Oulun matkakeskuksen rakentaminen otti taas takapakkia. Se ei ollut jättiyllätys, mutta pettymys silti. Yritysten ja sijoittajien pitäisi uskaltaa katsoa yhtä suhdannetta pitemmälle.
Uutiset Oulun yrityselämästä ovat nyt samanlaisia kuin maailmaltakin. On joitain viestejä paremmasta, mutta myös takapakkeja ja uhkakuvia.
Perjantain Kaleva kertoi, että Arina laajentaa ja kohentaa Limingantullin Prismaa. Hyvää viestiä löi sitten silmille seuraavan sivun uutinen: Oulun matkakeskuksen rahoitus onkin yhtäkkiä auki, kun päärahoittajaksi ehdolla ollut sijoittaja päätti poistua pelistä.
Kun hanke on tökkinyt useaan kertaan ennenkin ja kun suhdannekuva on hämyinen, uutinen ei suuresti yllättänyt. Paha pettymys se kuitenkin on. On syytä toivoa, että keskuksen rakentaja Lemminkäinen löytää mielensä muuttaneen sijoittajan tilalle rohkeamman toimijan.
Rohkeutta ja kaukokatseisuutta kaivataan nyt sekä rakentajilta, sijoittajilta että rahoittajilta. Kyllä, Suomi on jonkinlaisessa suhdannenotkossa, mutta niitä tulee ja menee.
Erityisen outoa on, että arkuutta esiintyy Oulussa, maan tärkeimpiin kuuluvassa kasvukeskuksessa. Kaupunkiin patoutuu koko ajan uutta kulutuskysyntää. Väkeä muuttaa Ouluun jatkuvasti lisää, ja jossakin uudet asukkaatkin ostoksensa tekevät.
Matkakeskuksen kohdalla kannattaa huomata, että liikkeensä sinne ovat sijoittumassa sellaiset kansainväliset ketjut, jotka takuuvarmasti pystyvät arvioimaan, millaisessa paikassa kauppa käy ja missä ei.
Vaikka Nokia on vähentänyt Oulussa rajusti väkeä, niin myös uusia työpaikkoja ja yrityksiä kaupunkiin syntyy koko ajan. Kasvukeskuksesta ei ole tullut riskikeskusta.
Samaan aikaan myös keskustan saavutettavuus ostospaikkana on kohentumassa, kun alle parinsadan metrin päässä asemasta jo rakennetaan suurta pysäköintiluolastoa. Toivottavasti ei käy niin, että kun kaupungin keskustassa nukutaan, sinne havitellut asiakkaat oppivat ajelemaan ostoksille jonnekin aivan muualle.
On myös Oulun julkisen kuvan kannalta ikävää, että kaupungin rautatieasema palveluineen ja ympäristöineen on kuin taantuvasta pikkukaupungista. Alueen omistajalla on tilanteessa myös oma yhteiskuntavastuunsa.
Olisi tavattoman tärkeää, että Oulun keskustassa hankkeensa todella panisivat liikkeelle muutkin kuin Oulun kaupunki, joka on oman osansa kiitettävästi hoitanut ja pannut kuntoon rakentamisen edellytykset.
Nyt kun asemalla juna ei liiku, olisi toivottavaa, että ydinkeskustan Galleria- ja Pallas-kortteleissa päästäisiin rakentamaan pikimmiten. Katse kääntyy sielläkin kiinteistöjen omistajiin, sijoittajiin ja kauppiaisiin. Hyviä uutisia toivottavasti kuullaan pian. Niitä on lupa odottaa.
Ainakin yksityinen kansalainen pyrkii tekemään rakennustyönsä matalasuhdanteessa, jolloin kustannukset pysyvät paremmin aisoissa. Luulisi, että hyödyn asiasta haluaisivat kääriä yrityksetkin.
Juuri nyt rakennus- ja kiinteistömarkkinoilla ja muuallakin elinkeinoelämässä näyttää alaa vallanneen näkemys, että hyvät ajat eivät palaisi koskaan. Sellaista tilannetta ei Suomen tähänastinen taloushistoria kuitenkaan tunne.