Sairaanhoitajien palkkoihin saatiin aiheellinen korjaus. Se nostaa kuitenkin olennaisesti terveydenhuollon kustannuksia. Jotta rahat riittäisivät, on järjestelmän tuottavuutta pakko tehostaa.
Tehyn palkkakiistaan saatiin tuskien jälkeen osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Vaikka sopimuksen lopullinen vaikutus tehyläisten palkkoihin selviää vasta tuonnempana, hoitajille on tulossa kiistaton tasokorotus. Sen perusteella voi toivoa, että ala vetää vastaisuudessakin motivoitunutta työväkeä ja että nykyiset hoitajat eivät karkaa muille aloille tai ulkomaille. Näin terveydenhuoltojärjestelmää yhdestä kohdasta nakertanut työvoima- ja motivaatio-ongelma on nyt hoidettu kuntoon ainakin joksikin aikaa.
Vaikka yksi iso reikä on tukittu, koko järjestelmää koettelee kustannuslisäyksen takia entistäkin polttavampana kysymys rahan riittävyydestä. Nyt tehty palkkaratkaisu ei nimittäin ole ainoa kustannusten paisuttaja. Kaksi muuta isoa tekijää ovat väestön nopea ikääntyminen sekä lääkkeiden ja hoitomenetelmien jatkuva kallistuminen. Jotkut, esimerkiksi Sitran yliasiamies Esko Aho, puhuvat jo koko järjestelmää muutaman vuoden päästä uhkaavasta vakavasta kriisistä.
Suomi on näihin asti pystynyt pitämään terveydenhuollon menot kansainvälisesti katsottuna suorastaan matalina. Länsi-Euroopan maiden joukossa Suomen terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on pienin, alle kahdeksassa prosentissa. Näissä lukemissa tuskin pystytään vastedes pysymään. On hyväksyttävä se, että vanhenevan kansakunnan hoito syö yhteisestä kakusta suuremman osan kuin millä tähän asti on selvitty.
Terveydenhuollon kalliin palkkaratkaisun jälkeen on nostettu esiin uhka, että alan tuottavuutta on pakko kohentaa, mikä johtaa yleensä henkilöstön karsintaan. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaja Kari Nenonen arvioi tiistain Taloussanomissa, että ainakin hänen johtamansa laitoksen pitää vastedes pärjätä nykyistä vähemmällä väellä.
Samansuuntaisia arvioita on kuulunut muualtakin. Näkemys herättää ristiriitaisia tuntemuksia, sillä samaan aikaan sekä hoidettavien ja hoitajien arkikokemuksen perustella käsipareja pitäisi saada pikemminkin lisää.
Onneksi kiireen lisäämisen sijasta on muitakin keinoja nostaa tuottavuutta. Useat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että monia uuden teknologian ja töiden uudelleenjärjestelyn tarjoamia mahdollisuuksia ei vielä ole osattu hyödyntää. On puhuttu esimerkiksi sähköisistä potilastiedostoista, laboratorio- ja kuvantamispalvelujen järkeistyksestä ja keskussairaaloiden työnjaon lisäämisestä. Muun muassa näissä meillä ollaan vasta alkutaipaleella.
Kannattaa myös huomata, että ainakin Sitran arvion mukaan sekä erikoissairaanhoidon että erityisesti terveyskeskusten tuottavuus on meillä viime vuosina laskenut eikä suinkaan noussut. Terveyskeskuksissa tuottavuuden lasku on tällä vuosituhannella ollut suorastaan jyrkkä.
Keskustelua terveydenhuoltojärjestelmän tehokkuuden lisäyksestä pitäisi nyt pystyä käymään avoimesti ja rehellisesti, ilman että uusien ajatusten esittäjät leimataan heti hiostajiksi tai kylmiksi eurojen ynnääjiksi ja vain nykyisten toimintamallien puolustajat inhimillisyyden esitaistelijoiksi. Se näkemys tuskin vastaa todellisuutta eikä ainakaan synnytä sellaista vuoropuhelua, jota nyt tarvitaan. Terveydenhuollon tuottavuuden kohennus pitää nähdä tavoitteena, joka turvaa suomalaisille nykyistä paremman hoidon.