Barack Obama sai huonon perinnön, mutta alku on sujunut hyvin. Menestys mitataan silti vasta myöhemmin.
Kun senaattori Barack Obama valittiin Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi viime syksynä, innostus sekä kotirintamalla että maailmalla oli suurinta sitten 1960 tapahtuneen John Kennedyn valinnan aikaan. Innostuksen aalto ei ole taittunut Obaman presidenttiyden sadan ensimmäisen päivän aikana tyystin, mutta tasoittunut se on.
Obama ei olisi voinut saada kaudelleen huonompia lähtöasetelmia. Yhdysvaltain talous oli sukeltanut syvään taantumaan, supervallan kansainvälinen arvostus oli alamaissa, ja käsissä ovat Irakin ja Afganistanin sodat, joille ei loppua näy eikä voittoa häämötä. Kunnianhimoa Obamalla kyllä riittää: hän ei ole valinnut, keskittyäkö taantuman hoitoon tai suuriin uudistushankkeisiin, vaan on tarttunut molempiin.
George Bushin jättämästä huonosta perinnöstä huolimatta Obaman suosioluvut ovat pysyneet 60 prosentin yläpuolella. Parempaan noteeraukseen sadan ensimmäisen päivän aikana on pystynyt vain Ronald Reagan. Obaman karisma ja loistavat puhelahjat selittävät osaltaan sitä, että suosio on kestänyt huonot ajat.
Obama ei ole sortunut alokasmaisiin virheisiin eikä skandaaleja ole syntynyt. Hänen perheensä kylpee myötämielisessä julkisuudessa. Amerikkalaiset ovat valmiita antamaan Obamalle aikaa ajaa läpi suuria uudistushankkeitaan ennen kuin mittovat hänen saavutuksiaan ensi vuoden välivaaleissa ja presidentinvaaleissa 2012. Obaman ohjelma pääsee nyt etenemään kongressin hyväksyttyä hänen esittämänsä budjettikehyksen.
Presidentti on sitoutunut vetämään Yhdysvaltain joukot Irakista, kieltänyt kidutuksen käytön kuulustelumenetelmänä ja päättänyt sulkea Guantánamon vankileirin. Hän on päättänyt lähettää 20 000 sotilasta lisää Afganistaniin. Nämäkin linjaukset on otettu suopeasti vastaan, vaikka etenkin Afganistan-päätös voi muuttua vielä riippakiveksi.
Myötätuuli ei ole vain Obaman tai demokraattien omaa ansiota, vaan osa "kunniasta" kuuluu sekä Valkoisen talon isännyyden että kongressin molempien kamarien enemmistöaseman menettäneille republikaaneille. Heillä ei ole kiistatonta johtohahmoa, poliittinen linja on kadoksissa, ja pelkkä Obaman hankkeiden vastustus osuu äkkiä omaan nilkkaan.
Republikaanien ahdinko vain syveni tällä viikolla, kun senaatin arvostetuimpiin jäseniin kuuluva senaattori Arlen Specter loikkasi demokraattien riveihin. Loikka merkitsee sitä, että jos - kuten näyttää - demokraatit voittavat yhtä senaattipaikkaa koskevan oikeusriidan, demokraatit saavat senaattiin 60 paikan määräenemmistön. Se helpottaisi suuresti Obaman mahdollisuuksia ajaa läpi ohjelmaansa.
Korkeat suosioluvut ovat Yhdysvalloissa äkkiä katoava luonnonvara, ja alamäki voi alkaa pikkuasiastakin. Räväkästä alusta ei välttämättä seuraa, että Obaman valinta toiselle kaudelle olisi selviö. Avainasemassa on se, kääntyykö Yhdysvaltain talous nopeasti nousuun vai jatkuuko alakulo vielä senkin jälkeen kun satoja miljardeja veroeuroja on käytetty elvytykseen.
Ulkopolitiikassa Obaman alkutahdit ovat olleet sulosäveliä liittolaisten korviin. Yksipuolinen ja -oikoinen voimapolitiikka on korvautunut liittolaisten kuuntelulla ja valmiudella ottaa takaisin Yhdysvalloille kuuluva johtava asema kansainvälisessä yhteisössä. Suhteet Venäjään on nollattu, ja neuvotteluja käydään uudesta strategisten aseiden vähentämissopimuksesta. Maiden välillä on liikettä myös Yhdysvaltain Eurooppaan kaavailemasta ohjustorjuntajärjestelmästä. Tähän kaikkeen sopisi hyvin jatkoksi se, että korkeimman tason suhteet aktivoituisivat myös Suomen ja Yhdysvaltain välillä.