Viikko alkoi sarsilla. Paljasjalkaisena haminalaisena katselin nettiuutisia silmät pyörällään kuin Haminan kaupunki. Joku kymenlaaksolainen nuorehko mies oli hakeutunut Kotkan sairaalaan. Hänellä oli ehkä sars.
Heti piti tietää, ken onneton se on.
Lähetin noin 15 tekstiviestiä. Sain noin 20 vastausta. "Minulla on ainakin h......nmoinen flunssa", yksi pohti. Joku mietti, oliko hänellä sars vai krapula. Lopulta puhelin piippasi kaksi kertaa vakavammin.
Tutun tuttu oli juuri palannut Filippiineiltä usean viikon lomareissulta. Hän oli mies, mutta ei ehkä enää nuorehko.
Kolmikymppisenä tiedän, että nuoruus on suhteellista. Siispä soitin minua vanhemmalle nuorehkolle miehelle, ihan uteliaisuuttani, toimittaja kun olen.
Ei hänelläkään ollut sarsia.
Seuraavana päivänä sitten paljastui, että potilas on alle kolmikymppinen nuorehko mies. Tosi nuorehko. Lopulta puskaradio jo tiesikin, että kyseessä oli tutun tutun matkustuskaveri. Nimikin selvisi. Taas oli tiedonjano sammutettu.
Eipä aikaakaan siitä, kun sallalainen hieho kertoi sairastavansa suu- ja sorkkatautia. "Ehkä, epäillään, paljon mahdollista, todennäköisesti, vissiin", sanoivat lehmää viisaammat.
Ei muuta kun sama mylly taas käyntiin. Sallalaiset maanviljelijät tarjosivat uteliaille vain päivittelyjä, kunnes osasimme laskea yhteen yksi ja yksi. Vai oliko se yksi ja kaksi?
Lopulta muutamaskymmenes paikallinen lipsautti, että tuossahan naapurissa se hieho korahtelee. Taas oli juotu ja juovuttu ihanasta tiedon lähteestä.
Miksi sairaudet ovat niin vakavia?
Yksi, ehkä kaksi onnetonta sars-sairasta koko Suomessa. Koko maailmassa 7 900 sairastunutta ja 650 kuollutta. Ei siis juuri ketään, mutta kohu on valtava.
Hiv-ekspertit jo valittelevat, miksi tappavampi tauti on hävinnyt julkisuudessa pienelle koronavirukselle ja Severe Acute Respiratory Syndromelle. Höpöhöpö. Hi-viruksesta on puhuttu kybällä vuosikaudet, sarsista vasta kuukauden päivät.
Tauti on uusi ja leviävä. Sille ei ole rokotetta, sitä ei tunneta hyvin. Eli nyt pitää puhua sarsista kaikilla kanavilla, koska kymmenen vuoden päästä sairaus on voinut levitä suuremmaksi ongelmaksi kuin hiv, malaria ja mitä niitä nyt onkaan.
Suu- ja sorkkataudin vakavuutta ei tarvinne perustella. Jos se leviäisi, pian palaisivat maajussien viimeisetkin unelmat suurena roviona taivaalle. Siitä tuhkasta ei aamukaan enää nousisi.
Muistakaa siis tarkkailla itseänne ja lehmiänne. Oletko sinä tai lehmäsi juuri palannut Kiinasta? Nousiko sinulle kuume? Oliko vilunväristyksiä, päänsärkyä, lihassärkyä ja ripulia? Tuliko yskä ja hengenahdistus? Entäpä lehmäsi, käyttäytyykö se omituisesti?
Pistä siis suojus suun eteen, hakeudu sairaalaan tai soita eläinlääkärillesi ja eristä itsesi. Sars-hoidon hinnasta älä ainakaan huoli, sen maksaa kotikuntasi. Tautiset lehmät maksanee isoveli.
Kyllä se uusi aamukin vielä sarsastaa - maaseudullekin.