Oikea Pa­pil­lon löytyi rans­ka­lai­ses­ta van­hain­ko­dis­ta

Henri Charrieren vuonna 1969 kirjoittaman bestsellerin Vanki nimeltä Papillonin omakohtaisuutta on aiemminkin epäilty, mutta nyt tarinoille on ehkä saatu uusi lähde. Charriere on väittänyt kirjan kertovan elinkautisesta pakkotyörangaistuksestaan Pirunsaarella Ranskan Guayanassa.

Todellisen Papillonin Charles Brunierin väitetään olevan elossa ja asustelevan Val-de-France -nimisessä vanhainkodissa Domontissa, 12 kilometrin päässä Pariisista.

Henkilökunnan mukaan 104-vuotias Brunier väittää, että Charrieren omiksi kokemuksiksi pukemat tapahtumat olisivat suoria lainauksia hänen elämästään.

Jo aikoinaan kirjan hurjat tapahtumat aiheuttivat spekulaatiota. Muun muassa yhdeksän pakenemisyritystä, kahden vuoden eristyssellituomio ja intialaisen lahkon adoptointi herättivät epäuskoa.

Charrieren tarina vuosista pahamaineisessa vankisiirtolassa möi maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita. Kirjasta tehtiin myös elokuva, jota tähdittivät Steve McQueen ja Dustin Hoffman.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä