Yhdysvaltain presidentinvaalit todistivat maan demokratian toimivan. Barack Obaman voitto merkitsee selkeää irtiottoa entiseen ja tarjoaa tarpeellisen tilaisuuden uuteen alkuun.
On kuin suuri helpotuksen huokaus olisi kuulunut kautta maailman, kun Barack Obaman voitto varmistui keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Yhdysvalloissa neljän vuoden välein pidettävät presidentinvaalit ovat aina suuria uutistapahtumia. Mutta on todella kauan siitä, kun vaaleihin on liitetty yhtä suuria tunteita ja latauksia niin maan sisällä kuin sen ulkopuolella.
Selityksiä on kaksi. Kukaan Yhdysvaltain presidentti ei ole ollut aikoihin yhtä epäsuosittu kuin Bush on nykyisellään. Eikä koskaan vaalien loppusuoralla ehdokkaina ole ollut kuin valkoisia miehiä. Muutokselle oli selkeä tarve, ja Obama pystyi siihen tarpeeseen vastaamaan sekä henkilönä että politiikkansa puolesta.
Kaikista esivaaleihin vajaa vuosi sitten lähteneistä nimistä valikoitui lopulta voittajaksi juuri se ehdokas, jonka valinta merkitsee suurinta irtiottoa päättyvään George W. Bushin republikaaniseen valtakauteen. Barack Obaman voitossa astui esiin Amerikka parhaimmillaan: monikulttuurinen, suvaitseva, tulevaisuuteen uskova ja aidosti demokraattinen mahdollisuuksien maa.
Kaikki ne ovat ominaisuuksia, jotka Bushin kaudella ovat tuntuneet enemmän tai vähemmän tukahtuneilta.
Vaalitulos oli yksiselitteinen, vaikka valtakunnallinen ääniero Obaman ja John McCainin välillä ei lopulta kovin suuri ollutkaan. On yhä olemassa kaksi Amerikkaa, joiden arvot ja maailmankuvat voivat jyrkästi erota toisistaan.
Lähes puolet kansasta kokee nytkin hävinneensä, ja Yhdysvaltain ensimmäisellä mustalla presidentillä on iso ja ehkä perimmältään mahdoton urakka maan yhdistäjäksi. Tosin Bushia pahemmin maata on vaikea enää jakaa.
Yhdysvaltain demokratialle oli tärkeää, että Obaman voitto oli kiistaton. Sekin poistaa Bushin kauden jättämiä varjoja.
Vaalivoiton tuoman innostuksen myötä Obamalla on edessään aito mahdollisuuksien ikkuna. Sitä suurentaa republikaanien kokema mahalasku. John McCain myönsi häviönsä arvokkaasti, mutta kaikkiaan puolue on nyt täysin tuuliajolla. Aikanaan se kokoaa itsensä, mutta sitä ennen Obamalla on tilaisuutensa.
On kiistatta oikein sanoa yhden aikakauden päättyneen ja toisen alkaneen Obaman voiton takia - mutta muistaen, etteivät nämä aikakaudet välttämättä ole kuin yhden tai kahden presidenttikauden mittaisia. Jokunen vuosi sitten Bushin edustama republikaanien konservatiivisiipi pystyi uskottavasti puhumaan oman valtarakenteensa vakiinnuttamisesta jopa vuosikymmeniksi. Se uho päättyi haaksirikkoon jo kauan sitten, ja lopullinen tuho tuli nyt.
Mutta politiikka on aaltoliikettä eikä mikään vielä todista, että Obamankaan tuoma muutos jäisi pitkäikäiseksi. Paljon on kiinni siitä, kuinka hän tilaisuuden käyttää. Historiaan jää jo varmuudella se tosiasia, että tämän jälkeen Yhdysvaltain presidentin virka ei enää ole valkoisten miesten yksinoikeus. Kaikki muu on vielä ansaittava, eikä vaikeuksista ole pulaa.
Obama perii edeltäjältään kaksi sotaa ja erittäin syvän talouskriisin. Hän voi vetää joukot pois Irakista vain, jos tilanne maassa antaa siihen myöten. Afganistanista poispääsy ei ole näkyvillä, pikemminkin taistelut siellä voivat kiihtyä. Taloudessa ei mitään muutosta hetkessä tehdä, mutta Obamalla on suuri paine vastata odotuksiin ja saada aikaan edes merkki käänteestä parempaan. Työtä vaikeuttaa se, että raha uudistuksiin on vähissä: budjettialijäämä on valtava.
Ilmasto- ja energiapolitiikassa on kaikki syyt odottaa perusteellista linjanmuutosta Bushin kaudesta. Ylipäätään maan ulkopolitiikka vapautui kertaheitolla suuresta määrästä vanhaa painolastia. Maailmalta katsoen Obaman valinta on Yhdysvalloille suuri PR-voitto ja tilaisuus pahoin kolhiintuneen mielikuvan korjaamiseen.
Demokraateilla on nyt kongressissakin tukeva enemmistö, joten Obamalla on täysi mahdollisuus toteuttaa yleistä lupaustaan "muutoksesta". Lupaaminen on kuitenkin helpompaa kuin toteutus. Ihmeitä on turha odottaa Yhdysvaltain politiikan sisällössä, mutta Obaman huikea nousu maailman ainoan supervallan johtoon oli jo poliittinen ihme.