Onko Barack Obama ansainnut toisen virkakauden Valkoisessa talossa?
Poliittisten päättäjien saavutukset ja epäonnistumiset voi panna vierekkäisiin pinoihin ja punnita ne tieteellisen tarkasti. Näin toimivat tutkijat ja pääkirjoitusten laatijat, mutta äänestäjät tekevät valintansa useimmiten mielikuvien varassa.
Mielikuva Obamasta on hyvin erilainen, jos asiaa kysyy itärannikon mustalta opiskelijalta tai etelävaltioiden pikkukaupungin valkoiselta keski-ikäiseltä mieheltä.
Tämän päivän Yhdysvallat on poliittisesti kahtiajakautunut maa – luultavasti syvemmin kuin pitkään aikaan.
Obama yritti virkakautensa alussa puhaltaa eloa heikosti lepattaneeseen puolueyhteistyöhön. Menestys on ollut varsin vaatimaton, ja hän on joutunut viemään lakihankkeitaan läpi pelkästään oman demokraattipuolueensa avulla.
Obaman suurin saavutus, sairausvakuutuksen ulottaminen periaatteessa koko väestöön, on saanut ison osan äänestäjistä takajaloilleen. Enemmän kuin joka toisella amerikkalaisella on yksityinen sairausvakuutus, eikä tämä joukko halua kasvattaa julkisen terveydenhuollon menoja.
Tämä Obamacaren lempinimen saanut laki on tietysti suuri edistysaskel vähävaraisille amerikkalaisille, mutta Obaman harmiksi tässä joukossa on paljon niitä, jotka eivät vaivaudu rekisteröitymään äänestäjiksi.
Arvokonservatiivista äänestäjäjoukkoa on kuohuttanut Obaman tuki homoliitoille. Vähemmistöjen oikeudet ja abortti ovat Yhdysvalloissa teemoja, jotka kelpaavat leimakirveiksi varsinkin maaseudulla ja pikkukaupungeissa.
Entä sitten johtajuus, joka on amerikkalaisille erityisen tärkeä asia? Kylmäpäistä päätöksentekokykyä Obama todisteli määräämällä kommandoiskun Osama bin Ladenin asuinpaikkaan.
Irakista Obama kutsui taistelujoukot kotiin, mutta Afganistanissa Yhdysvallat on entistä pahemmassa suossa. Libyan diktaattori Muammar Gaddadi saatiin pois päiviltä Yhdysvaltain myötävaikutuksella, mutta kehitys Libyassa tai muissakaan arabikevään kokeneissa maissa ei ole sen jälkeen noudattanut länsivaltojen piirustuksia.
Johtajuutta voi toki osoittaa myös kotimaassa. Sandy-hurrikaanin kaltaiset luonnonkatas-trofit tarjoavat siihen hyviä tilaisuuksia. George W. Bush tärveli kansansuosionsa osoittamalla liian vähän myötätuntoa ja liittovaltion avustusvaroja Katrina-hirmumyrskyn uhreille Louisianan seudulla.
Obama näyttää ottaneen oppia Bushin virheistä. Hän keskeytti vaalikiertueensa perehtyäkseen tuhoalueiden tilanteeseen ja lohduttaakseen uhreja. Kansakunnan ykkösmiehen pitää osata kehittää oikeissa tilanteissa otsalle huolen rypyt.
Amerikkalaisäänestäjien tärkein mutta samalla epämääräisin johtajuuden mittari on työllisyystilanne.
Tällä saralla Obaman valttikortit ovat vähissä. Hän voisi sanoa, että taloustilanne on huono lähes kaikissa maailman maissa ja että monissa EU-maissa talous on vielä kurjemmassa jamassa, mutta sellaisilla puheilla ei voiteta amerikkalaisten ymmärtämystä.
Yhdysvaltain presidentin luontaisetuihin kuuluu vastuun ottaminen talouden tilasta. Hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat rajalliset, mutta siitä huolimatta Valkoisen talon asukki pannaan tilille suhdanteista. Jälkikäteen on mahdoton todistaa, että jokin toinen tie olisi johtanut parempaan lopputulokseen.
Yhtä kaikki tässä on Mitt Romneyn mahdollisuus. Kukkaron paikka on amerikkalaisilla sydämen vieressä, ja Romneylla on vahva maine talouden osaajana.
Jos palaamme vielä mielikuviin, voi amerikkalaisäänestäjän vaihtoehdot kiteyttää vaikka seuraavasti: sympaattinen ja välittävä Obama vastaan rahan arvon tunteva Romney.