tuloksia, se toisi piristävää kilpailua ratsastajien välille."
Vuodenaikojen sanelemaa onnettoman lyhyttä kautta pitäisi yrittää jatkaa, sillä ulkomaille lähteminen ei ole pikkujuttu taloudellisesti, eikä henkisesti.
"Sekin auttaisi, jos kisoja olisi talvella edes kerran tai kaksi kuussa. Kun tauko on pitkä, aloittaminen on keväällä aina yhtä hankalaa. Nuorella hevosella kivutaan kesän aikana 120 sentistä 135 senttiin, ja tipahdetaan talven aikana taas takaisin", Immonen huokaa.
Horsemanshipiä
Immosen mielestä myös perusasioissa on jääty jälkeen. "Horsemanshipiä, niinkuin sanotaan, ei ole", hän sanoo.
"Ennen tallilla vietettiin kaikki liikenevä aika hoitamassa hevosia tai vaikka kärräämässä sontaa. Pääasia oli, että sai viettää aikaa hevosten kanssa, ja siinä sivussa opittiin hevosmiestaitoa. Nyt lapset tulevat tallille vain ratsastamaan."
Harvalla kuitenkaan on mahdollisuutta ratsastaa niin paljon, että se yksin riittäisi.
"Ratsastus on sitä, että lukee hevosta. Ilman horsemanshipiä se ei onnistu", Immonen sanoo.
Viime talven Hollannissa viettänyt ratsastaja näkisi mielellään Suomessakin yhteishenkeä, sitä samaa kilpakumppanin puolin ja toisin tukemista ja auttamista, jota on maailmalla ihaillut.
Muun muassa Laura Perttusta ja Hanna Marttilaa luotsaava ratsastaja sanoo nauttivansa myös valmentajan roolista.
Perttunen debytoi tällä kaudella gp-tasolla, ja voitti Karismallaan Hangon osakilpailun.
"Niin kauan kun valmennettavalla on motivaatiota, työ on mukavaa. Samoista asioista en jaksa jankuttaa", Immonen sanoo.
"Jännitän vain paljon enemmän silloin, kun valmennettavat ovat radalla. Siinä kun ei voi tehdä enää muuta kuin purra kynsiä."