Nyt Cher­bour­giin!

Olemme nyt lähdössä Calaisista, vartin yli kaksi kääntösilta aukeaa ja silloin pitää mennä läpi.Aikaa on vielä varttitunti.

Olemme nyt lähdössä Calaisista, vartin yli kaksi kääntösilta aukeaa ja silloin pitää mennä läpi. Aikaa on vielä varttitunti.


Yöllä pääsimme samaisesta sulusta läpi kello kahden aikaan. Sulku pitää veden satama-altaassa vakiona, vaikka ulkopuolella vuorovesivaihtelu on yli viiden metrin. Illalla siis odottelimme yhdeksästä odotuspoijussa altaan ulkopuolella.


Eilinen purjehdus meni napakassa tuulessa, lännenpuoleista tuulta oli ylimmillään viitisentoista metriä sekunnissa. Tuuli tuli edelleen vastaan, joten luovilla meno oli miehistölle märkää. Suolaista on, huomattiin, kun putsailtiin naamaa ja kamppeita. Suolan muomattiin liukastavan veneen kannen niin että siellä liikkuessa saa varoa.


Pohjanmerellä veden syvyys on yleensä vain 20-30 metrin tienoilla, ja niissä syvyyksissä pitkää valtameren aaltoa ei synny. Lisäksi vuorovesivirtaukset tekevät aalloista sekavan tyrskyistä. Me arvioimme aallonkorkeudeksi korkeimmillaan kolmisen metriä, ja kun aalto on melko lyhyttä ja terävää, on meno vetistä.


Täällä satamassa aamu on mennyt jälleen huoltohommissa. Muonaostokset piti tehdä ja maston läpivientiä yritettiin tiivistää. Aallon viemää keulavaloa emme saaneet uusittua, paikallinen venetarvikeliike piteli siestaa meidän siellä käydessä.


Nyt suuntana on Cherbourg, jonne on matkaa reilut 150 mailia, eli arviolta 30 tunnin purjehdus.

Silloin kanaali on jo ohitettu ja Biskaja häämöttää.

Ilmoita asiavirheestä