Suomen arvostelijoiden liiton jäsenet (SARV), hahmottelivat taiteesta kirjoittamisen uusia suuntauksia SARV:in ja Suomen Lontoon instituutin (www.finnish-institute.org.uk) järjestämässä seminaarissa.
Tapahtumassa todettiin että luokkayhteiskunnasta kasvava brittiläinen mediamaisema kiemurtaa monelle taholle.
Suomalaiselle sen kokemus voi olla kuin lukisi viittä erilaista Helsingin Sanomat -lehteä päivittäin.
Suomen Lontoon Instituutin johtaja Timo Valjakka kertoi Englannissa kaikkien suurimpien valtakunnallisten päivälehtien seuraavan jatkuvasti nykytaidetta.
Taiteesta kirjoittavat myös taidealan erikoislehdet ja lukuisat aikakausjulkaisut, niin sanotut elämäntyylilehdet, joilla on oma asemansa nuorten taideyleisöjen luojina.
Britanniassa kriitikko on kriitikko
Suomalaiskäytännöistä poiketen arvostelijan artikkelit löytyvät tavallisesti taiteen erikoislehdistä kuten Art Monthly, ja joskus myös päivälehtien terävimmästä kärjestä.
Ohuimmillaan ne ovat läpikuivaa akatemisointia, mutta parhaimmillaan ne kertovat railakkain sanankääntein ja analyyttisesti, miksi esimerkiksi Kuninkaallisessa kuvataideakatemiassa juuri avautunut Giorgio Armani -näyttely on hyvä tai huono.
Kannattaa myös huomata, että päivälehdillä voi olla kanttia julkaista vastakkaisiakin arvosteluja samasta näyttelystä.
Viihteellistä kritiikkiä ja
tekstimainontaakin
Näyttelyistä ja taidetapahtumista kirjoitetaan myös viihteellistä kritiikkiä, shokkiuutisointia ja tekstimainontaa.
Niitä laativat omat toimittajansa, jotka voivat olla asiantuntijoita, mutta eivät välttämättä taiteen ammattilaisia.
Usein he ammentavat informaatiota pr-toimistoilta, jotka ovat viime aikoina ilmestyneet hallitsemaan taideinformaation tulvaa ja tuottamaan materiaaleja.
"Taidesisältöjä tuottavat mainostoimistot keksivät tarvittaessa konferensseja ja pitävät toimittajat kurissa asiakkaidensa etujen mukaan", totesi brittialustaja, pr-nainen Helen Scott Lidgett.
Arvosteluasema
haussa
Art Monthlyn päätoimittaja Patricia Bickers ei arvosta viihteellistä kritiikkiä.
Bickers kertoi suosivansa taiteilijoiden kirjoittamia tiukkoja arvioita lehdessään. Taidehistorioitsijan roolina hän pitää eräänlaista taustoittajaa, joka antaa nykytaiteelle menneisyyden.
Riippumaton taiteilija-arvostelija J. J. Charlesworth kokee olevansa alimpana toimittajien, mainostajien ja arvostelijoiden pelikentällä, mutta ei pidä taidekirjoittamisen vedenpaisumusta kokonaisuudessaan negatiivisena.
"Nykymuodosssaan kuvataide vaatii sekä yleistietäjää että erityisalojen hallitsijaa. Sellaisen, joka ei näitä kaikkia hallitse, on joko nojauduttava niihin jotka tietävät tai sitten valittava riippumattomuuden bisnes", Charlesworth sanoi.
Lopuksi Goldsmiths Collegegeen väitöskirjaa valmistava kuraattori-arvostelija Taru Elfving kertoi, miten lontoolaisyliopistossa haastetaan ottamaan kriittistä etäisyyttä niin modernistiseen taidekritiikkiin kuin 1990-luvulle jatkuneeseen filosofiapainotteiseen teoretisointiin.
Arvostelijaa kehotetaan etsimään kriittistä arvosteluasemaa, jossa ei olla täysin sisällä kulttuurisessa hetkessä, ja jossa osallistutaan sen verran ettei olla täysin ulkonakaan.