Oulu "Oho! Kineettistä taidetta! Tämä kulkee sähköllä ja siihen on laitettu rullaluistimien renkaat", analysoi laatuinsinööri Sami Korpela Oulun taidemuseossa Siobhán Habaskan Kuljeskella-teosta.
"En saa mitään esteettistä elämystä, kun katson tällaista. Minua se kiinnostaa lähinnä teknisessä mielessä: peltipurkki, joka kulkee kiskoilla. Ei kyllä silmää viehätä. Tulee kysymys, mikä järki tässä on", software-insinööri Hannu Kröger ihmettelee.
Krögerin mielestä voisi tosin olla kiva, jos liikkuvia teoksia olisi huoneellinen.
Taidemuseoon tutustuneet Kröger ja Korpela uskaltautuivat uhmaamaan stereotypioita, joiden mukaan heidän ammattiryhmänsä on taiteen syvällisyyttä ymmärtämätöntä porukkaa. Onnistuivatko he? Sen saa jokainen päättää itse.
"Tämä on edistynyt versio kirppupelistä. Ne ovat malmikiviä, jotka hyppivät magneettilevyllä. Kuin planeettakunta, joka kiertää tuon yhden kiven ympärillä", Korpela arvioi Habaskan Merenkulkijaa.
"Enpä mieltäisi tätäkään taiteeksi. Voisi kylläkin olla mielenkiintoisten vehkeiden museossa. Kivet pomppivat? Kiinnostaa teknisesti, mutta olenko nyt hakoteillä", Kröger kysyy.
Mary McIntyren värivalokuvavedos, joka esittää tehtaan pilaamaa jokimaisemaa saa Krögerin mielenkiinnon heräämään.
"Teoksen nimi on Nimetön Caspar David Friedrichin tapaan. Olisi kiva tietää, kuka hän on, koska vitsi piilee varmaan siinä, että tämä matkii jotenkin alkuperäisteosta."
Minna Lappalaisen narun varassa elehtivät ballerinan puvut saavat insinöörimme mietteliäiksi.
"Jokainen haluaa lastensa olevan ballerinoja. Tämä on kuin lupaus, että pieni ballerina on viaton ja puhdas", Kröger pohtii.
"Tämä ei ole mitään käyttötaidetta. Kuvittele, jos olisi olohuone täynnä ballerinoja ja sitten konkoilisi jurrissa kotiin", Korpela heittää.
Elina Sillanpään Läpinäkyvän kerroksen painetut kankaat puhuttelevat hienoina Krögeriä. Korpelan mielestä samanlaisia näkee lähinnä raksoilla.
Maisa Kaarinan Kotipaikkaan on Krögerin tulkinnan mukaan väännetty maapallon kartta eteisen matolle.
"Tuosta kengästä on tehty syötävän näköinen, kuin marsipaania. Jos se olisi lasia, se olisi legendaarinen prinsessa Ruususen kenkä. Hääkakussa saisi olla enemmän kostuketta", Korpela toteaa ja katsoo kylttiä, jossa esitellään Sirkka Könösen Prinsessa Ryysynen ja Gabor-kakku.
Ulla Pohjolan Huhtikuun viitta, Aurinkopuku ja Siipienrakentaja ovat "ihan selvästi eteläamerikkalaisia".
"Jos näitä voisi katsoa pitkään, löytäisi eri puolia", Korpela miettii. "Mutta jaksaako kaikkia katsoa niin pitkään", epäilee Kröger.