Lääkkeet ovat keskeinen osa sairauksien hoitoa. Muita ovat esimerkiksi leikkaushoidot, kuntoutus, psykoterapia eri muodoissaan, perushoito ja hoiva sairaalassa tapahtuvien hoitojaksojen aikana.
Lepokin kuuluu usein oleellisena osana sairauden hoitamiseen.
Kun yhteiskunta hakee nyt säästöjä kaikkialta, myös sairaanhoidosta, on tarpeen kysyä, voiko lääkkeistä säästää.
Eduskunta hyväksyi vastikään lain, jolla lasketaan saatavan yhteiskunnalle 25 miljoonaan euron säästöt vuodessa. Summasta puolet kertyy lääketeollisuudelta ja apteekeilta, toinen puolisko lääkkeitä ostavilta kansalaisilta.
Kun potilas ensi vuonna menee ostamaan lääkkeitä, hän joutuu maksamaan itse reseptilääkkeensä. Kun hän on ostanut lääkkeitä alkuomavastuun verran eli 50 eurolla, Kela ryhtyy maksamaan korvauksia sen yli menevästä osasta.
Muitakin korotuksia tulee ja kokonaisuus merkitsee kansalaisille lisämenoja.
Kelan laskelmien mukaan puolet lääkkeiden ostajista maksaa ensi vuonna 10-50 euroa ja 2 prosenttia ostajista yli 50 euroa tämänvuotista enemmän. Näillä kerätään kansalaisilta yhteiskunnalle 12,5 miljoonan euron säästöt.
Hallitusohjelman mukaan vuodesta 2017 lähtien pitäisi lääkkeistä saada säästöjä vielä kymmenkertainen määrä, 125 miljoonaa euroa.
Kela maksaa kansalaisille 1,3 miljardia euroa lääkekorvauksia joka vuosi, mutta sairastavien kansalaisten kukkaro ei taida riittää, jos heiltä perittäisiin kymmenkertainen määrä ensi vuoteen verrattuna.
Yksi keino voisi olla, että tämänvuotinen 50 euron alkuomavastuu korotetaan vaikkapa sataseen, mutta vastaavasti niin kutsutta vuosikattoa pienennetään. Katto on nykyisin 610,37 euroa, jonka ylimenevät kustannukset Kela korvaa lähes kokonaan. Jos vuosikattoa laskettaisiin, se koituisi nimenomaan paljon sairastavien hyväksi.
Alkuomavastuun korotus koskisi niitä henkilöitä, jotka tarvitsevat vaikkapa muutaman antibioottikuurin tai särkylääkkeitä, tai joiden lääkitys on suhteellisen halpaa. Esimerkiksi useat verenpainelääkkeet saa tänä päivänä kympillä kuukaudessa.
Mutta jo tämäkin muutos voisi aiheuttaa sen, että vähävaraisimmat kansalaiset pihistäisivät tärkeissä lääkkeissään.
Säästöpäätöksissä on muistettava, että välttämättömät ja tehokkaat lääkkeet ovat kaikkien ulottuvilla.
Suomeen on luotu 15 vuoden aikana kaksi järjestelmää, jotka ovat jonkin verran hillinneet yhteiskunnan lääkekustannusten nousua.
Niin kutsuttu lääkevaihto sallii sen, että apteekki vaihtaa lääkärin määräämän lääkkeen halvempaan samaa vaikuttavaa ainetta sisältävään valmisteeseen, ellei potilas tai lääkäri sitä nimenomaan kiellä.
Viitehintajärjestelmä taas tarkoittaa sitä, että Kela maksaa korvauksen halvimman samaa lääkeainetta sisältävän valmisteen mukaan, vaikka potilas ostaakin kalliimman ”merkkituotteen”.
Viitehintajärjestelmä toi ensimmäisenä vuotenaan vuonna 2010 yhteiskunnalle 110 miljoonan euron säästöt.
Rinnakkaislääkkeitä käytetään yleensäkin Suomessa muuta Eurooppaa vähemmän. Mutta lääkevaihto tai viitehintajärjestelmä eivät toimi, jos potilaalla on sellainen sairaus, johon hän saa sataprosenttisesti korvattavat lääkkeet.
Lääketehtaatkaan eivät välttämättä tee näille lääkkeille halpoja rinnakkaisvalmisteita.
Näillä voisi saada isoja säästöjä: esimerkiksi Alzheimerin taudin erään lääkkeen vuosikustannus oli kahdeksan vuotta sitten 1 136 euroa, vuonna 2012 enää 97 euroa.
Reumaa sairastavat taas tietävät, että uudet biologiset lääkkeet ovat hyvinkin hintavia – myös niille on tulossa, osin jo olemassa halvempia vaihtoehtoja, niin kutsuttuja biosimilaari-lääkkeitä.
Suomen lääkärit saavat määräämistään lääkkeistä ja niiden kustannuksista palautekirjeen Kelalta kerran vuodessa. Kirjeessä verrataan kunkin lääkärin lääkemääräyksiä muihin samanlaisissa töissä oleviin lääkäreihin. Palautetta voisi antaa useamminkin, jolloin se voisi paremmin ohjata lääkäriä hänen reseptinkirjoitustavoissaan. Joissakin maissa lääkäreitä ohjataan jopa reseptikiintiöillä.
Lääkemääräyskäytännöissä selkein ongelma on se, että sairaaloilla tai terveyskeskuksilla ei ole mitään intressiä ohjata lääkäreidensä määräämiä lääkityksiä. Lääkkeethän maksaa asiakas ja Kela, ei lääkäri eikä hänen työnantajansa.
Toivottavasti asia korjaantuu sote-uudistuksen myötä. Jos nimittäin sote-alueet ovat maksamisvastuussa myös potilaiden apteekista ostamista lääkkeistä, se taatusti kannustaa sote-piirejä luomaan kustannustehokkaita hoitoketjuja ja lääkitysohjeita.
Kunhan muistetaan, että sairaudet pitää hoitaa lääketieteellisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.
Kolumni