Mitä lähemmäksi nykyaikaa historian tapahtumat tulevat, sen vaikeampi niistä on valtiotieteen tohtori Tytti Isohookana-Asunmaan (kesk.) mukaan kirjoittaa.
Keskustan historian viidennessä osassa tullaan hänen mielestään "vaarallisen lähelle, koska tullaan monien ihmisten iholle, jotka toimivat yhä aktiivisesti politiikassa".
Isohookana-Asunmaa paini sen kanssa, minkä painon antaa henkilökysymyksille asioiden rinnalla. Lopputuloksessa henkilöt painottuvat. Hän vetoaa siihen, että 1970-luvulla puolue oli syvästi jakautunut. "Se oli varmasti puolueen vaikein ajanjakso. Kovaa valtakamppailua, enemmän henkilö- kuin ryhmäpolitiikkaa."
Kirjassa on paljon uutta tietoa ja paljastuksia.
Reilun kahden ja puolen vuoden päätoimisen urakan aikana Isohookana-Asunmaa luki lehtiä ja kirjoja, tutki puolueen pöytäkirjoja ja kolusi monia arkistoja sekä haastatteli lukuisia ihmisiä. Hän peräsi myös dokumentteja, kunnes sai haluamansa.
"Niiden metsästämisessä se aika kului", Isohookana-Asunmaa naurahtaa. Historiasta kirjoittavan on hänen mukaansa muistettava kaksi asiaa: faktojen ja dokumenttien kerääminen sekä oma tulkinta.
"Siksi en tyytynyt vain lukemaan Paavo Väyrysen Totuuden aikoja. Halusin häneltäkin alkuperäiset dokumentit. Enkä tyytynyt vain lukemaan Juhani Suomen Kekkos-kirjoja ja nojaamaan hänen tulkintoihinsa. Kävin itse Urho Kekkosen arkistossa."
Isohookana-Asunmaa tekee Suomen tulkinnasta poikkeavan johtopäätöksen Kekkosen suhtautumisesta Väyrysen puheenjohtajavalintaan. Suomi kirjoittaa Kekkosen kommentoineen asiaan "kuivakkaasti", Isohookana-Asunmaa "huojentuneena".
"Tiedän, ettei Suomi pidä tulkinnastani. Hänen mielestään Kekkonen ei ollut kovin paljon tukemassa Väyrystä. Minulla on dokumentteja siitä, että hän todella teki näin."
Isohookana-Asunmaa sanoo yrittäneensä käydä tapahtumat objektiivisesti ja rehellisesti läpi. "En ole jättänyt oman arviointini perusteella mitään sellaista kirjoittamatta, mikä tämänhetkisten tietojen ja dokumenttien valossa muuttaisi asioita."
Tärkeää oli voittaa ajan toimijoiden luottamus. "Se, että he pystyivät haastatteluissa kiihkottomasti käsittelemään tapahtumia ja uskomaan, että tulkitsen asiat objektiivisesti."
Materiaaliakertyi ja löytyi myös kätköistä valtavasti. Työssä auttoi oma historian koulutus.
Omista kaapeistakin löytyi vanhaa, mutta nyt käyttökelpoista aineistoa, muun muassa Kalevi Sorsan (sd.) ja Ahti Pekkalan (kesk.) toiseen yhteyteen tehdyt haastattelut.
Erityisen kiitollinen Isohookana-Asunmaa on niille, jotka antoivat hänen käyttöönsä yksityisarkistonsa tai muistiinpanonsa. Niistä paljastui paljon uutta ja mielenkiintoista.
"Merkittävää oli esimerkiksi Johannes Virolaisen erityisavustajana toimineen Olli Saarelan laatikon pohjalta kaivama materiaali. Papereista käy kiistatta selville sekin, kuinka vuoden 1970 tappiovaalien jälkeen Jaakko Numminen kutsui koolle pienen porukan suunnittelemaan salassa täydellistä järjestöremonttia."
Eeva Kuuskoski antoi käyttöön edesmenneen miehensä Juha Vikatmaan monikymmensivuisen käsikirjoituksen, jossa pohjustetaan keskustan ja kokoomuksen liittoa. Erittäin arvokkaita olivat Eino Uusitalon yksityisarkisto ja Antti Tuomikosken muistiinpanot .
Isohookana-Asunmaa uskoo, ettei historiasarjan seuraavaa osaa kirjoiteta ihan heti. Hän itse lähde sitä kirjoittamaan, koska toimi jo silloin poliitikkona.
"Ylipäätään poliittisessa historiassa on syytä nostaa keskusteluun se, kuinka lähelle nykyaikaa on järkevää tulla. Asioitten arviointi, tulkinta ja oikeisiin mittasuhteisiin asettaminen on sen verran vaikeaa", Isohookana-Asunmaa sanoo.