Aktivismin aallot löivät korkealle ja lujaa vappuna Helsingissä, kun pätkätöitä vastustavien, prekaarien, joukossa oli mukana nuoria, joiden pää ei kestänyt vappujuomaa, vapputunnelmaa tai omaa tilannetta. Mielen täytti kaaos, jonka seuraukset ovat vakavia ja ikäviä myös prekariaatin asian kannalta.
Aktivistien otteet ovat Suomessa koventuneet. Paljon on jo nähty: eläinaktivismia ja globalisaation vastaisia iskuja, mutta paljon taitaa olla vielä näkemättä. Näin epäilevät asioista tavallisesti perillä olevat tutkijat.
Suomessa on ainakin tähän asti pyritty sulauttamaan kansalaisaktivistit joukkoon sen sijaan, että huutoon olisi vastattu vain pampuin. Varmaa on, että vähättely vie väärälle tielle.
Tutkija Arto Lindholm sanoo hyvin: sakkojen lisäksi aktivistien ydinjoukolle kannattaa tarjota myös tilaisuus tulla kuulluksi ja osoittaa, että heidän vaatimuksiinsa suhtaudutaan vakavasti. Rähinän takana on usein se, että yhteiskunta on epäoikeudenmukainen ja oma asema siinä turvaton.
Maiden väliset rajat ovat kaatuneet myös kansalaisliikkeiden väliltä. Internetissä aate ja ajatus on yhteinen.
Vapun ajan mellakoissa on selviä merkkejä Ranskan mielenosoituksista: ensin siirtolaislähiöissä poltettiin autoja, sitten opiskelijat ilmaisivat pääministeri Dominique de Villepenille, mitä mieltä he ovat alle 26-vuotiaiden työntekijöiden palkkaamisesta kahdeksi vuodeksi niin, että heidät voidaan irtisanoa ilman mitään syytä ja ilman irtisanomisaikaa.
Kyse Ranskan opiskelijamellakoissa oli vastaavanlaisista asioista kuin Suomessa vappuna. Meillä väliaikaisuudesta kärsivä pätkätyöläisten joukko, prekariaatti, haluaa perustulon elämänsä takeeksi.
Mutta asioiden taustalla on myös muita ja kauempaa kulkeutuneita asioita: usko parlamentarismiin on murentunut.
Nyt on siis prekariaatti. Vähän aikaa sitten oli Attac, joka herätti suuria intohimoa puolesta ja vastaan. Valtakunnallisiin otsikoihin ja puheenaiheeksi se nousi, kun ulkoministeri Erkki Tuomiojan jäsenyys liikkeessä tuli ilmi.
Mihin Attac on kadonnut? Aktivistit sanovat, ettei yhtään mihinkään, se ei vain kiinnosta enää mediaa. Näin siksi, että globalisaation tilaa arvostelevien mielenosoitusten sijaan Attac on keskittynyt miettimään omia vaihtoehtoja.
Suomessa Attac on onnistunut luomaan poliittista, kriittistä kansalaiskeskustelua. Tässä meillä on parantamisen varaa ollutkin.
Ehkäpä vappukuohunnan jälkeen joku rohkea poliitikko ottaa puheeksi silpputyöläisten aseman. Elämä ilman suuntaa päivästä toiseen ei ole oikeaa elämää. Se pitäisi ymmärtää, eikä tyrmätä nuorten idealistien ajatuksia suoralta kädeltä.
Niitä jalostamalla päästään kääntymään oikeaan suuntaan.