Henning Mankell: Syvyys. Suomentanut Laura Jänisniemi. Otava 2005.
Henning Mankell kirjoittaa muutakin kuin Wallander-dekkareita. Syvyys on ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuva kertomus rakkaudesta, petoksesta ja rikoksesta.
Päähenkilö, kapteeni Lars Tobiasson-Svartman seilaa Itä-Göötanmaan saaristossa ja mittaa väylien syvyyksiä. Tiedot ovat salaisia, omille laivoille täytyy löytää nopeat reitit merelle ja takaisin, jos puolueettomana pysytellyt Ruotsi liittyy sotaan.
Kehyskertomuksen ääni on mielisairaalassa kymmeniä vuosia viettäneen naisen. Nainen muistaa, että hänellä oli mies, jonka nimi oli Lars. Kehkeytyvässä tarinassa Lars saa pääosan. Kristina-vaimo odottaa miestään, kun tämä matkustaa Tukholmasta salaisille mittausmatkoille. Eräältä saarelta löytyy nuorehko nainen, jonka mies on hukkunut kalastusmatkalla.
Lars tekee heiluriliikettä naisesta ja tarinasta toiseen. Kirja kääntyy romaaniksi rikoksesta. Saaren naiselle kerrotussa tarinassa Lars jää leskeksi, kun vaimo ja tytär putoavat louhikkoon.
Nainen taas kertoo, että pelkää jonakin päivänä verkkoja nostaessaan saavansa saaliiksi oman miehensä. Tarinoiden ristitulessa käy selväksi, että kuoleman sepittämisestä on lyhyt matka murhaan.
Larsin kertomat tarinat kahdelle naiselle, armeijan esikunnalle ja satunnaisille tuttavuuksille alkavat elää omaa elämäänsä. Mies pakenee ja sepittää tarinoille sopivampia mittasuhteita kyyhöttäessään luotinarun kanssa kallionkoloissa tai hotellihuoneissa.
Kun lukee miehestä, veneestä ja naisesta saarella, tulee myytti mieleen. Myytissä on seikkaileva, nokkela Odysseus ja kotisaarella neuvokas ja vahva nainen, Penelope.
Mankell on tehnyt Larsista nokkelan tarinasepon, joka purjehtii oman petoksensa merellä, kunkin paikan syvyydet tietäen ja tuntien. Vaikka Lars unohtaa naisten vahvuuden ja neuvokkuuden, Mankell muistaa ja kääntelee myyttiä nurin.
Traaginen tarina kaiken mittaavasta miehestä on myös koominen. Lars on sitä ahtaammalla, mitä enemmän hän rakentaa identiteettiä mittanaruin ja tarinoin. Jos erilliset tarinat ja roolit kohtaavat, loppuu oma tila. Onnistuuko Syvyys sanomaan jotakin jopa tarinatäyteisestä nykyajasta? Lukusukellus Mankellin dekkarituotannon ulkopuolelle kannattaa, totisesti.