"Suomalainen kasvatuskeskustelu on liian negatiivista", sanoo lauantaina Jyväskylän yliopistossa väittelevä KL Jaana Kemppainen. "Mennyttä ihannoidaan ja vanhemmuudesta kirjoitetaan niin kuin kaikki olisi nyt huonosti", Kemppainen sanoo.
Vanhan ajan vanhemmat näyttäytyvät Kemppaisen kotikasvatuksen muutosta koskeneessa tutkimuksessa kuitenkin lapsen kannalta ikävinä. He olivat etäisiä auktoriteetteja, jotka rankaisivat lapsia ankarasti ja usein fyysisesti.
"Lasten asema oli silloin heikko, koska heitä ei otettu mukaan aikuisten keskusteluihin eikä heidän äänensä tullut kuuluviin. Nykyään lapset ovat tietoisempia perheen piirissä tapahtuvista asioista, vuorovaikutus on lisääntynyt ja lapsi voi myös päättää itseään koskevista asioista. Heitä ohjataan enemmän keskustelemalla ja palkitsemalla kuin rankaisemalla", Kemppainen sanoo.
Jossain on kuitenkin lasten aseman vahvistamisenkin raja. "Aikuisella on oltava ohjat käsissä, vaikka lasta perheen päätöksenteossa huomioidaankin. Lapsilla voi olla jyrkkiä mielipiteitä, mutta ne muuttuvat usein hänelle selitetään, mistä on kysymys", Kemppainen sanoo.
Jaana Kemppaisen haastatteluaineisto koostui 255 haastattelusta, joita Jyväskylän avoimen yliopiston opiskelijat olivat tehneet oman sukunsa jäsenille. Haastateltavina oli samasta suvusta esimerkiksi isoäiti, isä ja tytär. Vanhin haastateltu oli 89-vuotias, nuorin 18-vuotias.
Ruumiillisen kurituksen perinne tai siitä pidättäytyminen näytti tutkimuksen perusteella kulkevan samassa suvussa. Sellaiset vanhemmat, joita ei itseään oltu lapsena ruumiillisesti kuritettu, eivät hyväksyneet sitä omassa vanhemmuudessaan.
Piiskaamisen sijasta nykylapsi käsketään nykyään usein toiseen huoneeseen tai päiväkodissa esimerkiksi miettimistuolille, erilleen toisista lapsista.
"Osa haastatelluista kuitenkin kertoi, että heitä itseään oli kuritettu ruumiillisesti ja että he käyttävät samaa keinoa omille lapsilleenkin. Osan vanhemmat olivat kurittaneet heitä ruumiillisesti, mutta he itse olivat irrottautuneet perinteestä", Kemppainen sanoo.