Puu-Tuirassa lapsuutensa viettäneet eivät unohda seudun ihanuutta.
"Siellä oli elämän edellytykset. Sitä ei voi muulla tavalla kokea kuin elämällä", taiteilija Jouni Kesti kuvailee.
Kesti vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Puu-Tuirassa, Madridin alueella.
16-vuotiaaksi asti samalla alueella asunut Leena Alve muistelee, että ulkomaiset nimet keksittiin, koska tontit oli aluksi pelkästään numeroitu.
"Oli paljon helpompi pysyä kartalla, kun alueilla oli omat nimet", Alve kertoo.
Puu-Tuiraa rakennettiin, kun Espanja oli sisällissodassa. Espanjan pääkaupunki Madrid vääntyikin oululaisittain Matritiksi. "Matritti tarkoitti Kallenkujaa, Kiertotietä, Kuivastietä ja Kitimöntietä", Kesti määrittelee.
Lapsena pois muuttanut, mutta mummolassa puu-Tuirassa aikaa viettänyt Tuomo Miettunen muistaa alueen tiiviinä ja vehreänä.
"Taloja oli vieri vieritysten. Mummolassa oli hieno puutarha, jossa oli kukkia ja omenapuita. Puutarhassa meni polkuja, joita oli mahtava kävellä", Puu-Tuira Appreciation Societyn Facebookiin perustanut Miettunen muistelee.
"Siellä jahdattiin omenavarkaita veljen ja enon kanssa, muttei me niitä koskaan saatu kiinni", Miettunen naurahtaa.
Alveen mukaan lähes joka pihalla oli omenapuita ja marjapensaita. Myös Kesteillä oli mahtava puutarha.
"Kerran oli joku vierailemassa siinä meidän pihalla ja tokaisi, että täällähän on ko Tahitilla", Kesti naurahtaa.
Kesti kertoo, että pojat pyörivät vain poikien kanssa. Tyttöjen puuhiin ei kannattanut edes yrittää.
Kentällä pelattiin jääpalloa ja sodittiin naapurikaupunginosien poikien kanssa. Nuoremmat sotivat alasiirtolalaisia vastaan, isommat ottivat nokkapokkaa Koskelan poikien kanssa.
Kalkkitehtaassa oli koskelalaisten vankila. "Kerran jouduin olemaan siellä puoli tuntia, ja kyllä se tuntui todelliselta", Kesti kuvailee.
Bio Kuohussa eli nykyisessä Starissa nuoriso kävi elokuvissa. Nuorten elokuvalippu maksoi 20 penniä. "Velipoika osasi tehdä paremmin rahaa kuin minä, ja piffasi minut useasti elokuviin", Kesti kertoo.
Yksi Kestin parhaimmista muistoista on nakkikioskilla käynti.
"Kun ulkona söi kuumaa makkaraa, niin siinä tuli sellainen vapauden tunne, että saa syödä mitä haluaa", Kesti naurahtaa.
Yhteishenki nousee kaikille kolmelle päällimmäisenä mieleen Puu-Tuirasta, samoin sanat lämmin ja turvallinen.
"Naapureiden kanssa oltiin paljon tekemisissä. Talot varmaan aikoinaan rakennettiin pitkälti yhdessä", Alve pohtii.
"Ikinä ei tarvinnut olla yksin, kavereita löytyi aina. Naapurusto oli täynnä saman ikäluokan lapsia", Kesti muistaa.
Miettusen perhe asui kolmen asunnon omakotitalossa. Muut perheet olivat sukulaisia. "Kyllä siinä melko tiivis tunnelma oli, paljon tehtiin yhdessä", Miettunen kertoo.
Kesti lähti maailmalle parikymppisenä, mutta palasi asumaan taloon pariksi vuodeksi ennen kuin talo purettiin. "Sain asua siinä, kunnes lautoja alettiin repiä seinistä", Kesti kertoo.
Loppuaikojen Puu-Tuiraa ei hänen mielestään kannata muistella. "Sanotaan näin, että Tahiti oli uponnut meren pohjaan", Kesti toteaa.
Tuira-tapahtuma Tuiran asukastuvalla osoitteessa Koskitie 58 23. elokuuta kello 12 alkaen. Tilaisuudessa Mirja Veromaa luovuttaa keväällä edesmenneen Pentti Veromaan vuosikymmenten aikana Tuirasta ottamat valokuvat Tuiratoimikunta ry:lle. Veromaan kuvia maanantain Kalevassa 24.8. Facebook-ryhmä löytyy osoitteesta www.facebook.com hakusanalla Puu-Tuira.