Lokakuinen arkimaanantai sai Suomessa yllättävän ilonaiheen, kun Tukholmassa kerrottiin tämänvuotinen Nobelin taloustieteen palkinnon saaja. Kuten usein aikaisemminkin palkinnon saajia on jälleen kaksi: yhdysvaltalainen Oliver Hart ja suomalainen Bengt Holmström.
Vaikka Holmström on mainittu mahdollisena palkinnon saajana jo ainakin kymmenen vuoden ajan, valintaa ei osattu erityisesti odottaa tänä vuonna. Nobelin palkintojen jaossa käy usein juuri näin.
Holmström on tehnyt lähes koko tieteellisen uransa Yhdysvalloissa. Hän on tätä nykyä maineikkaan Massachusetts Institute of Technologyn MIT:n taloustieteen professori. Tämän asian ei kannata antaa himmentää palkinnosta suomalaisittain saatavaa iloa. Monella muullakin alalla maailman tieteen huiput tekevät merkittävän osan työvuosistaan Yhdysvalloissa.
Suomalaisten nobelistien joukko on edelleen harvalukuinen. Kirjallisuudessa palkinnon on saanut F.E. Sillanpää, rauhan teosta Martti Ahtisaari, kemiasta A.I. Virtanen ja lääketieteestä Ragnar Granit. Viimeksi mainitun suomalaisuudesta on kaiken lisäksi kiistelty.
Taloustiede ei kuulu niihin viiteen tieteenalaan, jotka Alfred Nobel mainitsi testamentissaan palkittavina aloina. Holmströmin nyt saama palkinto perustettiin vasta vuonna 1969.
Tämänkään ei pidä antaa vähentää palkinnon painoarvoa. Taloustieteen kuten kemian ja fysiikan palkinnoista päättää Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia. Maailman taloustieteilijöiden joukossa palkinnon saajiksi voivat nousta vain etevistä etevimmät eli ne, jotka ovat pystyneet luomaan jotain todella merkittävää uutta.
Työskentely Yhdysvalloissa on merkinnyt sitä, ettei Holmström ole kotimaansa yleisölle kaikkein tunnetuin talouden kommentoija. Maailmalla hän on kuitenkin ollut jo vuosia suomalaisista taloustieteilijöistä arvostetuin.
Holmströmin ansioksi pitää samaan aikaan sanoa, että kotimaansakin asioista hän on aina ollut tarkasti perillä ja on uskaltanut herätellä suomalaisia, esimerkiksi hallitusta koulutusleikkauksista.
Palkintonsa Holmström sai Oliver Hartin kanssa sopimusteorian tutkimuksesta. Suomalainen on käsitellyt tutkimusaiheinaan esimerkiksi yritysrakenteiden uudistamista, hyvää hallintotapaa ja kannustinjärjestelmiä.
Holmströmillä on kuitenkin ollut viime vuosina sanottavaa myös laajemmista kansantaloudellisista kysymyksistä. Jo 1990-luvulla hän otti kantaa esimerkiksi Suomen Emu-jäsenyyteen.
Huiput erottaa tieteessä keskinkertaisista usein siitä, kuinka ymmärrettävästi henkilö pystyy selvittämään vaikeita käsitteellisiä asioita. Tässä Holmström on taitava. Helsinkiläissyntyisen tieteentekijän näkemykset esimerkiksi Suomen talouden ongelmista ja niiden korjauskeinoista ovat hyvin arkijärkisiä.
Suomalaisen yhteiskunnan arvioinnissa Holmströmin kommentit saavat nyt myös suuren yleisön silmissä aivan uutta kantavuutta.
Pääkirjoitus