Barack Obama lupasi muutosta eikä ole viivytellyt lupaustensa toteuttamisessa. Oleellinen kysymys on, millä tavoin Obaman vastustajat aikovat jatkossa toimia.
Perinteisesti Yhdysvaltain presidentin ensimmäistä sataa päivää on pidetty ratkaisevana aikana. Silloin hänellä on eniten tilaa toimia ja tehdä uusia avauksia, toisin sanoen vetää linjaa.
Barack Obaman kohdalla tämäkään totuus ei enää päde. Jo ensimmäisten kymmenen päivän aikana hän on tehnyt isoja päätöksiä jatkuvalla syötöllä, aivan kuin kiireen polttelemana.
Guantanamon vankilan sulkeminen, aborttipolitiikan suunnanmuutos, autojen päästömääräysten tiukentaminen, käden ojentaminen "muslimimaailmalle" ja vielä jättimäinen elvytyspaketti. Tämä kaikki merkitsee täydellistä ja nopeaa irtiottoa George W. Bushin kaudesta.
Obama lupasi muutosta, ja tuon lupauksen hän näyttää pitävän. Siirtymävaiheen aikana uusi hallinto oli valmistellut politiikkaansa valmiiksi, eikä sen käytäntöön viemisessä ole viivytelty hetkeäkään. Saman tahdin voi olettaa jatkuvan.
Etäältä katsoen uusi politiikka näyttää jopa lähes liian hyvältä ollakseen totta. Tosin kyse on myös kontrastista Bushin kauteen, joka oli omalla tavallaan hyvin poikkeuksellinen jakso. Jos Obamaa olisi edeltänyt "normaali" presidenttikausi, ei tarve muutoksiin olisi niin suuri. Kun kidutus lopetetaan, ei silloin kyse ole muutoksesta Yhdysvaltain politiikkaan, vaan pahan harha-askeleen oikaisemisesta.
Meneillään on yhä kuherruskuukausi, eräänlainen Obama-hurmio, jota hyvin kuvasi virkaanastujaisiin saapunut valtava ja liikuttunut yleisömassa.
Mutta ei siellä ollut koko Amerikka.
Esimakua jatkosta saatiin, kun edustajainhuoneessa kaikki republikaanit äänestivät Obaman jättimäistä elvytyspakettia vastaan.
Demokraateilla on juuri nyt Yhdysvaltain politiikka niin täydellisesti hallussaan, että Obama pystyy ajamaan läpi käytännössä kaikki aikeensa. Republikaanit kykenevät niitä viivyttämään mutta eivät hevin estämään. Lisäksi oppositio on Bushin romahduksen jäljiltä niin sekaisin, ettei vähään aikaan pysty järjestäytyneeseen poliittiseen vastarintaan.
Obamalla on juuri nyt hyvin vapaat kädet toimia, ja hän käyttää tuota tilaa täysimääräisesti hyväksi. Se ei silti vielä tarkoita, että hän onnistuu tärkeimmässä eli talouden pudotuksen pysäyttämisessä. Ei ainakaan siten, että tuloksia olisi jotenkin nopeasti mitattavissa. Yhdysvaltain kuten muidenkin maiden talous on nyt lahonnut hyvin syvälle.
Tämä kaikki tarkoittaa, että jonkin ajan kuluessa kritiikki Obamaa kohtaan väistämättä kasvaa. Normaali poliittinen vastustus on osa demokratian luonnetta, ja sellaista kuuluu ollakin. Suurempi kysymys on, mitä muuta maassa tapahtuu. Parjauskampanjoita on jo nähty, ja lisää tulee.
Pilkkaa ja protesteja sai tosin myös Bush osakseen, eikä aivan vähän. Obaman tausta on kuitenkin sellainen, että kysymys presidentin henkilökohtaisesta turvallisuudesta on otettava entistäkin enemmän huomioon.
Obaman kauden aloitus on ollut hyvin vaikuttava ja määrätietoinen. Mutta aloituksen näennäinen helppous ei vielä ole tae siitä, että jatko sujuisi yhtä vaivatta. Ehkä juuri tämän aavistaen hän pyrkii tekemään tärkeitä linjapäätöksiä niin paljon ja nopeasti kuin vain mahdollista: mahdollisuuksien ikkuna muutoksiin on apposen auki tässä ja nyt, ja ennen pitkää se sulkeutuu.