Suomen politiikan helmasyntejä on ollut iät ja ajat se, että poliitikot ja puolueet eivät kerro ennen vaaleja selkeästi aikeitaan eivätkä laadi kunnollisia vaaliohjelmia, joille niiden kuuluisi hakea tukea kansalta. Ohjelmat ovat olleet yleensä suhteellisen yleismalkaisia linjauksia. Puolueet varovat ottamasta selkeästi kantaa etenkin suuriin ja kiistanalaisiin kysymyksiin vaalien alla. Harvoja poikkeuksia tästä perussäännöstä toki on. Esimerkiksi keskusta esitti viime vaalien alla konkreettisen toimintaohjelman, työreforminsa. Se taisi kuitenkin kalahtaa puolueen omaan nilkkaan, ja esimerkki on omiaan panemaan kapuloita puolueiden suuhun.
Jostain kumman syystä voittajat pystyvät kuitenkin heti vaalien jälkeen laatimaan hyvinkin yksityiskohtaisia ohjelmia. Esimerkiksi Paavo Lipposen nykyisen hallituksen ohjelmaan putkahti kuin tyhjästä peräti 18 liuskaa muutamassa päivässä. Sellainen ei tietenkään olisi ollut mahdollista, ellei kulissien takana olisi tehty pitkälle menevä valmistelutyötä.
Maaliskuun eduskuntavaalien suuriksi kysymyksiksi on nousemassa ainakin kaksi asiaa. Toinen on Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys, johon joudutaan ottamaan kantaa vaalikauden aikana. Kuitenkin jo nyt on selvää, etteivät puolueet lähde yksilöimään selkeästi Nato-linjauksiaan vaalitaistelussa. Ne vetäytyvät sen taakse, ettei asia ole vielä ajankohtainen. Jotkut piiloutuvat myös mahdollisen kansanäänestyksen taakse.
Toista isoa asiaa, veropolitiikkaa, ei kuitenkaan pääse pakoon yhtä helposti. Syynä ovat kaksi kohumietintöä, jotka haastavat puolueet ottamaan kantaa veroihin ja paljastamaan omat korttinsa. Toisen laati ylijohtaja Lasse Arvelan johtama juristityöryhmä valtiovarainministeri Sauli Niinistön aloitteesta. Toinen on pääsihteeri Seppo Leppäsen ekonomistiryhmän käsialaa. Leppäsen ryhmän asetti pääministeri Paavo Lipponen.
Helposti tulee mieleen, että Arvelan ryhmän radikaali mietintö taitaa edustaa kokoomuslaista veropoliitista ajattelua ja Leppäsen sosiaalidemokraattista hidasta kiiruhtamista. Arviota tukee se, että SDP:n johto Lipposta ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Kalliomäkeä myöten näyttää ryhmittyneen varovaisesti Leppäsen mietinnön taakse. He myös rohkaisevat ennakkoluulotonta verokeskustelua ja varoittavat ottamasta nopeasti liian tiukkoja kantoja ehdotuksiin.
Tuollaisen johtopäätöksen teko on kuitenkin liioittelua. Molemmat verotyöryhmät ovat saaneet tehdä työtään vapaasti, ilman puoluepoliittista ohjausta. Ryhmien kokoonpanokin on sellainen, ettei poliittinen suitsiminen olisi ollut mahdollista edes kulissien takana. Molemmat mietinnöt kannattaa ottaa sellaisenaan. Ne ovat työryhmien aitoja mielipiteitä - ja juuri siinä on niiden suuri arvo.
Jo pitkään on tiedetty, että pää tulee ennen pitkää vetävän käteen veropolitiikassa. Nyt se on tullut. Molemmat verotyöryhmät ovat nimittäin yksimielisiä siitä, että Suomen veropolitiikka on pakko sopeuttaa kansainvälisessä ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Suomi ei voi säilyä ikuisesti himoverotuksen luvattuna maana.
Ryhmien linjausten mukaan ansiotulojen verotusta on kevennettävä ja marginaaliveroja on laskettava. Yhteisöverokanta olisi järkevää pudottaa takaisin 25 prosenttiin, ja luonnollisten henkilöiden pääomatuloja olisi verotettava saman prosentin mukaan. Tuo 25 on se luku, josta Paavo Lipposen ykköshallitus lähti aikoinaan liikkeelle. Se nosti prosentin 29:ään fiskaalisista syistä ja kaventaakseen pääomatulojen ja ansiotulojen välistä verotuskuilua.
Kevennysten vastapainoksi jotkut verot kiristyisivät, mutta niillä ei syntyvää aukkoa peitetä, kun Suomen on pakko alentaa myös eräitä muita veroja. Edessä on pitkään odotettu veroasteen lasku lähelle 40 prosenttia ja paluu ennen 90-luvun lamaa vallinneeseen tilanteeseen. Kyse on nyt lähinnä siitä, millä aikataululla paluu tapahtuu. Vauhtia koskeva valinnanvara ei ole kovin suuri, mutta se liittyy olennaisesti siihen, mitkä puolueet nousevat valtaan vaalien jälkeen.
Voi veikata, että SDP:n johtama hallitus valitsisi suhteellisen hitaan aikataulun. Puolueen eduskuntaryhmä perehtyi veromietintöön jo torstaina. Mielialoista voi päätellä, että demarit poimisivat vain rusinat pullasta ja hautaisivat kovin mielellään ainakin ajatuksen veroasteen laskusta. Niin tekisivät monet muutkin puolueet ja poliitikot.
Keskustan hallitus päätyisi ehkä vielä verkkaisempaan vauhtiin. Kokoomusvetoinen kabinetti yrittäisi edetä reippaammin, mutta näillä näkymin Suomeen ei synny hallitusta, jossa kokoomuksella olisi eniten salkkuja. Suurimman puolueen asema on kahden kauppa, SDP:n ja keskustan. Jos taas tuli punamultahallitus, veropolitiikassa edettäisiin kaiketi etanan vauhtia.
Lipponen ja Niinistö ansaitsevat hatunnoston siitä, että he ovat alustaneet uskaliaasti linjaa vetäneiden asiantuntijaryhmien avulla kunnon veropoliittisen keskustelun vaaleja varten. Lipponen tunsi tarvetta avata keskustelun verotuksen rakenteesta jo pari vuotta sitten, mutta silloin aika ei ollut vielä kypsä. Asiaa pohdittiin muun muassa talousneuvostossa, mutta vihreä valo ei syttynyt silloin. Viime keskiviikkona talouseneuvostossa edustettuna olevat poliitikot ja järjestöjohtajat suhtautuivat verotyöryhmien mietintöön sen sijaan hyvin asiallisesti.
Vaihtoehdot ja päälinjat ovat nyt pöydällä. Nyt on poliitikkojen ja puolueiden vuoro ottaa kantaa veroihin. Äänestäjien ja journalistien on taas pidettävä huoli siitä, etteivät he tyydy siihen, jos poliitikot toistelevat papukaijan tavoin vanhoja tunnettuja kantojaan. Nyt pitää ottaa miehestä mittaa.
Vanhat kannat tunnetaan. Veroja ei saa keventää - ei varsinkaan hyvätuloisten ja yritysten veroja. Sellaiset progandistiset vastaukset, joihin esimerkiksi ministeri Suvi-Anne Siimes intoutui heti tuoreeltaan, edustavat suoranaista sokeutta kahden verotyöryhmän vakavan alustuksen jälkeen. Puolueilta ja ehdokkailta pitää vaatia ja saada kunnon vastauksia siihen, miten ne järjestävät hyvinvointipalvelut, kun veroaste laskee.
Äänestäjien oikeus on saada tietää ja ottaa puolueiden verolinjauksiin kantaa vaaleissa.