USA:n ja Venäjän sapelinkalistelu amerikkalaisten aikomuksesta perustaa ohjuspuolustustukikohtia Puolaan ja Tshekkiin on hyvä esimerkki ohjusvarustelun lisääntyvästä vaikutuksesta maiden välisiin poliittisiin ja strategisiin suhteisiin.
Raketit sekä erikokoiset, lyhyen ja pitkän kantaman ohjukset ovat saamassa yhä suuremman merkityksen monien maiden asevarastossa.
Lähi-idässä monipuolisella raketti- ja ohjusvalikoimalla on ollut yhä tärkeämpi rooli viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tämä koskee muun muassa Syyriaa, Irania, Saudi-Arabiaa ja Israelia. Aselaji oli merkittävä tekijä Israelin ja Hizbollah-sissijärjestön välisessä sodassa viime vuonna. Ohjukset ovat Iranin kaikesta päätellen kehitteillä olevan ydinasevalmiuden potentiaalisia toteuttajia.
Viimevuotisen Libanonin sodan aikana monet maan pohjoisosassa asuvat israelilaiset saivat viettää kuusi viikkoa pommisuojissa tai paeta etelään Hizbollahin rakettien sataessa päivittäin kaupunkeihin ja kyliin.
Ampuessaan Gazasta israelilaisiin kaupunkeihin ja kibbutseihin palestiinalaiset käyttävät kotitekoisia alkeellisia raketteja, joita kutsutaan Kassameiksi ja joiden ulottuvuus on noin 10 kilometriä. Ne ovat halpoja valmistaa ja helppoja ampua. Niiden tuhovoima on melko pieni, mutta osuessaan suoraan kohteeseensa ne ovat tappavia.
Sodan päätyttyä uhka ei suinkaan ole poistunut: Libanonissa Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on ilmoittanut, että järjestö on Iranin avulla jälleen täydentänyt rakettivarastonsa. Tämän arvellaan tarkoittavan, että Hizbollahin varastoissa voi olla jopa 10 000 erityyppistä rakettia ja ohjusta.
Israel kehittääkin parhaillaan yhteistyössä USA:n kanssa asejärjestelmää Kassameja ja muita lyhyen matkan raketteja vastaan. Valmiiksi on jo saatu osittain amerikkalaisella rahoituksella ohjusten torjuntaohjus Arrow, jota pidetään varsin edistyneenä.
Lähi-idän tärkeimmät ohjusten toimittajat ovat olleet Venäjä, Pohjois-Korea ja Kiina. Iranissa on ollut huomattavaa raketti- ja ohjusvarustelua.
Hiljattain ydinaseista luopumisesta ainakin virallisella tasolla päättäneessä Pohjois-Koreassa ohjusteknologian kehittäminen, ohjusten tuotanto ja niiden vienti ovat kulkeneet käsi kädessä maan omien ydinasepäämäärien kanssa.
Arrowin kehittäjän, israelilaisen aseasiantuntijan Uzi Rubinin mukaan esimerkiksi Iranilla on Shihab-3 ohjuksia, jotka pohjautuvat pohjoiskorealaiseen Nodong-ohjukseen.
Israelia huolestuttavan Nodongin kantomatkan väitetään olevan 1 200 kilometriä. Nyt iranilaiset kehittävät edistyneempää versiota Shihab-4:ää, jonka kantomatka olisi peräti 2 000 kilometriä. Jo Shihab-3 tavoittaa Israelin ja Persianlahden öljyemiraattikunnat.
Syyria puolestaan valmistaa Rubinin mukaan nykyään itse venäläisten kehittämiä Scud-C ja -D-ohjuksia, joiden kantamat ovat 550 ja 700 kilometriä. Nämä ohjukset voidaan varustaa kemiallisilla taistelukärjillä, joita Syyrialla ulkomaisten lähteiden mukaan on.
Syyrian massiivisen raketti- ja ohjusvarustuksen katsotaan ainakin osittain perustuvan siihen, että sen ilmavoimat ovat olleet israelilaisia heikompia, minkä takia syyrialaiset hävittäjät tuskin onnistuvat tunkeutumaan Israelin ilmatilaan.