Oulun teatterin uusi musikaali My Fair Lady on Merja Larivaaran uran suurin ohjaustyö.
"Tuiran tyttö" Merja Larivaara tunnetaan laulutaitoisena näyttelijänä ja esiintyjänä, jonka syliin sopii myös harmonikka. Nyt Larivaara on Oulun teatterin uuden musikaalin puikoissa. My Fair Lady on hänelle uran suurin ohjaustyö. Pikkutytöstä asti Oulun kaupunginteatterin katsomossa eturivissä istunut teatterin rakastaja kokee olevansa nainen paikallaan.
Musikaalin juonikuvio vie ryysyistä ruusuihin. Pedantti kielitieteen opettaja Henry Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa siitä, että hänen onnistuu kouluttaa nuoresta ja kauniista mutta rääväsuisesta kukkien katukauppiaasta Eliza Doolittlestä seurapiirileidi. Oliko My Fair Ladyn ohjaaminen unelmasi?
– Onhan tämä musiikkinsa puolesta yksi maailman kauneimmista ja esitetyimmistä musikaaleista. Olen nähnyt ehkä viisi My Fair Ladya. Vaikka olen nähnyt hienojakin versioita, mikään niistä ei ole horjuttanut omaa näkemystäni. My Fair Ladyssa on dialogia ja draamaa. Se ei ole läpilaulettu. Teoksen teatterillisuus on vahvempi kuin monessa muussa musikaalissa. Esimerkiksi Les Misérables on läpilaulettu, läpisävelletty. Tässä on kuitenkin George Bernard Shaw’n näytelmä Pygmalion pohjalla.
Mikä tekee tästä kukkaismusikaalista houkuttelevan?
- Musiikki on varmaan monelle tuttua. Siellä on tuttuja melodioita. Kun kyseessä on klassikko, kunnioitamme sen mukana tulevia asioita. En ole koskaan ollut semmoisen teatterin suurkuluttaja, että joku klassikko väännetään johonkin muuhun. En esimerkiksi halua, että Dostojevskin teokset tapahtuvat kalliolaisessa pizzeriassa. Olen näiltä osin perinteinen.
Merja Larivaara ohjasi puolisonsa Kari-Pekka Toivosen kanssa Saaristo-oopperayhdistykselle 2011 Menottin pienoisoopperan Meedio ja Oulun kaupunginteatterissa keväällä 2017 ensi-iltansa saaneen produktion Rakastakaa!, jossa kuultiin Jacques Brelin lauluja. Mikä ohjaamisessa kiinnostaa?
- Minähän olen näyttelijä sielultani. Nämä 30 vuotta näyttelijänä erilaisissa teattereissa ja erilaisten ohjaajien kanssa on suuri rikkaus. Ei se minusta koskaan mihinkään lähde. En ole siirtymässä mihinkään. My Fair Lady on minulle tärkeä ja valtavan iso työ, josta olen onnellinen ja jonka eteen olen valmis tekemään kaikkeni. Ehkä se on niin kuin Kaiken kirjassasanotaan: .Onni alkaa siitä, mihin pelko loppuu..
Henry Higginsin roolin tekevät Oulun teatterin näyttelijä Janne Raudaskoski ja Kari-Pekka Toivonen. Elizaa ja tanssijoita haettiin valtakunnallisesti. Oliko monta Elizaa ovella jonossa?
- Tulijoita on tosi paljon. Kaikkiaan saimme yli 300 hakemusta, joista noin 70 hakijaa valikoitui Ouluun kuunneltavaksi ja katsottavaksi. Lahjakkaita, ihania nuoria tulee koko ajan. Moni haaveilee tällaisista tilaisuuksista. Eihän kaikkia voi tuntea.
Elizan rooliin valittiin freelance-näyttelijä Rosanna Kemppi ja laulaja Yasmine Yamajako Helsingistä. Mitä Elizalta vaadittiin?
- Että osaa liikkua, laulaa, näytellä. Ja on ihana. Meillä on todella ihanat Elizat, ja kovin erilaiset. Se tulee olemaan yksi tämän musikaalin rikkaus. Olen jo kuullut, että ihmisiä kiinnostaa paljon nämä erilaiset versiot. Voi olla, että aika moni tulee katsomaan musikaalin ainakin kaksi kertaa ja enemmänkin, että näkee myös molemmat Henry Higginsit.
