Nurmela ko­tiu­tui Kai­sers­lau­ter­niin

Maajoukkueen oikean laidan vikkelä höylääjä Mika Nurmela, 31, on oivallinen esimerkki sinnikkäästä urheilijasta, joka on raivannut tiensä vaikeuksien kautta hui

-

Maajoukkueen oikean laidan vikkelä höylääjä Mika Nurmela, 31, on oivallinen esimerkki sinnikkäästä urheilijasta, joka on raivannut tiensä vaikeuksien kautta huipulle.

Oululaislähtöinen Nurmela oli rantautunut vuosikymmen sitten puolensadan juniorimaaottelun lahjakkuutena aikansa ruotsalaisen mahtiseuran Malmön FF:n joukkueeseen.

Pelit eivät sujuneet ja vauhtia piti hakea kotimaasta. TPS:n, Hollannin kakkosliigan Emmenin ja maan huipulle nousseen Heerenveenin kautta Nurmela on nyt elämänsä paikassa. Saksalaisseura Kaiserslauternissa ei ole kompromisseihin totuttu.

"Bundesliiga on juuri sellainen sarja kuin olin odottanutkin", sanoo Nurmela neljän ottelun kokemuksella.



Yksi voitto,
nolla pistettä


Kaiserslautern tosin on voittanut vain yhden otteluistaan jatkaen sarjataulukossa yhä nollakerholaisena! Seura maksaa kolmen pisteen sakolla laskua 1990-luvun lopun väärennetyistä lisenssitiedoista.

"Joukkue hävisi cupissa kolmannen tason porukalle. Kannattajat ovat jo aika hurjina, ja pelaaminen on kuin veitsi kurkulla oloa", myöntää Nurmela kasvaneet paineet.

"Roolini on pitkälti sama kuin ennenkin, vaikka Kaiserslauternissa saan pelata pallollisena enemmän keskelle päin. Keskittämään minut kuitenkin seuraan hommattiin."

Muutaman kymmenen kilometrin päässä Ranskan rajasta sijaitsevassa Kaiserslauternissa on totuttu kiusaamaan Bundesliigan kärkiporukoita. Kymmenen parhaan joukkoon ja mieluummin eurokentille pitäisi keväällä päästä, tietää Nurmelakin.

"Hollannin liigaan verrattuna on se ero, että jokainen voi voittaa kenet tahansa. Kolmenkin pisteen takamatka saattaa tarkoittaa meille saman verran sijojen menetystä."

Hollannissa Nurmela sai viettää yöt kotona, mutta Saksassa hotellit tulevat tutuiksi.

"Vieraspeleihin matkustamme jo edellisenä päivänä, mutta se on erikoista, että myös kotipeliä ennen olemme yön hotellissa."



EM-kisapaikkaa
turha haihatella


Nurmela pelasi ensimmäisen MM-karsintaottelunsa jo marraskuussa 1993, mutta vakiomiehistöön hän on kuulunut kahdet viime karsinnat. Lauantaina Azerbaidzhanin Bakussa on tiedossa 42. A-maaottelu.

"En ole ajatellut enää yhtään EM-kisoihin pääsyä. Ehkä olisi parempi, ettei arvontakoristakaan tehtäisi liian suurta numeroa. Kenties meille olisikin parempi, että lohkomme olisi mahdollisimman tasainen ja muut parantaisivat mahdollisuuksiamme pelaamalla ristiin", Nurmela pohtii.

Jos Nurmela olisi tavallisissa siviilitöissä, hän katselisi parhaillaan pelejä sairaslomalla. Kesällä vielä lastan tukemana ollut ranne ei ole täydellisessä kunnossa.

"Käsi ei ole aivan sataprosenttisessa kunnossa, mutta vähäinen jäykkyys ei näitä hommia haittaa."

Ilmoita asiavirheestä