Oikaisut

Kaleva oikaisee

Oikaisut 7.3.2020 16:19
Kaleva

Lauantain Kalevassa ja Kaleva.fi:ssä julkaistussa jutussa oli virhe koronavirusta koskevan ohjeistuksen osalta.

Oulun kaupunki ohjeistaa työntekijöitään ja koululaisiaan toimimaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeistuksen mukaisesti, ei samalla tavalla kuin Oulun yliopisto, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.

THL:n linjauksen mukaan töihin voi palata normaalisti epidemia-alueelle suuntautuneen matkan jälkeen, mikäli henkilöllä ei ole hengitystieinfektion oireita. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

7:57
Päivän kotoiluvinkki: Tällainen on marttojen kotivara – ruokaa koko perheen tarpeisiin ainakin 72 tunniksi
7:00
Päivän leffapoiminnat: Taiteilija kipuilee sosialismin pakkopaidassa – Andzrej Wajda latasi viimeiseen elokuvaansa asennetta
7:00
Enkeli pelastaa itsemurhaa yrittäviä – nuorten nettisarja liittyy projektiin, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä psyykkistä pahoinvointia
7:00
Pohdinta tehohoitopotilaiden siirtämisestä Uudeltamaalta maakuntiin on käynnistetty Suomessa
7:00
Ruoan verkkokauppojen kotiinkuljetuspalveluiden kysyntä on kasvanut viime viikkoina ruuhkaksi asti – Keskon verkkokaupan myyntijohtaja: "Tavallisen kuukauden tilausmäärä on tullut viikossa" Tilaajille
6:30
Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?
6:16
Kalevan koiranpentulive – katso, mitä kahden viikon vanhoille pennuille kuuluu keskiviikkoaamuna
26
Se hiihdetään sittenkin! Tervahiihto suksitaan lumella, joka tuodaan Ouluun etuajassa suljetuista Lapin hiihtokeskuksista
11
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
8
Kaikkiin koululaisiin ei ole saatu yhteyttä etäopetuksen aikana – "Aika näyttää, tuleeko tästä isompi ilmiö"
3
Kunta-alan kolme kuukautta kestäneet neuvottelut tyssäsivät umpisolmuun – osapuolet pyytävät valtakunnansovittelijaa apuun
3
Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?
2
Pohdinta tehohoitopotilaiden siirtämisestä Uudeltamaalta maakuntiin on käynnistetty Suomessa
1
Korona pelastaa Oulun yliopiston – jälkihoito tulee yhteiskunnalle niin kalliiksi, että tällä vuosikymmenellä rakennetaan vain ihan välttämättömiä Lukijalta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image