Jalkapallomaajoukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Mika Nurmela otti viikolla jälleen uuden askeleen urallaan. Nurmela, 33, solmi loppukauden kattavan sopimuksen Hollannin pääsarjan Heraclesin kanssa ja matkasi uuteen seuraansa keskiviikkona.
Nurmela on pelannut aiemmin Hollannissa Zwollessa ja Heerenveenissa yhteensä kahdeksan kautta, ja laituri palaa nyt Hollannin kentille reilun kahden vuoden tauon jälkeen. Kesällä 2003 Nurmela siirtyi Bundesliigan Kaiserslauterniin, jossa sopimus päättyi tänä keväänä.
Tänä kesänä Nurmela pelasi ensin kotimaassa Ykköstä OLS:n riveissä, kunnes siirtyi loppukaudeksi HJK:n paitaan. Uusi seura löytyi kotimaisen kauden jälkeen sitten nopeasti.
- Tämä on oikein hyvä juttu, sillä viimeisestä pelistä Klubissa ei ole kuin reilu pari viikkoa aikaa. Pelituntuma pitäisi olla vielä hyvä, Nurmela pohti.
Alun perin Nurmela odotti mahdollista siirtoa vasta tammikuussa. Hollannin liigassa neljänneksi viimeisellä sijalla oleva joukkue tarvitsi kuitenkin kipeästi vahvistusta laituri Bernard Hofsteden loukkaannuttua pahasti.