Missä ovat Venäjän poliitikot? Ajattelen mielessäni palavasilmäisiä reformisteja ja liberaaleja, jotka halusivat Venäjän lähtevän demokratian ja markkinatalouden tielle, sellaisia kuin Jegor Gaidar ja Anatoli Tshubais. Missä ovat nyt kaikki nämä "kansan auttajat" ja esitaistelijat?
Viimeinen liberaali Mihail Hodorkovski istuu tutkintavankeudessa ja on jo etukäteen "tunnustanut" tekonsa. Johtajien tekijä Boris Berezovski elelee Englannissa, mutta Moskovassa on juuri julkaistu hänestä uusi pidätysmääräys: oli kuulemma ostanut laittomasti maata Moskovan alueelta.
Useimmat entiset suuruudet kuitenkin elelevät jotensakin mukavasti. Tshubais johtaa Venäjän sähkömonopolia, Gaidarilla on oma instituuttinsa, entisellä presidentillä Mihail Gorbatshovilla on säätiönsä ja Boris Jeltsinillä ja tyttärellään pankkitilinsä ulkomailla. Reformistien valta on muutettu rauhoittavaksi rahaksi ja politiikasta on tullut ritualistista toimintaa.
Suomalaisten on ehkä helpointa ymmärtää asia Kekkos-ilmiön kautta. Johtajaa ei ollut lupa kritisoida, naljailla, puhumattakaan yksityiselämän seksiskandaaleista ja epäonnistumisista. Kuvissa Kekkonen hiihti, urheili ja ui kuin Mao Tsetung Jangtse-joella. Ja kansa uskoi tähän taruun.
Venäjällä rakennetaan tällaista tarua täyttä vauhtia. Ja Venäjän kansa haluaa uskoa tähän satuun. Aivan aidosti. Koska kaikki johtajat ovat pettäneet heidät ja vielä moneen kertaan, halu löytää "oikea prinssi" on suurempi kuin objektiiviset havainnot hovin vallasta ja korruptiosta.
Venäjällä on toki edelleen poliitikkoja, mutta heidän nimiinsä ei kiinnitetä kiitettäviä läntisiä arvosanoja.Jäljelle ovat jääneet Vladimir Zhirinovski ja Gennadi Zhuganov. Edellistä monet pitävät fasistina, jälkimmäistä taas kommunistina, vaikka hänkin osaa jo tehdä ristinmerkin. Näinkö Venäjän politiikalle on käynyt?
Mihin on vähentynyt usko läntisiin arvoihin ja uskomuksiin?
Yksi venäläisten politologien kiistellyimmistä käsitteistä on "ohjattu demokratia". Vaikka presidentti Putin on käyttänyt ilmausta usein, ovat tarkkailijat ymmällään. Yhden mielestä se tarkoittaa välivaihetta siirryttäessä kommunismista kansalaisyhteiskuntaan (A. Tsipko), toisen mielestä siirtymää liberalismista uustotalitarismiin (A. Rubtsov) ja joku on jopa sitä mieltä, että kyse on kokonaan uudesta poliittisesta järjestelmästä "demokraattisesta monarkiasta" (A. Gorshkov).
Näitä ja kymmeniä muita määrittely-yrityksiä yhdistää käsitys siitä, että "ohjattu demokratia" muistuttaa ulkonaisilta piirteiltään (vaalit, vaihtoehdot, osittainen sananvapaus yms.) läntistä "oikeaa demokratiaa", mutta sisäisesti tarkoittaa hallitsevan kerrostuman harjoittamaa valvontaa, ohjailua ja painostusta. Olemme saaneet lyhyessä ajassa nähdä, miten ohjailun elementti on voimakkaasti vahvistunut Venäjällä.
On ehkä syytä sanoa pari sanaa itse venäjän kielen sanasta ohjata (upravljat). Ennen lopullista romahtamistaan NKP:n viralliseen ideologiaan kuului teoria yhteiskunnan tieteellisestä ohjaamisesta. Sen mukaan NKP edusti yhteiskunnan aivoja, jotka tietokoneen tavoin ohjailivat kymmenien ministeriöiden ja valtionkomiteoiden toimintaa suunnitelman mukaan.
Vahvempi venäjän kielen sana kuvaamaan silloista diktatuuria olisi ollut "rukovodstvo", johtaminen (sanoista ruka-käsi, vodstvo-johto). Kansan piirissä esimerkiksi KGB-päälliköstä NKP:n pääsihteeriksi kohonnutta Juri Andropovia kutsuttiin historiallisen esikuvan mukaan (Moskovan perustaja) nimellä Juri Dolgoruki (Juri Pitkäkäsi). Kun johtamisesta ja komentamisesta luovuttiin ja tilalle tuli ohjaaminen ja perestroika, Neuvostoliitto romahti.
Nyt tätä samaa prosessia ollaan toteuttamassa kuin filmiä takaisinpäin kelattaessa.
Vaikka lopputulosta emme tiedä, voimme silti laatia listan tapahtumassa olevasta kehityksestä ja tehdyistä ehdotuksista: presidentti nimittäisi aluejohtajat, duuman vaaleista tulisi suhteelliset ja alueiden yksittäiset edustajat putoaisivat pois, tv:n valvonnan kiristäminen, lehdistön tiukempi seuranta, toimenpiteet internetin valvomiseksi, liikkumisrajoitukset ja paikallisilla sisäisillä rajoilla tapahtuvat tarkastukset, terrorismia koskevien rangaistusten koventaminen sekä ulkomaalaisten lisääntyvä valvonta.
Moskovan televisiossa näytetään, kuinka aluejohtajat saapuvat kertomaan vaikeuksistaan presidentille: sadonkorjuu on epäonnistunut tai polttoainetta ei ole talveksi. Keskusvallan tulisi auttaa. Presidentti kirjaa vaikeudet. Apu tulee ylhäältä, jos on tullakseen. Mutta vahvistuva valtiokin käyttää suurimman osan budjetistaan nyt turvallisuuden lisäämiseen.
Beslanin panttivankidraaman seurauksena kontrollia tiukennetaan kaikilla hallinnon tasoilla. Se merkitsee taloudellisen toimeliaisuuden hidastumista. Moskovan parlamentin puheenjohtaja otti esimerkin. On ehdotettu, että Venäjällä otettaisiin uudelleen käyttöön tarkastukset hallinnollisten rajojen välillä. Moskovalainen johtaja ihmetteli, kuinka tällaista voidaan käytännössä toteuttaa, kun Moskovan kaupungin ja alueen rajan ylittää neljä miljoonaa ihmistä - päivin, illoin.
Moskovassa elelee myös satojatuhansia pelokkaita kaukasialaisia, joista venäläiset käyttävät tukanvärin perusteella ilmausta "mustat" (tsornije). Heidän suojelemisensa yhä kiihtyvältä uusoikeistolaiselta raivolta alkaa olla vaikea tehtävä viranomaisillekin. Ja jos vaikka haluaisikin kostaa vain tshetsheeneille, niin miten erottaa kadulla tshetsheenin, azerin tai georgialaisen?
Mieleen tulee suomalainen metsästyskeskustelu laulu- ja kyhmyjoutsenista, johon eräs vanhemman polven eränkävijä totesi:
"Joutsen mikä joutsen."