Sattuipa tuossa joulukuun alussa uutisvirrasta silmiini kaksi ensisilmäyksellä erilliseltä näyttävää uutista. Tarkemmin ajatellen niillä oli yhteistä enemmän kuin moni huomasikaan.
Ensimmäisen mukaan kaupunkilaisten turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta halutaan parantaa sekä turvallisuusongelmista aiheutuvia kustannuksia vähentää yhteisellä turvallisuusohjelmalla.
Toisen mukaan tuloerot ovat kasvaneet Suomessa nopeammin kuin monessa muussa maassa: huipputuloisten tulot ovat nousseet lähes ennätystahtia samalla kun suhteellinen köyhyys on lisääntynyt.
Turvallisuusohjelma esiteltiin hankkeen päätösseminaarissa Rovaniemellä. Sitä ovat valmistelleet sisäministeriön ohella 16 Suomen suurinta kaupunkia, eli pohjoisesta mukana ovat olleet Oulu ja Rovaniemi.
Ohjelmassa todetaan, että alueelliset erot kasvavat ja 16 suurimman kaupungin turvallisuustilanne on erilainen kuin muun Suomen. Suomen väestöstä noin 44 prosenttia asuu näissä kaupungeissa ja muuttoliike niihin jatkuu.
Kuudessatoista suurimmassa kaupungissa esiintyy suhteellista väestömäärää suurempi osuus rikoksista, väkivallasta ja vahingonteoista. Kaupungeissa tapahtuu myös merkittävä määrä kuolemaan ja sairaalan vuodeosastohoitoon johtavia tapaturmia.
Vakavat liikenneonnettomuudet tapahtuvat pääasiassa muualla maassa, kaupungeissa tapahtuu sen sijaan onnettomuuksia, joiden uhreina on jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja ikääntyneitä ihmisiä.
Hienoa, ongelmat on kirjattu. Mitä sitten esitetään lääkkeeksi?
No ohjelmassa ei ehdoteta kaupungeille yksittäisiä toimenpiteitä, vaan tiivistäen turvallisuus paranee sen mukaan yhteisillä toimintamalleilla, elinympäristön, lasten ja nuorten turvallisuutta parantamalla sekä väkivallan määrää vähentämällä!
Vain kolme päivää myöhemmin STT:n uutisvirrasta löytyi teksti, jonka mukaan Suomi on jakautumassa yhä selvemmin kahden kerroksen väkeen. Toistakymmentä vuotta jatkuneesta kasvusta ei herunut hyvää kaikille, totesi kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta.
Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo arvioi että Suomi ei ole enää tasa-arvon onnela, mutta ei myöskään räikeä eriarvoisuuksien maa -- ainakaan vielä.
"Pitkäaikaistyöttömyyden, pitkäaikaisen toimeentulotuen, lastensuojelun tarpeen sekä alkoholikuolemien kasvun perusteella pahoinvointi näyttää lisääntyneen selvästi."
Hiilamon mukaan eriarvoistuminen näkyy yhä vakavampina yhteiskunnallisina ongelmina, jos mitään ei tehdä. Hiilamo viittasi brittiläisten Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjaan The Spirit Level. Sen mukaan eriarvoisuuden lisääntyminen ei kurjista vain häviäjien asemaa, vaan koskee enemmistöä. Se lisää paitsi kustannuksia myös pelkoa ja eristäytymistä.
Hiilamon mukaan nykyiseen köyhyyteen liittyy myös enemmän näköalattomuutta kuin vaikkapa sotien jälkeiseen köyhyyteen. Silloin uskottiin huomiseen, nyt moni tuntee, ettei hänellä ole keinoja tilanteensa parantamiseen.
Jos kehityksen annetaan jatkua näin, voidaan Suomessakin päätyä tilanteeseen, jossa hyväosaiset kansalaiset hakevat turvallisuutta vetäytymällä omille vartioiduille asuinalueilleen ja maksavat todella kovan hinnan näin saavutettavasta turvallisuuden tunteestaan.
Jokainen veroeurojaan maksava voi miettiä, haluaako hän todella tällaista Suomea.
Ellei, niin käytetään veromarkkoja myös köyhien aseman parantamiseen. Silloin kaupunkienkin turvallisuus pysyy paremmin hallinnassa kuin pelkkiä ohjelmia laatimalla.