Tuleeko joskus mieleen, että "näinhän se on - kukaan ei vain ole tullut sitä aiemmin ajatelleeksi"? Peto alisti yksityisajattelijoiden väitteet asiantuntijoiden arvioitaviksi.
Tietoisuudeltamme menee aistimustemme tajuamiseen joitain sekunnin murto-osia. Johtopäätös: Emme koskaan tavoita nykyhetkeä. Tiedostamamme todellisuus on aina menneisyyttä.
Helsingin yliopiston kognitiotieteen professori Christina M. Krause vahvistaa väitteen todenperäisyyden. Hän ei ole aiemmin ajatellutkaan asiaa.
"Informaation matka aistinelimistä primaareille aivokuorille kestää oman aikansa, joitakin kymmeniä sekunnin tuhannesosia. Eihän se pitkä aika ole, mutta periaatteessa... joo, kyllä. Itse ehkä sanoisin, että ´tiedostamamme nykyhetki onkin menneisyyttä´."
Se, kuinka paljon jälkijunassa tietoisuutemme tulee, vaihtelee informaatiolajin mukaan. Esimerkiksi kuulohavainto menee perille hieman hitaammin kuin visuaalinen tieto.
"Lisäksi tietoisuutemme vaikuttaa siihen, miten havaitsemme aistien kautta tulevan informaation. Jos koehenkilölle esimerkiksi esitetään epäselvästi sana, hän ei tunnista sitä. Mutta jos hänelle kerrotaan, mikä sana esitetään, havaitsee hän jatkossa epäselvänkin sanan oikein."
Viimeistään nyt objektiivisille havainnoille voidaan sanoa hei hei.
Avaruudessa ei ole absoluuttista kiinnekohtaa, jonka perusteella voitaisiin määritellä, että Aurinko pysyy planeettoihin verrattuna paikallaan ja planeetat kiertävät sitä. Johtopäätös: Maakeskinen planeettamalli on yhtä pätevä kuin aurinkokeskinenkin - planeettojen radat ovat silloin vain hieman kiemurtelevaisia.
Planeettojen radat voidaan periaatteessa kuvata siten, että ne näyttävät kiertävän Maata, toteaa Oulun yliopiston tähtitieteen professori Juri Poutanen. Ne eivät esimerkiksi joudu hyppimään miljoonia kilometrejä silmänräpäyksessä.
Tällaisen mallin kehitti vajaat 2000 vuotta sitten Klaudios Ptolemaios, antiikin tunnetuin tähtitieteilijä. Siinä planeetat eivät kierrä maata Maa keskipisteenään, vaan pitkin pienempiä ympyräratoja, joiden keskipiste kiertää maata. Hankaluutena oli, että saadakseen teoriansa vastaamaan havaintoja Ptolemaios joutui olettamaan yhä pienempiä sisäkkäisiä ympyröitä, joita kertyi lopulta kymmenittäin.
Periaatteessa ok, joskin hieman mutkikasta. Mutta, sanoo Poutanen.
"Ongelma on siinä, että Ptolemaioksen teorialla ei ole mitään fysikaalista taustaa. Meillä on Newtonin vetovoimalaki, ja sen perusteella tiedämme, että koska Aurinko on satoja kertoja painavampi kuin kaikki planeetat yhteensä, planeetat kiertävät sitä eikä päinvastoin."
Kaikkia mahdollisia lukuja ei ole vielä löydetty - ilmestyiväthän irrationaaliluvutkin maailmaan vasta Pythagoraan myötä.
Näin on, myöntää Oulun yliopiston matematiikan professori Lasse Holmström pienen pähkäilyn jälkeen. "Ensiksi ovat olleet kokonaisluvut, vieläpä positiiviset sellaiset. Siitä on sitten pikkuhiljaa kehitetty yleisempiä lukukäsitteitä ja aikojen kuluessa menty aina vain monimutkaisempiin."
"Myöhemmin ovat tulleet esimerkiksi kompleksiluvut ja kvaterniot. Kun erilaisten ongelmien yhteydessä ilmenee tarve uusille ratkaisukeinoille, saatetaan hyvinkin keksiä uudentyyppisiä lukukäsitteitä."
Keksimättömien lukujen ominaisuuksista tuskin voi sanoa etukäteen mitään. "Muuten voitaisiin yrittää jo määritellä luvut, jotka toteuttavat kyseiset ominaisuudet. Ne voivat olla hyvin yllättäviä. Jos ajatellaan esimerkiksi lukua ÝA;2, eli lukua, joka kerrottuna itsellään on kaksi, niin aikoinaan on varmasti herättänyt suurta hämmästystä, että sellainen luku voi olla olemassa."
Omalta kohdaltaan Holmström muistaa transfiniittiset luvut, joihin hän tutustui opiskeluaikanaan. "Ne ovat kaikki äärettömän suuria, mutta ne äärettömyydet ovat erikokoisia. Se oli yllättävä ja hämmentävä maailma."
Järkevät selitykset hyönteisten seksuaalikannibalismille, jossa naaras syö koiraan parittelun yhteydessä, ovat vain kuvittelua. Seksuaalikannibalismi on luonnon sattumanvaraista järjettömyyttä, makaaberi virhe.
"Yksi teoriahan on, että seksuaalikannibalismi olisi lähinnä lounastamista", kertoo Oulun yliopiston eläintieteen professori Arja Kaitala. Koska seksuaalikannibalismia harjoittavat lajit ovat kaikki petoja, naaras söisi koiraan "vahingossa".
Kaitala ei pidä tätä todennäköisenä. Sellaisilla lajeilla, joilla seksuaalikannibalismia esiintyy ennen parittelua, kyse on pikemminkin sukupuolivalinnasta.
"On havaittu, että naaraat syövät huonommin niitä koiraita, jotka ovat geneettisesti parempilaatuisia. Valinta vain tapahtuu niin härskillä tavalla, että naaras syö geneettisesti huonomman koiraan."
"Lisäksi näiden lajien kosintamenot ovat monimutkaisia. Näin koiras varmistaa naaraalle, että se on koiras eikä pelkästään kävelevä lounas. Koiras on yleensä myös hyvin pieni, joten sen ravintoarvo on vähäinen. Tälläkin perusteella on ajateltu, ettei kyse ole pelkästä aterioinnista."
Toisilla lajeilla koiras joutuu naaraan kitaan vasta parittelun aikana tai sen jälkeen. "Esimerkiksi polttiaisilla naaras imee koiraan tyhjiin parittelun aikana. Samalla koiras jättää osan genitaaleistaan naaraan sisälle niin, ettei naaras pääse enää parittelemaan. Näin se varmistaa isyytensä, ja naaras puolestaan käyttää koiraasta saamansa ravinnon lastensa hyväksi."
Isyyden varmistamisen ja ravinnoksi uhrautumisen ohella kyse voi olla myös itse touhun sujumisesta.
"Rukoilijasirkoilla naaras syö koiraan pään parittelun aikana. Kun tämä on estetty, on huomattu, että parittelu onnistuu paremmin, kun koiraalla ei ole päätä!" Kaitala kertoo ja on tikahtua nauruun.
Tieteen timantit - Studia Generalia 2009
-luentosarja Oulun kaupunginkirjaston
Pakkala-salissa 15.4. alkaen. Ohjelma:
www.kotu.oulu.fi/avoin