Paahteiset kesäpäivät ovat lämmittäneet Oulun uimavedet mukavan lämpimiksi.
Kaleva kävi mittaamassa viiden oululaisen uimarannan veden lämpötilat torstaina iltapäivällä. Mittaustuloksia otettiin Lämsänjärvestä, Valkiaisjärvestä, Pikisaaren Kuusisaaren puoleiselta hiekkarannalta, Tuiran uimarannalta ja Nallikarista.
Mittaustulokset otettiin kahlaamalla toimittajan polven syvyiseen veteen ja uittamalla lämpömittaria noin 20 senttimetrin syvyydessä.
Mittausten perusteella lämpimin uimavesi on tällä hetkellä Lämsänjärvessä. Lämsänjärven leirikeskuksen puoleisella rannalla lämpömittari näytti veden lämpötilaksi 23 astetta. Vesi tuntui kahlaajankin jalkoihin selvästi lämpimältä, eikä suurta lämpötilaeroa yli 25 asteiseen ilmaan tuntunut.
Myös merivesi on lämmennyt, sillä seuraavaksi lämpimintä vettä löytyi Nallikarista. Matalan rannan merivesi on päässyt lämpenemään jo 22 asteiseksi.
Valkeisjärven vedessä lämpömittarin lukema pysähtyi 21,5 asteeseen. Kuusisaaren ja Pikisaaren välisestä salmesta Pikisaaren puolelta mitattuna elohopea nousi tasan 20 asteeseen.
Kaikkein viilein vesi löytyi Oulujoesta, jossa Tuiran uimarannalta mitattuna veden lämpötila oli tasan 19 astetta.
Merivesi on nyt tavallista lämpimämpää
Ilmatieteen laitoksen meripalveluista kerrotaan, että lämpimät ja tuulettomat päivät ovat päässeet lämmittämään meriveden tavallista lämpimämmiksi. Meriasiantuntija Anniina Valtonen kertoo, että kauempana rannikolla oleva Perämeren lämpötilaa mittaava poiju on viime aikoina antanut keskiarvolukemaksi 18,3 astetta.
– Tavallisesti tähän aikaan vuodesta keskilämpötila on vähän yli 12 astetta ja elokuussa Perämeren ollessa lämpimimmillään 16 astetta, Valtonen toteaa.
Valtosen mukaan Kalevan Nallikarissa saama lukema on linjassa Ilmatieteen laitoksen omien mittausten kanssa. Lähin samassa syvyydessä oleva mittauspiste on Hailuodossa, jossa mitattiin 9. heinäkuuta 20,7 astetta.
Valtonen kertoo, että pintaveden ollessa lämmintä viileämpi vesi painuu pohjaan. Eron voi havaita esimerkiksi sukeltamalla syvemmälle.
– Ei tarvitse kuin muutaman tuulisen päivän, että vesi sekoittuu ja pintavedet viilenevät, Valtonen toteaa.