Nuorsuomalaisuus oli voimakas aatesuunta Suomessa kansakunnan ottaessa askeleitaan kohti itsenäistymistä. Vaikka puolue hajosikin vuoden 1918 valtiomuotokiistojen seurauksena, sen suurimpana saavutuksena voidaan pitää nykyistä yleiseen ja yhtenäiseen äänioikeuteen perustuvaa kansanedustuslaitosta, jonka eteen puolue teki rajusti töitä. Sattumaa ei siis olekaan se, että samana vuonna juhlitaan sekä kansanedustuslaitoksemme että Nuorsuomalaisen sanomalehtimiesyhdistyksen 100-vuotisjuhlia.
Nuorsuomalaisen puolueen tuhon siemen oli sen luonteessa. "Siihen kuului oikeastaan vain erilaisia henkilöitä eri paikoissa ilman varsinasta puolueorganisaatiota", muistuttaa Nuorsuomalaisen sanomalehtimiesyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Heleena Savela.
Silti voidaan sanoa, että nuorsuomalaisuuden aateperinne selvisi voittajana ajan myllerryksestä ennen kaikkea puolueen äänenkannattajiksi sitoutuneiden sanomalehtien kautta. Ilmeisesti kansa tunsi niiden linjan omakseen, sillä monet niistä ovat nousseet oman alueensa valtalehdiksi: Helsingin Sanomat, Kaleva, Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat niistä tunnetuimpina.
Savela arvelee, että lehtien menestyksen taustalta löytyy todennäköisesti kyky kertoa asioista monipuolisemmin kuin mihin puoluesidonnaiset lehdet pystyivät.
Kaikki nämä lehdet ovat omassa toiminnassaan ylläpitäneet ja puolustaneet sananvapautta sekä ravinneet yhteiskuntaa monilla edistyksellisillä ajatuksilla. Ja vaikka näiden lehtien puoluesidonnaisuus on ajat sitten kadonnut, niiden toimituspolitiikkaan ovat aina kuuluneet laillisuus, suomenmielisyys, vapaamielisyys ja kansanvaltaisuus. Kaikki aatteita, jotka kuuluivat myös nuorsuomalaisuuden kovaan ytimeen.
Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys perustettiin 1906 juuri puolueen äänenkannattajissa työskentelevien toimittajien yhteishengen ylläpitäjäksi ja ammattitaidon kehittäjäksi.
Sen ensimmäisiä käytännön toimenpiteitä oli stipendirahaston perustaminen. Tavoitteeksi otettiin täkäläisten lehtimiesten lähettäminen Eurooppaan hakemaan uusia ajatuksia ja oppeja työhönsä. Muun muassa monet Kalevan toimittajat pääsivät niiden avulla ulkomaille avartamaan maailmankuvaansa aikana, jolloin matkustaminen oli ylellisyyttä, johon lehtitaloilla tai yksityisillä kansalaisilla ei yleensä ollut varaa.
Yleistä tilannetta kuvaa hyvin esimerkiksi Kalevan päätoimittajana vuosina 1909-1910 toimineen Jaakko Tervon apuraha-anomus.
"Kohta olen 18 vuotta sanomalehtimiehenä rehjostanut, eikä ulkomaata ole minun silmiini näkynyt muuta kuin kerran Haaparanta. Saisihan tuo katse hieman laajeta, mutta laajenematta se minun varoillani jää, ellei yhdistys siihen auttavaa kättänsä ojenna."
Tervolle myönnetystä matkasta on jäänyt varsin tarkka kuvaus, joka löytyy yhdistyksen juuri julkaistusta Isto Mikkosen kirjoittamasta historiikista "Poliittisesta vallasta sanan valtaan ".
Matka suuntautui Haaparannasta Bodeniin ja Luulajaan ja siitä takaisin Haaparantaan, koskapa rahoista suurin osa oli mennyt jo ensimmäiseen ravintolalaskuun Haaparannassa.
Johtokunnalle lähettämässään selvityksessä Tervo totesikin:
"Voin siis sanoa käväisseeni ulkomailla. Opintomatkaksi tuo pistäytyminen ei voinut muodostua, sillä olot olivat matkarahan myöntämisen ja käytäntöönjoutumisen välillä niin huomattavasti kiristyneet, että tuhannen markkaa oli tällä välin muuttunut pieneksi rahaksi, jolla ei pitkiä matkoja enää voinut tehdä. Tuollainen pieni tuuletusmatkahan se oli ja jäihän siitä muutamia hauskoja muistojakin niin, ettei se minuun itseeni nähden ollut aivan hukkaan heitetty summa, vaikkei minulla sen tuloksista yhdistyksellemme muuta hyötyä ollutkaan, kuin saavutettu varmuus siitä, ettei näinä aikoina ollut tarkoitustaan vastaavaa lähettää toisia stipendiaatteja tuhannella markalla - Luulajassa käymään."
Tätä ikkunat auki Eurooppaan ja maailmalle -perinnettä yhdistys jatkaa vieläkin. Paitsi tukemalla yksityisiä jäseniään virkistysstipendeillä, yhdistys on järjestänyt viime vuosina tutustumismatkoja muun muassa Kööpenhaminaan, Berliiniin, Lontooseen, Roomaan ja New Yorkiin.
"Pelkästään tämän vuoden aikana yhdistys on ollut mukana järjestämässä kahta opintomatkaa, joihin on osallistunut noin sata yhdistyksen jäsentä. Näille matkoille yhdistys järjestää ohjelman ja tukee pieneltä osalta matkakustannuksia, mutta pääsoin niille osallistutaan omalla kustannuksella ja omalla ajalla", Heleena Savela kertoo.
Näiden matkojen ohjelmaan kuuluvat ulkomaisten kollegojen tapaamiset. "Esimerkiksi vuonna 2000 New York Timesin vierailun aikana meille kerrottiin hyvin avoimesti lehden internet-politiikasta, joka hyvin ennakoi toimittajan työn muutosta. Keskustelusta on ollut myös hyötyä niille, jotka ovat joutuneet miettimään samoja asioita täällä Suomessa."
Yhdistys kantoi huolta laajemminkin suomalaisten lehtimiesten koulutuksesta, ja sen toimesta käytiin myös ensimmäiset työehtosopimusneuvottelut työnantajien kanssa.
Myös nykyisen Julkisen sanan neuvoston edeltäjä lehtimiesten kunniatuomioistuin sai alkunsa yhdistyksen aloitteesta.
Nuorsuomalaisuus oli aikansa johtavien suomalaisten taitelijoiden suosiossa. Muun muassa Jean Sibelius, Eino Leino, Juhani Aho, J. H. Erkko ja Santeri Alkio olivat keskeisiä hahmoja Nuoren Suomen, kerran vuodessa puolen vuosisadan ajan ilmestyneen kirjallis-taiteellisen albumin, kirjoittajina ja kuvittajina.
Nykyaika asettaa satavuotiaallekin uusia haasteita.
"Esimerkiksi EU-Suomessa ja globaalissa maailmassamme olisi aika jännittävää pohtia, mitä suomenmielisyys nykyaikana tarkoittaa. Mikä on meidän omaamme, mistä siinä kannattaa pitää kiinni, mikä on turhaa ja voisi heittää pois?"
Muutenkin maailma on jakaantunut kylmän sodan päättymisen jälkeen uudella tavalla, ja se asettaa uusia haasteita yhdistykselle. Savela uskoo, että nuorsuomalaisista arvoista on syytä edelleen pitää yllä, mutta niiden sisältöä kannattaisi miettiä.
"Millainen on nykyaikainen vapaamielinen, liberaali henkilö, ja minkälaisia tavoitteita yhdistykselle voisi asettaa tämän vapaamielisyyden kautta? Ja miten meidän pitäisi suhtautua esimerkiksi muslimimaailmaan, joka näyttäytyy meille monesti niin erilaisena ja vieraana?"