ODM - kän­ny­kän tekoa ti­lauk­ses­ta

Elektroniikan sopimussuunnittelua yhdistettynä valmistukseen eli ODM-teollisuutta (original design manifacturing) pidetään nopeimmin kasvavana sektorina matkapuhelinteollisuudessa. Siinä päähankkija antaa jonkun alihankkijan (ODM-yrityksen) tehtäväksi suunnitella ja valmistaa jonkin tuotteen, joka myydään päähankkijan eli asiakkaan tuotemerkillä.

Elektroniikan sopimussuunnittelua yhdistettynä valmistukseen eli ODM-teollisuutta (original design manifacturing) pidetään nopeimmin kasvavana sektorina matkapuhelinteollisuudessa. Siinä päähankkija antaa jonkun alihankkijan (ODM-yrityksen) tehtäväksi suunnitella ja valmistaa jonkin tuotteen, joka myydään päähankkijan eli asiakkaan tuotemerkillä.

Päähankkijoiden ja sopimusvalmistajien välinen riippuvuus on kasvanut, suhteita on syvennetty ja yhteispelin merkitystä on korostettu. Merkittävää on, että valmistuspalvelut eivät koske enää vain tuotantoa, vaan ne ulottuvat suunnittelusta ylösajoon, testaukseen, tuotantoon, jopa jakeluun ja jälkimarkkinointiin.

Microcell kertoo olevansa nimenomaan ODM-yritys ja ennustaa, että ODM-toiminta kasvaisi 75-100 prosenttia tänä vuonna. Tällöin arviolta 50-80 miljoonaa kännykkää olisi sopimussuunnittelijoiden tekemiä, tämä tarkoittaisi 15:tä prosenttia koko markkinasta.

Vuonna 2006 sopimussuunnittelun- ja valmistuksen osuuden puhelinmarkkinoista odotetaan nousevan jopa 40 prosenttiin.

Ulkoistaminen jyllää

Maailman elektroniikkatuotannosta on ulkoistettu Pohjois-Amerikassa puolet, Euroopassa neljännes ja Japanissa korkeintaan 15 prosenttia. Sopimusvalmistuksen tarjonta kasvaa lähivuosina voimakkaimmin Aasiassa.

Suomessa tietoliikennelaitteiden valmistuksesta on ulkoistettu lähes puolet, muusta elektroniikkatuotannosta selvästi vähemmän. Sopimusvalmistuksen kehitysnäkymät riippuvat kotimaisen päähankkijateollisuuden menestyksestä ja sopimusvalmistuksen omasta kehityskyvystä.

Tuotantotalouden professori Pekka Kess Oulun yliopistosta toteaa, että Microcell on ollut hyvä esimerkki sopimussuunnittelusektorilla toimivasta yrityksestä. "Microcell on mennyt myös valmistuttamisen ja valmistamisenkin puolelle. Sopimussuunnittelun arvoketju on ollut sillä aika pitkälle hallussa", Kess arvioi.

Sopimussuunnittelijoiden käyttö tarkoittaa, että suunnittelu käytännössä tehostuu. Pystyvät suunnitteluresurssit otetaan sieltä, missä niitä on tarjolla.

Kessin mukaan teoreettisesti ajatellen alihankinnan huippuna voisi esimerkiksi olla vain yksi elektroniikkatehdas, joka tuottaisi kaikki Suomessa tarvittavat uudet laitteet, jos sopimusvalmistus hiottaisiin viimeisen päälle.

Käytäntö on kuitenkin eri asia. Elektroniikka-alallakaan yksittäinen yritys ei pysty hallitsemaan kaikkia "hilavitkuttimien" osia. Sen takia tarvitaan suunnitteluun kumppaneita ja alihankintaa.

Kessin mielestä esimerkiksi Oulun yliopiston koulutuksessa sopimussuunnittelu on sisäänrakennettuna. "Muutaman hengen yrityksiä syntyy kuin sieniä sateella. Niillä voi olla omia tuoteideoita, mutta kyllä se kassavirta aloitetaan sillä, että tehdään sopimustyötä jollekin päämiehelle."

Arvioi HTF-gallupissa, miten Microcellin käy tulevaisuudessa Oulussa. Voit myös osallistua aiheesta käytävään HTF-keskusteluun. Molemmat löytyvät uudistuneen palvelun etusivulta.

Lue aamun artikkelit:

Flextronics tarttui Microcelliin

Hallikaiselle kymmeniä miljoonia

Ilmoita asiavirheestä