Nuor­ti­mo jatkaa lau­ta­mie­he­nä

Neuvottelusalaisuuden rikkomisesta epäilty ja siksi oikeuteen haastettu oululainen lautamies Seppo Nuortimo voi jatkaa lautamiehenä Oulun käräjäoikeudessa.

Neuvottelusalaisuuden rikkomisesta epäilty ja siksi oikeuteen haastettu oululainen lautamies SeppoNuortimo voi jatkaa lautamiehenä Oulun käräjäoikeudessa.

Keskiviikkona tapausta käsitelleen käräjäoikeuden mielestä Nuortimo ei ole toiminut lautamiehelle sopimattomalla tavalla eikä rikkonut neuvottelusalaisuutta.

Kahdeksan vuotta lautamiehenä istunut Nuortimo piti päätöstä "odotettuna ja perusteltuna".

"Lautamiehellekin kuuluu sananvapaus ja oikeus julkisiin mielipiteisiin", hän totesi heti oikeuden päätöksen kuultuaan.

Nuortimo arvosteli kesäkuussa Kalevassa julkaistussa yleisönosastokirjoituksessaan Korkeinta oikeutta (KKO) Oulun taksisurmapäätöksestä. KKO lievensi käräjäoikeuden langettaman ja Rovaniemen hovioikeuden myöhemmin vahvistaman murhatuomion tapoksi.



Poikkeaa perinteestä


Käräjäoikeuskäsittelyssä lautamiehenä mukana olleen Nuortimon mielestä KKO:n ratkaisu oli väärä ja hänen oikeustajunsa vastainen. Hän kertoi kirjoituksessaan vaatineensa tekijälle murhatuomiota.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Nuortimo ei näin todetessaan paljastanut muiden oikeuden jäsenten lausumia eikä muutakaan sellaista, mikä ei olisi luettavissa tuomiosta tai oikeudenkäyntiasiakirjoista.

Tuomarinvalassa oikeuden jäsenet sitoutuvat siihen, että eivät paljasta ulkopuolisille suljettujen ovien takana käymiensä neuvottelujen sisältöä.

Oikeuden mielestä Nuortimon menettely poikkeaa kuitenkin vallitsevasta tuomioistuinperinteestä, jossa oikeuden jäsenet eivät yleensä selittele omia ratkaisujaan julkisuudessa eivätkä arvostele muiden tuomioistuinten menettelyä.



Harvinaisia tapauksia


Lautamiehen vapauttaminen tehtävästään on hyvin poikkeuksellista. Hallitusneuvos Heikki Liljeroos oikeusministeriöstä arvioi tapausten määrän jäävän "muutamaan vuodessa".

"Emme varsinaisesti tilastoi tapauksia, mutta laamanneilta saatujen tietojen perusteella tällaisen arvion voi tehdä", Lijeroos sanoo.

Joissakin tapauksissa lautamies on hakenut Liljeroosin tietojen mukaan itse vapautusta tehtävästään.

Oulun käräjäoikeus vapautti lautamiehenä toimineen naisen tehtävästään viime vuonna. Sen mielestä naislautamies oli yrittänyt vaikuttaa oikeuden päätökseen soittamalla erään jutun käsittelyssä mukana olleelle lautamiehelle istuntoa edeltäneensä iltana ja kertomalla tälle tietoja vastaajasta.



Halusi keskustelua


Oikeudelle Nuortimo kertoi tarttuneensa kynään moraalisista syistä. Hän halusi herättää kirjoituksellaan myös keskustelua KKO:sta ja sen ratkaisuista.

"En hakenut kirjoituksellani skandaalia. Tarkoitukseni oli vain puhdistaa ilmaa", Nuortimo totesi ja kuvasi kirjoitustaan "vaatimattomaksi tuherrukseksi".

Hän vetosi myös sananvapauteensa kansalaisena.

"Sitä en tiennyt, mitä olisin voinut lautamiehenä sanoa", hän sanoi.

Nuortimo korosti myös, että kaikki hänen kirjoitukseensa sisältyneet tiedot olivat julkisia.

Nuortimo aikoo jättää lautamiehen tehtävät vapaaehtoisesti vuoden vaihteessa päättyvän nelivuotiskauden jälkeen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä