Etenkin nuorten miesten kovaksi noussut työttömyys lisää tuntuvasti syrjäytymisriskiä. Kysymys on oleellinen myös Oulun seudulla, jossa tilanne on maan pahimpia.
Virallisesti Suomessa yhä puhutaan työurien pidentämisen tarpeesta. Nuorten pitäisi opiskella nopeasti ja siirtyä rivakasti työelämään, ja toisessa päässä pitäisi työelämässä sinnitellä mukana entistä pidempään.
Tämä pitää varmasti paikkansa. Näin on tarpeen tapahtua, jotta väestön ikääntymisen kustannukset hoituisivat. Silti todellisuuden ja teorian välissä alkaa olla jo ammottava kuilu.
Työuraa on paha pidentää, jos se ei tunnu pääsevän koskaan edes alkuun. Tänä keväänä nuorten miesten työttömyysaste on liikkunut jo 30 prosentin tuntumassa. Nuorilla naisilla se on pienempi, mutta pitkälti yli 20 prosenttia sekin.
Tämä tarkoittaa sukupolvea, joka valmistuu juuri nyt tyhjyyteen ja huomaa, että omaa paikkaa ei tahdo löytyä mistään. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen raportin mukaan tänä keväänä on keskiasteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneilla pahin tilanne ollut juuri Oulussa, jossa koulutuksen aloituspaikat ja työelämään sijoittuminen eivät kohtaa.
Nuorisotyöttömyys on jo pitkään ollut Oulussa korkealla, eikä tilanne ole ainakaan helpottamassa. Päin vastoin pulma tuntuu krooniselta, pysyvältä. Vaikka asia on ollut tiedossa ja työryhmiä pystytetty, kehityksen kääntäminen oli oudon vaikeaa nousukaudenkin aikana, saati sitten nyt.
Jos nykyinen tilanne jatkuu, se tarkoittaa syrjäytymisvaarassa olevien suomalaisten nuorten määrän tuntuvaa lisääntymistä. Ilman työtä edessä on erittäin niukka toimeentulo, ja siinä elämäntilanteessa mahdolliset lapset syntyvät suoraan köyhyyteen. Suomi saattaa jakaantua entistä selvemmin hyvinvoivaan enemmistöön ja monista toimeentulo-ongelmista kärsivään vähemmistöön.
1990-luvun alun lama jätti jälkeensä pitkäaikaistyöttömyyden, jonka kovaa ydintä on ollut erittäin vaikea purkaa. Sama vaara on nytkin.
Erityisesti riski koskee niitä nuoria, jotka ovat pelkän peruskoulun varassa. Asiaa selvittäneen työryhmän mukaan tällaisten nuorten työttömien suhteellinen osuus on ollut vuosi vuodelta kasvussa. Tyypillisimmin kyse on pojista, joita ei koulunpenkki enää innosta. He putoavat herkästi kuoppaan, johon työllistämistoimet eivät yllä ja josta on paha nousta pois.
Normaalisti työpaikan saanti on helpottunut koulutuksen myötä. Tämäkin yhteys on nyt katkolla, kun monen yrityksen ja julkisen puolen rekrytointi on pysähtynyt eikä harjoittelupaikkojakaan tahdo saada. Tänä kesänä kaupungilla näkee paljon nuorta väkeä aikaa tapaamassa, sillä kesätyöpaikkojenkin saanti on ollut todella tiukassa.
Tässä tilanteessa työ- ja elinkeinotoimistot ovat vähentäneet nuoriin erikoistuneiden virkailijoiden määrää. Vielä vuosi sitten ehkä loogiselta näyttänyt linjaus on nyt kaikkea muuta kuin perusteltu, sillä nuorten työllistämiseen tarvitaan jo kaikki keinot.
Vaikka julkinenkin raha on nyt tiukassa, nuorten työllistämiseen käytettävien resurssien lisäämistä on helppo perustella. Elinikäinen syrjäytyminen nimittäin maksaa yhteiskunnalle maltaita, paljon enemmän kuin sen torjuminen.
Työuran pidentämistä koskevaa pohdintaa onkin nopeasti suunnattava sen keksimiseen, kuinka työura ylipäätään edes pääsisi alkuun. Jos niin ei käy eli mihinkään ei pääse kiinni, koulusta suoraan työttömyyteen siirtyvillä nuorilla on hyvä peruste tuntea itseään huijatuksi.