Maailman tärkeimmät vaalit pidetään tiistaina 6. marraskuuta. Silloin valitaan Yhdysvaltain presidentti neljäksi seuraavaksi vuodeksi.
Hyvässä muistissa on se innostus, jonka Barack Obaman valinta ensimmäiseksi mustaihoiseksi Valkoisen talon isännäksi herätti Yhdysvalloissa ja muuallakin 2008.
Yhdysvalloissa useita vuosia asuneena tunsin Obaman valinnasta suurta tyytyväisyyttä. Pitkään päähän potkitun väestönosan edustaja onnistui murtamaan valkoisen enemmistön epäluulot. Obama puhkaisi perinteisen rotukaton.
Tällä kertaa ihonvärillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Obaman ihonväri ei ole näkynyt virantoimituksessa. Obama on vetänyt kutakuinkin samanlaista linjaa kuin kuka tahansa edeltäjänsä, muutoin häntä ei olisi valittu. Olisi ollut naiivia odottaa suurta muutosta.
Vai mitä voi sanoa Obaman kauden tapahtumista: hän on lähettänyt lisää amerikkalaisjoukkoja Afganistaniin, ja terroristijohtaja Osama bin Laden nitistettiin kun varma tieto olinpaikasta saatiin. Obama toki veti joukot Irakista eikä ole käynyt Iranin kimppuun.
Viime viikolla valokeilassa oli republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney, tällä viikolla vuoroon tulee Obama.
Obama vai Romney, siinäpä kysymys.
Vanhastaan Romney on maltillinen poliitikko. Hän on tukenut naisten aborttioikeutta ja toteutti Massachusettsin kuvernöörinä terveydenhoitouudistuksen, jota Obaman läpi ajama maanlaajuinen uudistus muistuttaa.
Romney on pyristellyt vanhoista pilkuistaan irti miellyttääkseen puolueensa äärioikeistolaista ja -uskonnollista laitaa. Tuo laita on todella kaukana suomalaisista ja eurooppalaisista arvoista.
Suurimmat kysymykset liittyvät Romneyn ulkopoliittiseen osaamiseen. Samaa on kyllä epäilty etukäteen monesta muustakin Yhdysvaltain presidentistä, etenkin Ronald Reaganista.
Luen juuri toimittaja David E. Hoffmanin loisteliasta kirjaa The Dead Hand. Se kertoo kylmän sodan lopusta Reaganin ja neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin aikana. Ydinaseita ei halunnut riisua vain Gorbatšov, vaan myös ja jopa ennen kaikkea Reagan. Tämä kaavaili ydinaseisiin niin rajuja leikkauksia, että avustajia hirvitti. Tosin Reagan haaveksui ydinaseet korvaavasta avaruuspuolustuksesta, mutta siitähän ei onneksi tullut mitään.
Meillä suomalaisilla ei ole paljon pelissä, valitaanko Valkoiseen taloon Obama vai Romney. Sympatiapisteet vei viimeksi Obama, niin varmaan nytkin. Supervallalla on aina puolustettavanaan maailmanlaajuiset edut, presidentin nimestä tai ihonväristä riippumatta.
Obamalla kävi huono tuuri sikäli, että hän sai perinnöksi George W. Bushilta syöksykierteessä olleen talouden. Se on syönyt hänen aikaansa ja suosiotaan. Obaman onkin vaikea nousta Yhdysvaltain suurten presidenttien joukkoon, valittiinpa hänet toiselle kaudelle tai ei.
Romney on ulkomaailmalle kirjoittamaton lehti, mutta niin oli Obamakin neljä vuotta sitten. Kun ja jos Romneyn avustajiksi löytyy muita kuin George W. Bushin Irakin sotaan vieneitä kuumakalleja, hänenkin linjansa pysyisi pragmaattisena.
Suurin väli presidentin nimestä on tietysti itse amerikkalaisille. Sisäpolitiikassa Obama ja Romney eroavat toisistaan vaalin alla valtavasti ja paljon vielä vaalin jälkeenkin.
Romney edustaa puhtaaksi viljeltyä kapitalismia, johon kuuluvat alhainen verotus, mahdollisimman suppea julkinen sektori ja vanhoilliset arvot. Obamakaan ei ole mikään ääriliberaali tai demari.
Jos ehdokkaita yrittää sijoittaa Suomen puoluekartalle, Romney olisi jossakin kokoomuksesta oikealla ja Obama jossakin kokoomuksen ja SDP:n välillä.
Suurin ero Suomeen on siinä, että Yhdysvalloissa arvokysymyksillä ja uskonnolla on politiikassa suuri painoarvo.
On vielä liian aikaista veikata, kuinka vaalissa käy. Varminta on se, että edessä on tiukempi kisa kuin 2008. Tuolloin Obama oli ylivoimainen.