Onko mitään järkeä esittää Ristijärvellä Jouluoratorio pääsiäisen alusviikoilla? Mutta kun on kysymyksessä Nuori Teatteri ja sen hoviohjaaja näyttelijä Heikki TörmiKajaanin kaupunginteatterista, niin totta kai.
Varaudun hauskaan esitykseen.
Ensi-illan alettua totean hetkessä, ennakko-odotukseni ovat jossain Saukkovaaran metsien uumenissa.
Törmin käsikirjoittama Jouluoratorio ei ole pilailu. Se on koskettava tarina tämän päivän suomalaisten ihmisten elämästä vuodesta 1979 vuoteen 2004. Ja tuohon ajanjaksoon mahtuu rajuja yhteiskunnallisia muutoksia aina lamasta tämän päivän hyvinvointiin, jota toisilla on ja toisilla ei.
Jouluoratorion ensi sävel värähtää soimaan jouluaattona 1979. Nuori mies saa tietää tehneensä kahdelle tyttöystävälleen tänä pillerien aikakaudella lapsen. Traagista ja samalla koomista, näin voi käydä.
Törmi käyttää ansiokkaasti takautuma tekniikkaa käsikirjoituksessaan. On oivallus sijoittaa ihmisten kriisihetkien selvittämiset jouluaattoon. Jouluaatto on meille luterilaisille toiveita ja odotuksia täynnä kuin ortodokseille pääsiäinen ikään.
Jouluaatto on odotuksen ja ilon juhla. Mutta jouluaattona muistelemme myös menneitä aikoja, niiden riemuja ja harmeja. Joulu on niin jotakin, että silloin voi vaikka kuolla. Kaiken tämän Törmi on saanut sijoitettua Jouluoratorioonsa väljästi ja ilmavasti.
Heikki Törmi on ohjauksessaan erkaantunut käsikirjoittaja Törmistä. Hän on välttänyt turhan setvimisen ja vedättämisen, mihin käsikirjoituksen tunnelataus voisi käsikirjoittajaohjaajansa houkutella.
Ohjaus on selkeä ja toteava. Näin elämässä käy, on vain elettävä.
Näyttelijäkuntansa, nuoret harrastajanäyttelijät, ohjaaja on saanut työstämään niin aikuisten kuin nuortenkin roolit sisäisellä palolla.
Nuo lähes kolmatta kymmentä nuorta Ristijärveltä, Hyrynsalmelta ja Paltamosta, heistä monet tunsin, sekä muualtakin Kainuusta tekivät jokainen hyvää työtä. Yhtäkään heistä en voi muuta kuin kehua. Näin sitä mennään roolihahmojen nahkoihin: isien, äitien, mummojen ja omiinsa.
Ulkoisilta puitteiltaan Jouluoratorio on ehjä. Kohtausten eteenpäin vieminen ja niiden ankkuroiminen vuosikymmeniinsä saa tyylikästä tukea Niko Kurolan valaistuksesta ja Pirkko Paanasen puvustuksesta. He työskentelevät molemmat Kajaanin kaupunginteatterissa.
Jouluoratorio soi koskettavasti. Se on samalla omalta osaltaan Kajaanin kaupunginteatterin alueteatterityötä parhaimmillaan.