Aikanaan Paavo Lipponen teki miehen työn, kun nosti äkäisiä demarinaisia hallituksiinsa. Nyt asiaa pidetään niin itsestään selvänä, ettei SDP:ssä kohta ole miehillä mitään virkaa. Hyvä jos kelpaavat kahvinkeittäjiksi.
Nuoret naiset, demariprinsessa Heli Paasion johdolla, ovat aloittaneet vallankumouksen, jonka tavoitteena on sysätä vanha isäntä uunin pankolle. Paavo halutaan passittaa kotiin heti eikä vuoden päästä. Paasio ei ainakaan tunne herran pelkoa. Ja miksi tuntisi, kun perheessä on demariherroja kahdessa polvessa.
Paasion ohella puolueen vahvoja nuoria naisia ovat Säde Tahvanainen ja Susanna Rahkonen. Paasio vielä kainosteli asettumista tavoittelemaan kultaista kruunua. Siksi hän liputti Tarja Filatovin puolesta.
Ei kannattaisi. Filatov on työministerinä tyystin epäonnistunut. Jos nuoret naiset eivät vielä uskalla pistää itseään likoon, tarjolla on pätevä keski-ikäinen nainen, opetusministeri Tuula Haatainen.
Lipposen varjoon ahdetut miehet eivät kuitenkaan noin vain antaudu naiskaartin edessä. Erkki Tuomioja miettii lähtöään SDP:n puheenjohtajakisaan Antti Kalliomäestä ja muista perintöprinsseistä puhumattakaan.
Tässä vain odotellaan, milloin Eero Heinäluoma ilmoittautuu kisaan. Mies onkin vahvoilla, onhan hänen valmentajanaan Matti Ahde, kabinettipolitiikan kruunamaton kuningas.
Puheenjohtajataisto ja halu palauttaa punamulta 1980-luvun menettelytapoihin ovat ilmeisesti ajaneet SDP:n sekasortoiseen tilaan. Puolueessa sekoillaan mennen tullen. Sekin päivä piti nähdä, että Sinikka Mönkäre höyrähti miesten viettelyksille ja ryhtyi houkutuslinnuksi. Fiksuna naisena Mönkäreen olisi pitänyt hoksata, minkä kuopan puolueen mestarijuonikot hänelle kaivoivat.
Jostain syystä Olli Rehn oli demarien pelin poliitikoille vaikea pala. Mönkäre on tohtori, mutta niin on Olli Rehnkin. Demareista Lipposen ohella vain Erkki Tuomioja vetää vertoja Rehnin Eurooppa-tietämykselle ja asiantuntemukselle.
Mutta ennen kuin Rehnin nimitys varmistui SDP:ssä, Rehn keskusteli Savonlinnassa Jouni Backmanin kanssa ja saunotti Ahteen Mikkelin mökillä. Näinhän päätöksiä valmisteltiin Kalevi Sorsan valtakunnassa. Puolue on palannut vanhoihin menettelytapoihin puhumattakaan aatteesta, joka tuoksuu ihka aidolta 1970-luvulta.
Onneksi Lipponen pani puolueen aisoihin. Mönkäre kuitenkin sai tahran jakkuunsa. Se on vahinko, sillä Mönkäre on ollut erinomainen ministeri kolmessa hallituksessa. Lisäksi hän on ollut vahvoilla Lipposen seuraajaksi.
Sosiaalidemokraattien toimintaan on pesiytynyt jotain kummaa. Rehnin globalisaatiotyöryhmän ajatukset ilmeisesti suistivat järjen SAK:n etäispäätteiltä. Inho yltyi niin pitkälle, että Esko Ahokin olisi kelvannut Brysseliin ennen Rehniä.
Miten joku voi ylipäätään keksiä, että moneen kertaan nöyryytetty Aho suostuisi moiseen vaihtokauppaan? Sitä paitsi punamulta on palannut nimityspolitiikassa kultaiselle 1980-luvulle. Poliittisia virkoja jaetaan sulle mulle. Presidentin päähän potkima Aho nimitettiin Sitran johtoon. Presidentti taas piti huolen omistaan ja nimitti Erkki Liikasen Suomen Pankin pääjohtajaksi.
Tässä vain kauhulla odotetaan, miten nopeasti Suomen talous ajaa taas päin seiniä. Niinhän kävi 1980-luvun lopulla, kun Erkki Liikanen oli valtiovarainministerinä.