Nuorta hehkua Mukan Syn­ti­ses­sä

Teatteri 1902: Maa on syntinen laulu.Timo K.Mukan romaanin pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Martti Kadenius.Musiikki Markku Röntynen.

Teatteri 1902: Maa on syntinen laulu. Timo K. Mukan romaanin pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Martti Kadenius. Musiikki Markku Röntynen. Lavastus Erkki Alajärvi. Rooleissa mm. Kari Kunnari, Essi Eskola, Mikko Karhu, Päivi Vuoti, Joonas Karhu, Jari Mertala. Simon Wanhan Pappilan teatteriareena. Esitykset pe ja la klo 22, su klo 15 10.9. saakka.

Simossa aloitettiin kesäteatteri isosti: Timo K. Mukan esikoisromaanilla Maa on syntinen laulu.

Myös puitteet ovat yllättävän suuret. Vanhan pappilan viereen nousi 530-paikkainen ulkoilmateatteri. Simossa on nyt pohjoisen Pyynikki ilman pyörivää katsomoa. Viesti on selkeä: täällä ei nappeja pyöritellä.

Primus motorina toimii käsikirjoittaja ja ohjaaja Martti Kadenius, joka sai kirjailijan leskeltä luvan käyttää näytelmän lisäeväinä romaanista poistettua materiaalia. Kadenius ja Teatteri 1902 toivat pellolaisen Mukan tekstin ensimmäistä kertaa luonnon keskelle ja lähemmäs pohjoisia tapahtumapaikkoja kuin koskaan ennen.

Simon Syntisessä laulussa on valloittavaa nuorta hehkua. Toki siitä löytyy myös äijäenergiaa ja ämmävääntöä.

On ratkaisevaa, että Teatteri 1902:n riveistä on löytynyt vetovoimainen Martta. Jokainen Mollbergin elokuvan nähnyt muistaa Maritta Viitamäen verevän ja metsäläisen roolityön. Vaaleampi Essi Eskola tekee Martasta pienieleisesti rakkaudenkipeän nuoren naisen, jonka kaipuu ruumiillistuu miesten ja poikasten kanssa riiustelussa ja pelmuamisessa.

Toinen esityksen verraton löytö on Joonas Karhu Liinukorven Hanneksen roolissa. Nuorukainen on Hannekseksi osuvan ikäinen. Vähän ujon, juron ja kunnollisen pojan viettely vaikutti yleisössä vahvasti.

Miehiä pörrää Martan ympärillä pirtin täydeltä. Pisara hunajaa vetää kärpäsiä puoleensa enemmän kuin tynnyrillinen etikkaa. Juho Eskolalla on tukeva ote hitaasta Lanton Antista, samoin Jari Mertalalla sonnimaiseen vetovoimaansa luottavasta Kurki-Pertistä.

Kadenius on hyvä roolittaja ja henkilöohjaaja. Hänen käsissään useat Mukan romaanin henkilöt tulevat eläviksi, vaikka eivät nämä harrastajat suinkaan mitään pohjoisen eläjiä luontojaan ole. Esitys on Simossa ja mukana on simolaisia ja kuivaniemeläisiä harrastajia. Silti valtaosa joukosta tulee Oulusta ja Limingasta.

Kiitettävää työtä tekevät Kari Kunnari isä-Juhanina ja Mikko Karhu äijänä, jossa on vielä koirasta tallella. Karhun kanssa roolissa vuorottelee Leo Lastumäki, porukan ainoa ammattinäyttelijä.

Kerrankin on löytynyt kiinnostava näkökulma myös Martan äitiin Alliin, joka on usein jäänyt sivummalle. Liminkalainen Päivi Vuoti saa vaivoihinsa ripustautuneesta ja käreästä Allista irti huumoria. Alli on vastakohta miesten päälle pyrkiville kylän naisille ja elämänsä kevättä elävälle Martalle.

Sauli Kaplaksen naisellisesti ääntävä saarnaaja on tehty lipevästi ilman lestadiolaista tai korpelalaista paatosta. Seksuaalinen kiihko on tässä tulkinnassa uskonnollista väkevämpää.

Simon Mukassa ei kainostella, vaikka kirjailijan suorasukaisessa tekstissä on vielä tänäkin päivänä nielemistä.

Keskiössä ovat uskottavat henkilöhahmot ja mahdollisimman realistiset tapahtumamiljööt. Kevättalvinen Siskonrannan kylä on kammettu helteeseen kuusikon keskelle.

Naimista, kuolemista ja parkua täynnä olevaa kertomusta keventää Markku Röntysen kuulas musiikki, joka silottelee ja voitelee väkeviä tapahtumia. Vähän häiritsevästi siitä syntyi muistikuva rentoutuskasettien musiikkifantasioista.

Ainoa miinus esitykselle on liian verkkainen ja yllätyksetön rytmi. Kadenius on jättänyt näyttelijöille tuhottomasti aikaa rakentaa pirttirealistisia tilanteita mökin sisällä. Välillä kuljetaan ulos ovesta ja välillä läpi seinien.

Syntinen jättää kokonaisuutena hyvän maun ja asettaa riman korkealle ryhmälle itselleen ensi kesän tuotantoa ajatellen.