Oulun My Fair Ladyssa tehdään Higginsin ja Elizan roolit ristiin. Onko se harvinaista?
- Olen itse tehnyt Helsingin kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa ristiin. Meitä oli kaksi Sally Bowlesia, minä ja Jonna Järnefelt. Se oli itse asiassa tosi viehättävää. Musikaalien tekemiskäytäntö on muuttunut ja tullut enemmän kansainväliseksi. Ajankäytöllisesti se on haastavampaa, kun harjoitusaikaa ei ole tuplasti. Viimeksi Helsingin kaupunginteatterin Shrek-musikaalissa oli isoihin rooleihin kaksi miehitystä ja kyllä he tekivät ihan kaikki ristiin. Se on ihan tapa maailmalla.
Musikaalit vetävät yleisöä. Viime vuonna Myrskyluodon Maija Helsingin kaupunginteatterissa, Viulunsoittaja katolla Tampereen Työväen Teatterissa ja Tom of Finland Turun kaupunginteatterissa. Mikä on musikaalin rooli ohjelmistossa?
- On tärkeää, että tämmöisten isojen talojen kuten Oulu, ohjelmisto on monimuotoinen: komediaa, draamaa, uutta, vanhaa, lapsille, nuorille. On rikkaus, että ohjelmistossa voi olla myös musikaali. Jos joku halveksii tai epäilee musikaalia genrenä, täytyy kääntää katse, että mistähän se mahtaa johtua. Musiikki on elinvoimaa ja toivoa antava elementti. Tällaisiin perusasioihin minä uskon.
Elokuvassa Audrey Hepburnin esittämä Eliza palaa herra Higginsin luo. Mikä on teidän loppuratkaisunne?
- Voin sanoa, että olen ehdottomasti tehnyt loppuratkaisun, ja se ei ole se perinteisin.
Merja Larivaara
Näyttelijä
,
syntynyt Haukiputaalla 1964, varttui ja kävi koulut Oulussa.
Siirtyi
Oulun kaupunginteatteriin näyttelijäksi elokuussa 2014.
Kiinnitettynä
Helsingin kaupunginteatterissa vuodesta 1995.
Työskennellyt
Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan muuan muassa Suomen Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa, Helsingin kaupunginteatterissa, Teatteri Viiruksessa, Tampereen Työväen Teatterissa, Linnateatterissa ja Jokiteatterissa Porvoossa. Lisäksi paljon rooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Jussi-palkinto
elokuvasta Kaivo (1993).
Puoliso
Oulun teatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen. Neljä lasta.
My Fair Ladyn 29tekijät
Pohjautuu
irlantilaissyntyisen George Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion (1912).
Käsikirjoitus
ja laulujen sanat Alan Jay Lerner.
Suomennos
Mikko Koivusalo.
Sävellys
Frederick Loewe.
Ohjaus
Merja Larivaara.
Kapellimestari
Merzi Rajala.
Koreografia
Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.
Lavastus
Kalle Nurminen.
Pukusuunnittelu
Pasi Räbinä.
Elizan roolissa
vuorottelevat Rosanna Kemppi ja Yasmine Yamajako, Henry
29
Higginsin roolissa Janne Raudaskoski ja Kari-Pekka Toivonen.
Muu roolit
Mikko Leskelä (Eversti Pickering), Anneli Niskanen (Rouva Higgins), Anne Syysmaa (Rouva Eynsford-Hill), Antti Annola (Freddy Eynsford-Hill), Hannu Pelkonen (Alfred P. Doolittle), Jaana Kahra (Rouva Pearce), Erick King (Harry), Timo Reinikka (Jamie) ja Aki Pelkonen (Zoltan Karpathy).
Laulava ja tanssiva ensemble Joel Alalantela, Miina-Anniina Heiskanen, Fanny Hellström, Kati Hyvönen, Jere Hölttä, Jami Kontturi, Laura Koski, Anni Lantto, Enni-Maria Lämsä, Heli Pippingsköld, Aki Saarela, Meeri Toivonen, Saku Tonteri ja Jouni Uosukainen.
Musikaalin ensiesitys
Broadwaylla 1956. Samanniminen elokuva, jota tähditti Audrey Hepburn, sai ensi-iltansa 1964.