USA:n ja Venäjän vääntö torjuntaohjuksista muistuttaa 1980-luvun kiistoja. Ohjuksilla ei uhata eikä torjuta uhkaa.
Sen jälkeen kun kylmä sota päättyi, Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat joutuneet ani harvoin vakavalle koetukselle. Näin kävi, kun Nato ajoi Serbian joukot pois Kosovosta ja kun Yhdysvaltain joukot hyökkäsivät Irakiin. Meneillään oleva kiista Yhdysvaltain torjuntaohjusten sijoittamisesta lähelle Venäjää on suhteiden uusin testi.
Yhdysvallat sanoo torjuvansa Iranista ja myös Pohjois-Koreasta nousevaa uhkaa haluamalla sijoittaa omalla alueellaan olevien torjuntaohjusten lisäksi niitä Puolaan, tutkajärjestelmän Tshekkiin ja mahdollisesti vielä ennakkovaroitusjärjestelmän Kaukasukselle. Venäjä tulkitsee, että tämä kaikki on suunnattu itse asiassa sitä vastaan.
Yhdysvaltain ja Venäjän väliltä myös Naton sisäiseksi kiistakapulaksi laajentunut hanke on kuin tuulahdus kylmän sodan ajoilta. Kamppailua käytiin tuolloin niin presidentti Ronald Reaganin haaveilemasta tähtien sota -ohjuspuolustushankkeesta kuin keskimatkan ohjuksistakin. Tähtien sota sortui omaan mahdottomuuteensa. Kiistely keskimatkan ohjuksista päättyi siihen, että Neuvostoliitto ja Yhdysvallat sopivat asian ja vetivät ne pois.
Nyt Yhdysvallat yritti päättää ohjustorjunnasta ohi Naton, suoraan Puolan ja Tshekin kanssa. Se ei onnistunut. Vastikkeeksi muut Nato-maat ovat tinkineet vastarinnastaan ja korostavat tarvetta neuvotella Venäjän kanssa. Monet Nato-maat kantavat nyt huolta ohjuksia enemmän siitä, että ohjusjärjestelmän pitäisi suojata kaikkia, ei vain joitakin Nato-maita.
Venäjä puolestaan toimii nyt samalla lailla kuin kiisteltäessä keskimatkan ohjuksista yrittämällä lyödä kiilaa Yhdysvaltain ja Naton väliin. Tämä on ottanut tulta 1980-luvun tapaan etenkin Saksassa, jonka suureen koalitiohallitukseen kuuluva SPD suhtautuu viileästi torjuntaohjushankkeeseen. Yhdysvalloissa onkin kummasteltu, miksi Eurooppa hermostui asiasta vasta sen jälkeen Venäjän presidentti Vladimir Putin tuomitsi ohjussuunnitelman Münchenissä helmikuussa.
Torjuntaohjuksissa ei ole räjähtäviä taistelukärkiä. Ainakin alkuvaiheessa niitä sijoitettaisiin Puolaan vain kymmenen kappaletta. On selvää, että tällaisella arsenaalilla torjutaan vähän ja uhataan vielä vähemmän. Kiistan ydin onkin muualla. Yhdysvallat nousi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ylivertaiseen asemaan eikä haluaisi luopua siitä. Venäjä on päässyt jälleen jaloilleen ja tavoittelee taas paikkaansa tasavertaisena asemahtina. Ohjustorjuntakiista on hyvä keino edetä kohti tavoitetta.
Neuvotteluvaihe on selvästi alkamassa. Viimeksi torstaina Yhdysvallat tarjosi Venäjälle yhteistyötä ohjuskilven rakentamiseksi Eurooppaan. Venäjä torjui tarjouksen, mutta se on pehmentänyt puheitaan alkuvuodesta. Tarjous arvattavasti nousee esille tällä viikolla, kun Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates käy Moskovassa. Yhdysvallat aloitti äskettäin neuvottelut Puolan ja Tshekin kanssa laitteiden sijoittamisesta. Jos maat lopulta ottavat laitteet alueilleen, järjestelmä olisi toimintavalmis joskus 2010-luvun alkupuolella. Myönteinen päätös ei ole mitenkään varma.
Asetelmaan vaikuttavat myös Yhdysvaltain ja Venäjän sisäiset tapahtumat. Jos Yhdysvaltain presidentiksi valitaan 2009 demokraatti, into ajaa ohjuspuolustusta voi laimeta. Venäjällä Putinin kausi päättyy jo 2008. Sen presidentinvaaleissa voi menestyä paremmin ehdokas, joka esiintyy tiukasti Yhdysvaltoja vastaan. Äänessä onkin enteellisesti ollut ensimmäinen varapääministeri Sergei Ivanov.