OAJ soimaa Oulua vii­kon­lo­pun "tör­ky­lo­mau­tuk­sis­ta"

Oulun kaupunki lomautti opettajia viime viikonloppuna. Lomautus alkoi perjantaina ja päättyi maanantaina.

Pohjankartano
Pohjankartano
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun kaupunki lomautti opettajia viime viikonloppuna. Lomautus alkoi perjantaina ja päättyi maanantaina. Palkka pidätettiin neljältä päivältä, mutta työpäivistä vapaiksi jäivät vain perjantai ja maanantaina.

Oulun kaupunki tarjosi lomautusten vaihtoehdoksi alunperin säästövapaata. Siinä vapaat sijoittuvat viidelle työpäivälle, joista yksi oli palkallinen.

Opettajien ammattijärjestö (OAJ) kutsuu Oulussa toteutettuja viikonlopun yli kestäviä lomautuksia törkylomautuksiksi.

Oulun OAJ:n puheenjohtaja Timo Kettunen huomauttaa, että vaihtoehdot eivät ole lainkaan tasavertaisia. Hän sanoo, että opettajat ovat reagoineet lomautuksiin tekemällä oikaisuvaatimuksia Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon ja hallinto-oikeuteen.

Kettunen ihmettelee kunta-alan lomautuksia myös siinä mielessä, että lomautusten perusteena pitäisi olla työn olennainen väheneminen. Kunta-alalla lomautetaan, vaikka työ ei vähene.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä