Nyt luvassa ei ole muut­to­lin­tu­jen mas­sa­ka­toa – "Hau­to­vien kuovien päät nä­kyi­vät lumen alta vuonna 1968"

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Esa Hohtola kertoo, että muuttolinnut ovat sopeutuneet parin päivän kylmiin jaksoihin.

Pikkulinnut ovat kerääntyneet talojen ruokintapaikoille.
Pikkulinnut ovat kerääntyneet talojen ruokintapaikoille.
Kuva: Lukija

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Esa Hohtola kertoo, että muuttolinnut ovat sopeutuneet parin päivän kylmiin jaksoihin. 

– Hyönteissyöjät ovat kovilla tällä säällä, mutta niitä ei ole vielä paljon tullutkaan. Kirjosiepot ovat tiukimmilla, ne kuitenkin selviävät muutaman päivän ilman ruokaa. Lisäksi ne voivat siirtyä koppakuoriaisruokaan.

Hohtola on jo nähnyt pääskysiäkin, mutta ne siirtyvät muutamassa tunnissa 200-300 kilometriä etelämmäksi kylmän kynsistä.

Takatalvi toukokuun alussa ei ole niin paha asia kuin toukokuun lopussa, jolloin linnut ovat jo aloittaneet pesintänsä. Hohtola muistelee vuoden 1968 kovaa takatalvea, jolloin hautovien kuovien päät näkyivät lumen alta. Tuolloin lintuja menehtyi suuria määriä kylmän vuoksi.

– Vesilinnut, rastaat ja peipot eivät ole moksiskaan tämän kylmän jakson vuoksi. Punarinta ja västäräkkikin ovat tosi kylmänkestäviä.

Hohtola tietää, että linnut kerääntyvät pihojen ruokintapaikoille tällaisella säällä, sillä niiden oma ruokapöytä maastossa on lumen peitossa.

– Linnuille voi antaa läskiä ja pähkinämurua.

Hohtola muistuttaa, että lämpötila on nousemassa kunnolla plussan puolelle sunnuntaista lähtien. Muuttolintujen elämä helpottuu, kun lämpöä jälleen riittää.

Katso lukijoiden kuvia takatalvesta.

 

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä