Säännöllisesti tehtävä tiedustelu suomalaisten turvallisuuspoliittisista ja maanpuolustukseen liittyvistä näkemyksistä ei sisältänyt silmiä räväyttävää uutista. Pienoisena yllätyksenä voi kuitenkin ehkä pitää sitä, että jännityksen kiristyminen Suomen ympäristössä ei ole edelleenkään ohjannut suomalaisia Naton kannattajiksi.
Natolle ”kyllä” sanovien osuus on vuosien ajan heilunut 20 ja 30 prosentin välillä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) torstaina julkistamassa mittauksessa Naton kannattajia on nyt 25 prosenttia vastanneista, vastustajia taas 61 prosenttia.
Kiinnostava kysymys on, mitä Suomen ympäristössä pitäisi tapahtua, jotta kansalaiset alkaisivat taipua Nato-jäsenyyden haun kannalle. Edes se, että Ruotsi liittyisi Naton jäseneksi, ei nyt sanottavasti liikauta suomalaisten kantoja jäsenyydelle myönteisemmiksi.
Nato-myönteisyyttä ei ole liioin nostanut se, että tiedustelun mukaan tasan puolet suomalaisista katsoo Venäjän vaikuttavan kielteisesti Suomen turvallisuuteen. Esimerkiksi vuonna 2010 Venäjän vaikutuksen näki samoin vain 28 prosenttia vastanneista.
Nato-nihkeyteen on epäilemättä useita syitä, joista osa lähihistorian perintöä. Merkittäviin selittäjiin kuulunee uutena se, että Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on nyt aiempaa vakavammin esillä. Sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa kannattaa peräti 94 prosenttia vastanneista.
Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on se, että nykyistä asevelvollisuusmallia kannattaa neljä viidestä suomalaisesta. Koko kansaa onkin helppo kuvata maanpuolustushenkiseksi, keskimäärin.
Ikäluokittainen tarkastelu saattaa kuitenkin sisältää tutkimuksen merkittävimmän tiedon. Kun vastaajilta kysyttiin, pitäisikö Suomea puolustaa aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmaltakin, ajatus sai nuorilta selvästi vähemmän tukea kuin vanhemmilta.
Kun 50–79-vuotiaista puolustamista kannatti 78 prosenttia, 34-vuotiaiden ja sitä nuorempien kohdalla lukema oli 61 prosenttia. Selvää näkemyseroa ei voi selittää edes tutkimuksen virhemarginaalilla. Kyseessä on selvä ajattelutavan ero. Nuorten ajatukset voivat toki iän myötä muuttua, mutta itsestään selvää se ei ole.
Nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset kyseenalaistavat edeltävien sukupolvien valinnat monessa muussakin. Jos elämän ihannemalli ei enää entiseen tapaan ole omistusasunto ja oma auto, pysyvä ajattelun muutos voi olla edessä myös maanpuolustusasenteissa.
Monelle nuorelle maailma ei enää entiseen tapaan ole kartta, johon valtioiden rajat viiltävät käytännöllisiä tai henkisiä esteitä.
Tilalle on tullut ajattelu, jossa opiskelu- ja asuinmaa valitaan tarkoituksenmukaisuusperustein, ilman isänmaahan tai kotiseutuun liittyviä tunnesyitä. Kun maailma on avara ja mahdollisuuksia on tarjolla muuallakin, halu puolustaa synnyinmaata voi alkaa vähitellen rapautua. Jo asevelvollisuusarmeijan ylläpidon kannalta se kehitys olisi ongelmallista.
Pääkirjoitus